Kaverit linkittivät äskettäin Yleisradion (?) verkkouutisia, joissa nostettiin taas sukututkijoiden ja seurakuntien välistä "ristiriitaa" esille. Kuten olen muistaakseni täällä todennut asia ei itseäni ole koskenut kun olen sukututkimuksessa keskittynyt esipolviin. Siirtolaistutkimukseen tarvitsen Kokemäen rippikirjoja ja onnekseni ne ovat mikrokortteina TMA:ssa ja minulla (toistaiseksi käyttämätön) lupa niitä katsella.
Mutta kaikki seurakunnat eivät ole luovuttaneet kirjojaan maakunta-arkistoihin. Niistä sata vuotta nuorempaa tietoa kaipaavalle sukututkijalle on jätetty ainoaksi mahdollisuudeksi sukuselvitysten tilaus. (Minulle on edelleen mysteeri miten seurakunnat palvelevat muita tietoa perääviä: toimittajia ja tieteellisiä tutkijoita.)
Sukuselvitysten tilauksessa koetaan olevan kolme ongelmaa. Ensinnäkin laatu. Itse en muista vähäisissä tilauksissani kohdanneeni virheellisiä tai puutteellisia tietoja, mutta voin hyvin uskoa niitä ilmenevän. Onhan sitä virheitä sukututkijoidenkin käden jäljessä.
Eikä kyse ole välttämättä virheistä vaan siitä, että kirkkoherranviraston työntekijä ei näe lähdettä samalla tavalla kuin sukututkija ja voi jättää kirjaamatta jotain tutkimukselle oleellista. Ja onkohan muuten missään seurakunnassa tapana merkitä selvitykseen käytettyjä lähteitä?
Toinen ongelma on tietojen saamisen nopeuden arvaamattomuus ja satunnainen hitaus. Muistikuvani mukaan odottelen edelleen vuonna 2007 valmistuneen kirjaprojektin yhtä sukuselvitystä. Voi olla, että muistan väärin, mutta muillakin on tarinoita kohtuuttoman pitkistä odotusajoista. Jos palvelua luvataan, pitäisi sitä myös toimittaa.
Kolmas kipupiste on selvitysten hinta. Suomalaiset sukututkijat saavat lähes kaikki lähteet käsiinsä pelkillä matkustuskustannuksilla tai verkkoyhteyden hinnalla. Ainoa aidosti maksullinen asia siis pännii. Riippuu tutkimuksesta kuinka suuresta loppusummasta on kyse. Huomattavan loppulaskun aikaansaamiseksi ei tarvita välttämättä suurtakaan tutkimusta. Jos haluaa esimerkiksi seurata 1900-luvulla kuutta sisarusta, jotka kaikki muuttavat muutaman kerran elämänsä aikana, saattaa tarvita lähemmäs kaksikymmentä sukuselvitystä à esim. 33 eur.
Mites ulkomailla? Lainasin kirjastosta tuoreen kirjan How to Trace Your Family History on the Internet, jossa esitellään brittitutkimuksen tekoa. Olen perusteet mielestäni hahmottanut tuijottamalla Who Do You Think You Are -jaksoja, mutta vasta nyt tajusin vuodesta 1837 pyörineen syntymä-, avioliitto- ja kuolemarekisteröinnin kunnolla.
Kyseisiä tietoja saa käsiinsä vain ja ainoastaan yksi kerrallaan tilaamalla. Tavanomaisemmilla nimillä ja/tai epätarkemmilla lähtötiedoilla saattaa joutua tilaamaan useamman rekisteritodistuksen ja toivomaan, että joku on oikein. Kirjan painoon mennessä yhden todistuksen tilaus maksoi 9,25 puntaa. Kerran naimisiin menneen henkilön perustiedot maksavat siis 27,75 puntaa. Ja jos hänellä on ollut kuusi lasta, joista haluaa syntymän lisäksi kuolintiedon, kuluja syntyy 138,75 puntaa eli 170 euroa.
(Rekisteröimistietojen käytön tarvetta voi kiertää väestönlaskennoilla ja seurakuntien kirjanpidolla. Jälkimmäinen on WDYTYA-jaksoissa esitelty toisinaan kirkossa tai papin toimistossa, mutta kirjastokirjan mukaan tavanomaisemmat säilytyspaikat ovat alueelliset arkistot.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti