perjantai 6. heinäkuuta 2012

Lähdeviite haulle?

Arvostamani amerikkalainen sukututkija Michael John Neill heitti blogissaan ilmaan kysymyksen "Miten kirjoitetaan lähdeviite (epäonnistuneelle) haulle?" Siis jos tekstissä toteaa, että "N ja M olivat alueella X ainoat sukunimen B käyttäjät" ja tulos perustuu tietyn väestönlaskennan läpikäyntiin (tietyllä tavalla).

Sarjassa kysymyksiä, joihin en muista suomalaisilla keskustelupalstoilla törmänneeni. (Ja minkäslainen lähdeviite edelliseen virkkeeseen pykättäisiin?)

Ångerman-kirjani puitteissa päädyin kuittaamaan vastaavissa tapauksissa tekemäni työn lyhyesti ja informaalisti alaviitteeseen. Kuvauksen varassa hakua ei voi toisintaa, mutta olenpahan kertonut edes jotain. Mieleeni ei tullut ratkaisu, jonka Randy Seaver esitti: kirjoittaa hausta blogipostaus ja tehdä viite siihen.

Tuntuu asiattomalta, enkä tiedä miksi. Ångerman-kirjassa viittasin Dick Harrisonin blogikirjoitukseen ja muihinkin verkkosivuihin, mutta että omaan?

Kuitenkin olin Ångerman-kirjaa(kin) silmällä pitäen kirjoittanut Orpanaan artikkelin, jolla sain siistin alaviitteen erään 1500-luvun tapahtuman mainintaan. Ja vastaavalla tavalla on tarkoitus "hyödyntää" kevään Orpanassa ilmestynyttä juttua ja (toivottavasti) syksyn numeron artikkeliani.

Uskoni paperiin ei siis rajoitu kirjojen julkaisuun.

2 kommenttia:

Jessica Parland-von Essen kirjoitti...

Hakujen muotoilua olisi mielestäni muutenkin hyvä useammin avata lähdeviitteissä, jotta tutkimus olisi "luotettavaa" - eli kokeellisilta osiltaan toistettavissa. Jos sen tekee, ei Neillin ongelmakaan ole ongelma. Itse kirjoitan joskus haun tai hakujen muotoilun viitteeseen. Ihan vaaan "Sökning:" Tai "Haku", tai miksei "Tehdyt haut" jne.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

"Ihan vaan" ei lähdeviitefundamentalisteille riitä. Ja niitä nämä amerikkalaiset sukututkijabloggaajat sattuvat olemaan.

On kyse sitten asiakirjan selailusta tai tietokantahausta niin tulokset eivät välttämättä ole myöhemmin toisinnettavissa. Jotain hakumekaniikasta voisi&pitäisi lähdeviitteeseen kuitenkin saada mukaan, haun ajankohta, hakusanat, rajaus tms. Mutta esim. perusteellista Hiski-haravointia voisi olla aika työlästä dokumentoida.