Yksityisautolla navigaattorin kanssa kulkien vieraasta kaupungista saa ihan omituisen kuvan. Aloitimme lasimuseosta, jonne saavuimme ajamalla teollisuusalueen läpi. Missään vaiheessa päivää emme nähneet Riihimäen asemaa, joka olisi toki ollut kaupungille keskeinen kohde.
Lasimuseo on i-so. Alakerrassa käydään läpi lasin historiaa ja teknikkaa hy-vin perusteellisesti. Tummalla värityksellä ilmeisesti tavoiteltiin lasihytin tunnelmaa? Mitään esitysteknologiaa ei ollut käytössä. Suomen lasitehtaiden kohdalla aidosti kaipasin mahdollisuutta muokata karttaa aikakausittain ja/tai etsiä lasitehtaan tietoja muutenkin kuin silmäilemällä koko taulukko läpi.
Mukava yllätys oli seinä, jossa kerrottiin 1980-luvun lopulla tehdyistä Someron Åvikin lasitehtaan kaivauksista ja samoin tutkitusta Sipoon Mariedalista. En ollut kuullutkaan näin varhaisesta historiallisen ajan arkeologiasta. Mysteeriksi jäi perustuiko seuraavan huoneen pienoismalli, joka hahmojen pukeutumisen perusteella ajottui 1700-luvulle, kaivaustietoihin. Siinä kun ei ollut muuta kyltitystä kuin "Älä koske!" kolmella kielellä.
Alakerrassa infoähky ja yläkerrassa esinepaljous. Eniten iloa siellä irtosi vanhoista pakkauksista ja 1900-luvun massatuotannosta, jonka edessä saattoi pelata muistipeliä. "Oliko Hannele-mummolla tuollainen?" Taidelasia ja -muotoilua esittelevät vaihtuvat näyttelyt eivät tehneet vaikutusta.
Samassa pihapiirissä oleva Suomen metsästysmuseo vaikutti ulkoapäin mittavalta, mutta sisällä oli sokkeloinen. Vaihtuva näyttely susista oli sama, jonka näimme Cedercreutzin museossa, joten ohitimme sen vauhdilla. Vuoden luontokuvat 2014 olivat hienoja, mutta oudon pienille pahvilapuille tulostettuja.
Perusnäyttelyssä oli rinnan elävän näköiseksi täytettyjä saaliseläimiä ja metsästyksen tarpeistoa. Ensimmäinen dioraama, jossa eläin esitettiin juuri tapettuna oli ainoa, jossa sain kiinni metsästyksen tunnelmasta. Sitä oli enemmän näyttelyn viimeisessä osassa Jahdin lumo, jonka suhdetta edelliseen en oikein hahmottanut. Enkä saanut sen virtuaalimetsästyspistettä toimimaan.
Suurimman vaikutuksen museossa teki Jaakko Ojanperän trofee- eli metsästysmuistokokoelma. Vielä 1900-luvun loppupuoliskolla mies oli nähnyt tarpeelliseksi a) kaataa suurriistaa ulkomailla ja b) täytättää näistä päitä seinälle ja elefantin jalat baarijakkaroiksi. Herätti tunteita ja ajatuksia - mikä on museolle plussaa.
Lopuksi kurkistimme Riihimäen kaupunginmuseoon. Ilmainen, mutta henkilökunnan edustaja tuli toivottamaan tervetulleeksi ja pyynnöstä selitti sopivan kulkujärjestyksen. Mutta ei tarjonnut vieressä olevalta pöydältä esineistä kertovaa kansiota, jonka huomasin vasta vierailun lopuksi. Olinkin ehtinyt ihmetellä esinetietojen vähäisyyttä.
Museon interiöörit kertoivat 1800-luvun säätyläiselämästä, rautatiestä ja 1900-luvun modernismista. Erillinen huone oli varattu Antrealle, josta arvatenkin siirretty asukkaita Riihimäelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti