Olin retkellä lähiympäristössä

Viime lauantain Helsingin seudun kesäyliopiston retki pyöri pääkaupunkiseudulla. Aloitimme Lehtisaaresta, joka Tapiolassa asuessani oli lenkkimaastojani. Mutta reittini kulkivat rannoilla, enkä ollut koksaan nähnyt saaren pronssikautisiä hautaröykkiöitä. Alemmassa kuvassa olevasta suurin osa kivistä kannettu sivuun, pohjan kivikehien paljastamiseksi.

Sitten Mankbyhyn, jossa oli kesän kaivaukset tehty sitten viime näkemän. Alueet tiukasti peitteiden alla, enkä omaksunut mitään uutta tietoa. Bussiryhmäläisiä ihmetytti kyläalueen pieni koko, joka puhututti vielä seuraavassakin kohteessa. Lähekkäin oli turvallisempaa? Vähemmän aidattavaa? Valmis ja hyvä tontin paikka?

(Hyvän katsauksen kaivausalueen tuloksiin saa YLEn Areenaan säilötystä Ulrika Rosendahlin haastattelusta. Espoon museon sivujen mukaan Mahdollinen kuoppatalo löytynyt Espoon Mankbyn keskiaikaisilta kaivauksilta.)

Vantaan Kaivokselassa oli 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla kaivetuista kaivoskuopista ei ensimmäinen tehnyt vaikutusta, mutta kun ymmärsin kuinka monta niitä oli, niin alkoi ihastuttaa. Mutta runsas kasvillisuus teki mahdottomaksi ottaa havainnollinen kuva. Yritin parhaani.

Lounaan jälkeen pysähdyimme kivikautiselle asuinpaikalle Vantaan Jokiniemeen. Ei mitään nähtävää (paitsi silloin kun heinikossa seisoo iso ryhmä ihmisiä ulkoisesti selittämättömästä syystä), mutta hienoja löytöjä oli paikalta tehty. Esimerkiksi savi-idoli "Sandlidenin parrakas mies".

Sitten modernimpaan maisemaan eli Tuomarinkylän museoon. Kävin sisäpuolella nyt ensimmäistä kertaa ja mieleen nousivat kysymykset: Onko olemassa standardi, että käsi-infoläpyskät saavat sisältää pelkkää tekstiä? Että ne on taitettava kuin tylsin mahdollinen A4? Ettei huoneen mielenkiintoisimpia esineitä saa mitenkään nostaa esiin muusta sisällöstä?

Mustavuoren ensimmäisen maailmansodan aikaiset puolustusvarustukset eivät kuullostaneet lupaavilta, sillä Tapiolassa sellaisia oli takapihallani. Mutta kyllä kannatti kiivetä, tässä oli kyse vähän toisesta mittakaavasta. Paikka ei sovellu korkeanpaikan kammoisille.

Vartiokylän linnavuorelle kiivettiin myös. Sieltä aukesi komeat näkymät ja päällä oli ihan-oikealla-keskiajalla ollut ihan-oikea-rakennus.

Kaksi kapuamista ei riittänyt vaan seuraavaksi pysähdyimme Helsingin Vanhassakaupungissa ja kiipesimme tietenkin Kellomäelle. Sitä korkeampi Taivaskallio oli päivän viimeinen kohde. Siellä on jäljellä jatkosodan ilmatorjunta-asemia.