Tai oikeastaan Pulun ja Pekan pakinoita oli pilattu raskailla aiheilla. Kyse oli nimittäin lapsen näkökulmasta kirjoitetutuista raittiuskirjoituksista, jotka ovat mahdollisesti alunperin ilmestyneet jossain lehdessä. Tekstit olivat läpinäkyvästi opastavia. Joko tarkoituksena oli ehdottaa paikallisille raittiuskerhoille toimintamuotoja tai kauhistella viinan käyttöä. En halua vähätellä alkoholin aiheuttamia haittoja, joten poimin aidosti nykyaikana nähtynä huvittavana kohtana vuonna 1964 ilmestyneestä kirjasta sen, että poika-pakinoitsija heitti piponsa uuniin:
Keinoemo osti minulle oikein reilun lippalakin, ja nyt minä olen taas hyveiden tiellä. Nostan lakkia ja panen sen naulaan.Aikuisille kirjoitettujen pakinoiden kokoelma Sanaton Santeri oli painettu 1939 (toinen painos). En niin paljon ihastunut, että alkaisin divareista jahtaamaan. Juttu Arvokas apu kertoi vanhasta aidan avaimesta, jolle oli perhetarinoiden mukaan tapahtunut paljon. Sukuhistoriaan suhtautumisesta pieni pätkä:
Tämä nykyinen isäntä on vielä säästynyt avaimen pillomuksilta. Mutta hän sitä palveleekin kuin epäjumalaa. Kirkonkirjat on tutkinut ja pappilan arkistot nuuskinut. Tutkii muka sukuaan! Ja siellä kirkonkirjoissa on kerrottu avaimestakin. Kaikki ne papitkin kirkonkirjoihin kirjoittavat. Sitten hän kaivoi avaimen romukopasta, korjautti sen ja ripusti tuvan naulaan kunniapaikalle. Se on ollut arvokas apu hänen suvulleen! [...]Jokseenkin kaiken 1900-luvun arkielämästä ennen syntymääni olen oppinut Hilja Valtosen romaaneista. Suosittelen lämpimästi.
Ohoi! Semmoista se on, kun kristitty mies rupeaa palvelemaan avainta epäjumalana. Nyt on avaimelle teetetty lasikaappi, ja se on salin seinällä. Oi, voi sentään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti