Tiistain kiva osa

Heräsin eilen viideltä tekemään korjauksia veroehdotukseen. Kiva osa päivästä alkoi neljän maissa kun poistuin työpaikalta ja kirmasin kohti SKS:n kirjataloa, jossa myytiin vanhaa varastoa halvalla ja uutuuksia -50%. Pidin itseni ihailtavasti kurissa ja ostin vain Kustaa H. J. Vilkunan tuoreimman eli Katse menneisyyden ihmiseen. 14 eurolla.

Sitten SKS:n pääkonttuuriin, jossa pidettiin kevään viimeinen Annan salonki. En ollut valmistautunut sessioon ja tutustuminen oululaisen Johan Lémaniin (1800-1869) muodostui näin iloiseksi yllätykseksi. En ollut törmännyt hänen kalevalamittaisiin katoamisilmotuksiinsa Oulun Wiikkosanomissa 1850-luvulla, mutta täytyy jossain välissä katsoa, miltä ne näyttävät. Lémanin kirjallisesta toiminnasta gradua työstävä Hanna Lehtonen kertoi miehestä ja yli 5000 säettä pitkästä omaelämäkerrallisesta runosta. Sen verran kun ehdin sen otteita silmäillä, näytti juuri miun maun mukaiselta tekstiltä, joten toivon, että tutkimuskäytön jälkeen puhtaaksikirjoitus päätyy johonkin painettuun tai elektroniseen muotoon.

Kaunis sää oli karsinut salongin osallistujakaartin aika vähiin ja pelkäsin samoin käyvän SSS:n kirjastolla, jossa Anu Lahtisen piti esitellä Turun naisista kertovaa kirjaa. Niinpä jätin salonkilaiset etuajassa ja ravasin hikisesti Liisankadulle. Siellä Lahtinen puhui enimmäkseen siitä, miten lähteissä näkyy ja useimmiten ei näy naisten historia. On järkeiltävissä mutta ei todistettavissa, että naiset ovat olleet ja toimineet. Tuttu teema, myös maaseudulla, jossa sekä miehet että naiset tuntuvat kökkineen piilossa tölleissään. Lapsista puhumattakaan.

Tilaisuuden päätyttyä kirjastonhoitaja kertoi minulle ilouutisen: joku oli lainannut Flachsenius-kirjan ja tykännyt siitä! Päivän positiivisen palautteen kiintiö vuosi täysillä yli, sillä jo aamulla eräs turkulainen historiantutkija aloitti chattauksen kehumalla blogiani. Ja Orpanan päätoimittaja kehui valintaani artikkelin tyylilajiksi ja hyväksyi pätkän julkaistavaksi.

Vieläkään koti ei erityisesti kutsunut, joten kävin syömässä ei-historiallisen pizzan ja katsomassa ei-historiallisen leffan. Sitten vasta käpppäilin kotiin ja löysin postiluukusta pudonneen historiallisen lehden. Pääkirjoituksensa mukaan vihoviimeinen Arkeologiasta tohisee (n:o 12) oli saapunut ilokseni tilaamatta ja maksamatta! Kun olin juuri kuunnellut dosentti Lahtista ja kun käsittääkseni FB-kavereihini kuuluu nykyään toinenkin tittelin kantaja, lisensiaatti Per Siljan artikkeli Arkeologiaa vuodelta 2525 - viimeisen kerran ja tällä kertaa dosenteista oli juuri nyt oivallista luettavaa. Ingressi alkaa

Menneiltä vuosisadoilta on säilynyt useita dokumentteja, joiden perusteella on spekuloitu mystisen sanan "dosentti" merkitystä. Onko kyseessä ollut valtainstituutio, prestiisiesine, erityinen väkivaltaryhmittymä, vaiko kenties elinkeino?

Eikä parane unohtaa (sillä laskut pitää vielä maksaa), että työpäivän lomassa varasin heinäkuulle Saarenmaan kiertomatkan, jonka yhteydessä aion mennä seisomaan Maasilinnan raunioille, saman katon alle kuin Olof Ångerman 1570-luvun alkupuolella. Jos se miehen henki sieltä vaikka löytyisi.

Eli eilinen oli keskimääräistä hauskempi päivä!