Johan Bäckwall jouluaattona 1844 entiselle osakuntatoverilleen Zacharias Topeliukselle kirjoittaman yksityiskirjeen sisällöstä, kuten lämpötiloista ja Karhu-Pekan 28-vuotiaan pojan kaatamista kahdesta karhusta tuli Topeliuksen toimittamaan Helsingfors Tidningiin "paikalliskirje". Nuoresta miehestä toverinsa olivat todenneet "ett'ei se pelkää enempi karhua, kun lampaan karitsata" (HT 15.1.1845).
Kirjeessä Johan Bäckwall valitteli kiireitään, muttei maininnut kuukauden vanhoja kaksostyttäriään, joiden todennäköisen itkun säestyksellä hän lienee kirjoittanut tarinan Kauppa-Ryssä (Maamiehen Ystävä 04.01.1845, 11.01.1845 ja 18.01.1845), jossa hän oli aiempaa lähempänä fiktiota. Aloituksessa kuitenkin tavoiteltiin lukijoille tuttua ilmiötä:
Tunnettahan, hyvät maamiehet, tällä nimellä mainittavat matkustajat; sillä monestipa ovatki laukkuinensa tulleet tupaanne, laskeneet lakkinsa pöydälle, istuneet penkille, avanneet laukkunsa pakisten: "a isäntä pyhä veli! teäll' on kauniita ja helppoja huiviloita, kamritsiä, karttuunia, tule ostamaan emännälle; teäll' on hyviä naskalimia ja äimiä. A emäntä siukkuseni! noin hyviä huiviloita, kamfärttiä, pirunpaskaa, neuloja, soat helpolla hinnalla." Monet keinot olettaki saaneet pitää, ennenkun ovat puolen kalun hinnasta helpottaneet; mutta monet kopeekat ne kuitenki ovat teiltä houkutelleet.
Itse tarinassa ei ollut tavallisia kauppiaita, vaan menoa ja meininkiä, kun ensin juostiin varkaan perässä, sitten karattiin vankilasta ja ... Suosittelen lukemista. Juonta pilaamatta voin kertoa, että markkinoilta palaava renki lauleskelee hevosta ohjatessaan ajankulukseen pitkän pätkän:
.jpg)
Hevos-kaupasta (12.04.1845) päättyi opettavaiseen tarinaan, mutta alkoi tosiasioilla
... monessa paikassa seassamme, maamiehet, on alinomanen, tarpeeton hevosvaihto tapana ja mahtina, ja se tapa on yksi paha ja onneton tapa; sentähden että siinä tulevat monenkaltaset pahennukset: siinä kirotaan synkiästi, vannotaan hevosiansa paremmiksi kun ovatkaan ja sillä pyytään pettää toisiansa; siihen kokoupi nuorukaisia ja lapsia kuulemaan ja oppimaan vanhempain jumalatonta menoa; siinä pahennetaan pyhäpäivät ja arkipäiviäki, menetetään raha ja omasuus; mutta kun se vielä siihen loppusi: vielä siinä tulee harjakannuinki juonti, ja ilman sitä että viinamyrkky turmelee sekä ihmisen ruumiin että sielun, syttyvät riidat, torat ja kahautaanpa vielä tappeluunki. Monenkaltaseen onnettomuuteen lankiaa sentähden ihminen alinomasen hevosvaihetuksen kautta; sentähden näettäki maamiehet, että usiasti ovat hevosten vaihettajat köyhtyneet, tulleet juomariksi ja maittansaki peräti hävinneet.
Fiktiivistä jaksoa ei sen sijaan sisältynyt Johan Bäckwallin artikkeliin Paisunta-niityistä ja niittyjen kastelemisesta (21.06.1845). Seuraavaksi häneltä julkaistiin vauhdikas jatkokertomus Wanhan Sotamiehen lauseita sekä muutaman vuoden tauon jälkeen Runebergin runosuomennoksia: Lintuselle / "Till en Fågel" (Maamiehen Ystävä 26.07.1845) & Ur Runebergs Elgskyttar, 11 Sången (Saima 24.07.1845 no 30).
Syyskuussa Johan ja läheisensä todennäköisesti iloitsivat hänen pääsystään Karungin kappalaisenvaaliin (ÅU 13.9.1845). Toki tämä tarkoitti matkustamista paikan päälle vaalisaarnaa pitämään ja lopulta uutista toisen ehdokkaan valituksi tulosta.
Kirjoittaminen jatkui opettavaisella linjalla otsikolla Olisipa oppi Talonpojalleki hyödyllinen (11.10.1845 & 18.10.1845) ja hyödyntäen jälleen dialogin muotoa. Vuoden lopuksi ilmestyi sanomalehden hyödyllisyyden mainospuhe Maamiehen Ystävän Lukioille. (27.12.1845). Kohdeyleisön näkemyksistä Bäckwallin tuotannosta ei ole valitettavasti tietoa. Toisen sanomalehden kirjoittajan mukaan lähetelmänsä olivat "liiatenkin soriat" (Kanawa 8.11.1845).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti