Ennen oli niin hyvin, kommentointia

A. City-lehden numerossa 13/12 kolumnisti Asko S. Oksa tarttui perinteisiin. Teksti oli tarkoitettu (?) kärjistäväksi, mutta en ymmärtänyt mihin suuntaan. Mukana nationalismin määrittelyä

Ilman traditioita emme olisi mitään. Jos suomenkielinen kirjallisuus, pesäpallo ja mollihumpat vietäisiin meiltä pois, emme olisi enää suomalaisia. Kohta joku näsäviisas kysyy, mitä olimme ennen Aleksis Kiveä, Tahko Pihkalaa ja Erkki Junkkarista.

Sitten historianfilosofiaa

Lapsikin tajuaa, että olisi absurdia mitata mennyttä maailmaa tulevaisuuden kriteereillä. Mitä siitäkin seuraisi – että naisten asema oli mukamas 1800-luvulla kehno, koska seuraavalla vuosisadalla he saivat äänioikeuden?
Sen sijaan on aivan mahdollista arvioida nykyisyyttä historian mittapuulla.

Turhankin tosissani otin kuitenkin retorisen kysymyksen

Kuinka on mahdollista, että sotavuosina Suomi oli yhtenäinen kansa, mutta rauhan aikana olemme jatkuvasti toistemme kurkussa?

Sillä, jos kansa oli yhtenäinen, miksi osa siitä piti laittaa sodan ajaksi vankilaan?, kysyn minä.

B. Pääministerimme Katainen oli muun ohessa todennut "ennen Suomessa on osattu välittää, kun ihmiset ovat tunteneet toisensa". Eufemia ei uskonut, että näin on ja kirjoitti:

Esimerkiksi kansatieteen perusopintojen tenttikirjoista syntyvä kuva Suomen lähihistoriasta on niin kertakaikkisen lohduttomassa ristiriidassa tuon väitteen kanssa, etten voi kuin väittää vastaan. Sata vuotta sitten Suomessa romanien lapset jäätyivät kuoliaiksi kun talvella ei löytynyt taloa, jossa olisi annettu yösija. Punaorpojenkaan hengelle ei paljoa painoa pantu. Kehitysvammaiset kahlittiin piiloon muiden katseilta ja mielisairaasta huolehtiminen riippui paljolti siitä, kuinka ikävästi sairas käyttäytyi. Jos portto sairastui, harva auttoi. Olisko näin ollut jos pelkkä tuttuus olisi saanut ihmiset välittämään? Lukekaa Minna Canthia.

A. City-lehden Oksa kehoitti nimeämään "yksikin asia, joka olisi ollut aiemmin huonommin kuin nykyään". Hmmm.