Rehellisesti sanoen suhtauduin Liisa Lauerman kirjoittamaan ja Ismo Rekolan kuvittamaan kirjaan Sukuseikkailu ennakkoluuloisesti. Tarvitaanko vielä yksi kirja, jossa lapsia kehotetaan kyselemään isovanhempiensa lapsuudesta?
Saatuani kirjan käsiini vastaan itselleni: kyllä tämä kirja kannatti tehdä ja julkaista. Ote on tuore ja näkökulmissa käyttökelpoista materiaalia aikuisillekin menneisyyden miettijöille. Jopa yksinään, vaikka Lauerma esipuheessaan korostaa, että kirja on tarkoitettu "aikuisen ja lapsen yhdessä tutkittavaksi".
Kirja ei ole mikään "suku on suuri ja ihana" hehkutus vaan toteaa esipuheen jälkeen "Jokaisella meistä on oma suku. Se voi olla tuttu ja läheinen tai sitten siitä ei tiedä paljon mitään. Se voi olla pieni tai suuri, hauska tai joskus rasittavakin..." Myöhemmin on jopa yksi aukeama suvun vaietuille salaisuuksille.
Sukulaisuussuhteiden tarkkaan määrittelyyn ei uhrata alkusivuja, vaan sujuvasti siirrytään miettimään minkälaisia vaari ja mummo ovat olleet nuorina "Vaari oli ehkä nuorena pesäpallokenttien kuningas, tanssilattioiden rock'n roll -mestari, hirvimetsien hurja metsästäjä?"
Menneeseen saadaan otetta esineillä, taidoilla, maantiedolla, retkillä, ruualla ja työnteolla. Väliin on mahtunut sukupuun pohja ja vähän lisää sukusanastoa, mutta traditionaalisen perhekortin pykäämisen lisäksi "sukutekemistä" osiot tarjoavat monenlaisia askarteluideoita. Leikkelyyn ja liimailuun luvan pyynnin olisin kyllä näihin lisännyt...
Kirjan lopussa on listaus innottaneista kirjoista, joista voi saada itsekin lisätietoa. Joukossa oli myös verkkosivuja, kuten Akustisen ekologian seuran 100 suomalaista äänimaisemaa, jotka voivat johdattaa muistojen äärelle. Kustantajan sivulta voi tulostaa tehtävämateriaalia, johon kuuluu sukupyrstö - kiva vaihtoehto sukupuulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti