Hetki DNA:n parissa

Maanantain ohjelmaksi äkkäsin onnekseni Åsa M. Larssonin vierailuluennon arkeologiasta, muinais-DNA:sta ja tavallisesta kansasta. Tavallisesta kansasta puheen ollen onnistuin aika hyvin naamioitumaan arkeologien joukkoon. Kirkkaan punainen huivi oli kylläkin virhe.

Soon to begin talk on Archaeology, ancient DNA and the public for the archaeologists at Helsinki. Hoping for animated discussion afterward pic.twitter.com/n72DJrLa8K

— (((Asa M Larsson))) (@archasa) October 10, 2016

Larsson aloitti ajatuksia heräättävästi ja mikäs sen parempaa. Hän oli itse hätkähtänyt kun samana päivänä maaliskuussa 2015 kerrottiin positiivisessa hengessä brittiläistä uutista nyky-DNA-tutkimuksesta, jossa lääketieteellisen tutkimuksen sivutuloksena oli havaittu (tai voitiin tulkita havaituksi) alueellisia ryhmiä, ja negatiivisessa hengessä paljastuksia Ruotsissa romaneihin kohdistetusta lääketieteellisestä tutkimuksesta 1900-luvulla. Iloitaan siitä, että ollaan erilaisia kuin naapurimaakunnan ihmiset, mutta ymmärretään, että erilaisiksi nähtyjä ei saisi kohdella erilaisina. Kyllä siinä jotain ristiriitaa on.

Larssonin kertaus ihmisten muinais-DNA:n tutkimuksen kehityksestä oli tervetullut. Hän suhtautuu suurella epäilyksellä kaikkiin tuloksiin 1990-luvulta ja vielä 2000-luvun alkuvuosiltakin. Tuolloin ei osattu varoa DNA:n kontaminaatiota eli joukkoon meni mitä sattui. Sittemmin tekniikat ovat kehittyneet ja kuten nyky-DNA:ssakin, voidaan tutkia entistä enemmän materiaalia ja saada siitä uusia asioita irti.

Ruotsissa tutkimus on keskittynyt selvittämään kivikauden kultuurien muuttoliikkeitä, suhteita sekä (mahdollisia) yhteyksiä nykypopulaatioon. Kuten aikanaan blogiteksteissään, Larsson suhtautui saatuihin tuloksiin kriittisesti. Näytteitä on otettu hyvin pienestä joukosta yksilöitä eikä arkeologista tutkimusta ole täysin hyödynnetty geneetiikkojen projekteissa.

Larsson kehoitti kriittiseen ajatteluun. Voiko olettaa että yksilö edustaa kulttuuria? Testataanko kategorioiden olemassaoloa vai luodaanko niitä? Ovatko kulttuurit homogeenisia? Näkyykö kulttuurinen (suku)yhteys geeneissä?

Erityistä huomioita hän kiinnitti modernin DNA:n käyttämiseen historiallisesti. Liian helposti (hänestä) tulkitaan DNA:n kertovan kaukaisesta menneisyydestä ajattelematta väliin jääviä vaikutustekijöitä, kuten matkustusmahdollisuuksia, poliittisia rakenteita, uskonnollisia tabuja, kauppaverkostoja, konflikteja ja sairauksia.

Mistä päästiin siihen, että DNA-tutkimusten tulokset saavat näkyvyyttä ja kiinnostavat ihmisiä aivan toisella tavalla kuin arkeologia ja historia. Genetiikan vastaukset näyttävät yksiselitteisemmiltä - ellei pysähdy miettimään valittua otosta ja analyysimenetelmää ja missäpä uutisessa niistä puhuttaisiin.