"Ihmiset ja eläimet loikkivat suomalaisessa savutuvassa sikin sokin penkeillä, lavitsoilla ja lattialla. Ovensuussa lapset kirmasivat ja piehtaroivat hevosen jaloissa ja mahan alla, eikä kukaan kiinnittänyt siihen vähintäkään huomiota, joka olisi osoittanut, että sitä olisi pidetty vaarallisena. Peremmällä röhki sikoja, määki lampaita, mäkätti vuohia ja kaakatti kanoja. Naiset, joilla oli yllään pelkkä paita, imettivät pienimpiä lapsiaan. Lisäksi pirttiä asuttivat sirkat, torakat, luteet, kirput, päätäit ja vaatetäit." (Harhaoppinen piispa s. 60)Tässä todellisuudessa eivät Tuure Vierroksen kolme kirjaa 1600-luvusta liiku, muuten kuin ohimennen. Vierros kirjoittaa kolmesta miehestä, joilla oli vaikutusta toistensa elämään ja myös Ruotsin historiaan.
Varhaisin kirjoista on Harhaoppinen piispa. Johannes Terseruksen tarina (1968). Terseruksesta en ollut koskaan kuullut (*) ja kirja oli rakenteeltaan outo, omaelämänkerrallinen osuus alkoi vasta sivulta 90. Maa oli minuun tyytyväinen. Per Brahe nuoremman tarina (1971) oli yhtä kokonaisuutta, mutta sisälsi turhia takaumia. Lyhin eli Komeetta. Andreas Thuroniuksen tarina oli näistä mielestäni onnistunein. Päähenkilökin suomalainen ja melkein sukulainen.
Kokonaisuutena Vierroksen kirjat toimivat samaan tapaan kuin hänen Nuijasodasta kertova kirjansa Lähellä kuolon rantaa. Lukija sai kokea tapahtumat ja ajat kolmesta eri näkökulmasta.
(*) Kirjan lukemisen jälkeen minua on sivistetty Genoksen päätöimittajan Tiina Miettisen toimesta. Terserus on nimenomaan se ukko, joka retket Pohjanmaalla ovat suomalaisen ei-tarkoitushakuisen-sukututkimuksen alkupiste, jonka 350-vuotisjuhlaa on tänä vuonna juhlittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti