keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Outoja tarinoita

Kaupunginkirjastosta löytyi amatöörin silmiin varsin oiva Darren Oldridgen teos Strange Histories. The trial of the pig, the walking dead, and other matters of fact from the mediaeval and Renaissance worlds (2005). Insinöörien aivoille sopivasti Oldridge ei pidä menneisyyden ihmisiä outoina, vaikka heidän aivoituksensa oudoilta tuntuvatkin.

Oldridgen näkemys on, että esimodernit ihmiset tekivät yhtä rationaalisia päätöksiä kuin modernitkin. Niin kuin Päätöksenteon ja ongelmanratkaisun kurssilla viime vuosikymmenellä opin: tehdyn päätöksen laatu voidaan määrittää vain päätöksenteon hetkellä käytössä olleen tiedon valossa.

Esipuheessaan Oldridge summeraa 1500- ja 1600-luvun ihmisten todellisuutta. Hyvinvointi riippui maatalouden menestyksestä. Katovuosia oli ja tuli ja tuli. Vakavia kulkusairauksia. Korkea lapsikuolleisuus. Oli helppo ajatella yliluonnollisia ajatuksia – jostain pitää löytää selityksiä.

Kristinusko tarkoitti tuolloin hyväksyttyjen tekstien, ennen kaikkea Raamatun, ehdotonta auktoriteettia. (Tieteellisien kokeiden ajatus tuli muotiin vasta myöhään 1600-luvulla.) Ja myös metafyysisten, näkymättömien, olentojen olemassaoloa. Jumala, Saatana, enkelit ja paholaiset olivat totta.

Esimodernit ajattelijat ja kirjoittajat pystyivät skeptiseen ajatteluun, mutta koska heidän todellisuutensa oli erilainen kuin tämänpäivän ihmisen, ajattelun lopputulos oli myös eri näköinen. Vaikka sitten vain siksi, että käytössämme on mittatilauksena tehdyn silmälasit.

Todennäköisesti minulta jää huomaamatta jokin syvällinen totuus, mutta historian ihmisten ajattelu alkaa yhdistyä mielessäni vanhoihin Star Trekin jaksoihin. Kirk miehistöineen laskeutui outoihin sivilisaatioihin, joiden ihmiset käyttäytyivät aluksi käsittämättömällä tavalla. Mutta kun teleportatuille avaruusmatkaajille oli selitetty olennaiset lainalaisuudet, he pystyivät toimimaan yhteisön ehdoilla jokseenkin vaivattomasti.

Ei kommentteja: