"Kuinka olikaan toivo itse todellisuutta ihanampi, kun Franzén keväällä lupasi minun tulla asumaan luokseen, kuinka iloitsinkaan siitä koko kesän! Sinne muuttaessani kuinka olinkaan muuttavinani itsensä viisauden ja herttaisuuden templiin! Silloin näytti tulevaisuuteni kauniilta kukkaisniityltä - jonka värit kaukaa silmää hivelivät ja jonka tuhannet tuoksut jo tuonnempaa lemusivat ja mieltä ihastuttivat".Frans Mikael Franzén oli jo 1790-luvulla ollut tunnettu runoilija eli Samuel pääsi sekä sivistyneeseen että kuuluisaan talouteen. Millä oli seurauksensa hänen oman kuvauksensa perusteella.
"niin tapahtui minulle se kunnia, että melkein koko ylioppilaskunta, kukin vuorollaan, muutamat useimpiakin kertoja, tulivat luokseni tervehtimään, suutelemaan ja kysymään, kuinka oli mahdollista minun asya siellä, sainko useinkin onnekseni nähdä kaunista mampseli Roosia ja tuota oikeissa väreissä loistavaa Malmia, sekä muuta samantapaista ja sitte vasta seurasi kysymys: Onko professori kotona? Minä menen käymään hänen luonaan, mutta kenties hänellä on vieraita. Onko ketään kuulunut meneväksi sisälle saliin? Minä vastasin useinkin on tai ei, enempää en monasti joutanutkaan vastaamaan heidän ystävällisiin ja puheliaisiin kysymyksiinsä, sillä minun oli luettava."Samuel ei siis irrottanut otettaan kirjoistaan. Myöhemmin hän kirjoitti
"Olisi kenties ollut edullista käydä tuon tai tämän ylhäissukuisen herran luona, joka nyt tahtoi lähemmäksi tuttavaksi kanssani ja olisi suonut minun käyvän hänen luonaan viettämässä iltapäivää pelipöydän ääressä. Kun sanoin etten ollut siitä huvitettu, niin ehdotettiin ja kyseltiin, enkö tahtoisi tehdä tuttavuutta siinä tai siinä talossa. Me voisimme kyllä tulla mukaan, sanottiin, minä olen sinne aina tervetullut.Elämää Franzénin kodissa kesti vain syyslukukauden 1802, sillä vuoden vaihteessa Samuelin oli rahan puutteessa lähdettävä kotiopettajaksi.
- Kyllä, aivan kernaasti, vastasin minä, mutta minulla on ne ja ne luennot iltapäivällä enkä minä voi laiminlyödä ainoatakaan sillä silloin haihtuisin yhtäjaksoisuudesta professorien luentokursseissa, joita olen päättänyt lukukautena järjestyksellään kuunnella.
- Noh, kukapa voisi olla niin lukujen orja? Kaunis tyttökin voipi opettaa meille paljon hyviä asioita. Nekin kasvattavat meitä kykeneviksi esiintymään, kohteliaiksi ja huomaavaisiksi ja sen kautta valmistavat tulevaista menestystä.
- Niin, se on kyllä totta, mutta minä en aijo koskaan kohteliaisuuksilla ansaita leipääni, vaan ansiolla ja työllä. Ja sitte kun olen päässyt niin pitkälle, että minulla mahdollisesti voipi olla tyttö omanani, niin tulee olemaan minun collegium atticum kuunnella häntä sekä varhain että myöhään ja hän saapi huolekseen sen vaivan ja myöskin sen kiitoksen, että on muodostanut minut karkeasta hienoksi, epäkohteliaasta kohteliaaksi, kunhan nyt vain voisin hijoa ja teroittaa järkeäni.
- Elä nyt kuvittele mielessäsi joutavia, vaan tule, vastasivat he.
- Kyllä, kyllä, odottakaa, odottakaa, vastasin minä, minä tulen, jahka joudun, vaan nyt en. Onnea vaan hyvät herrat, minä en kadehdi teidän hyväntahtoisuuttanne. Tyydyn siihen, että minun osani maailmassa on näin kuiva. "
Lähteenä Uudessa Kuvalehdessä 15/1902 julkaistu Emil Nervanderin teksti. Päiväkirjalainaukset mahdollisesti käännetty kerran tai kaksikin. Franzénin kuva Turun kuvalehdestä 6/1890.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti