Kun tiistaina työpäivän loppuessa tuijotin kalenterin merkintää "Avgörandets år 1812, Arbis" teki mieli ensisijaisesti lähteä kotiin ja maata ilta sängyllä viihderomaanin kanssa. Mitä ihmeen kiinnostavaa on vuodessa 1812? En osannut vastata, joten oli tarpeellista lähteä kiltisti kuuntelemaan Henry Raskin esitelmää.
Selvisi, että kuulun siihen kansanosaan, joka hahmottaa Suomen loistavan tulevaisuuden Venäjän osana olleen selvää samalla hetkellä kun vuonna 1809 lakattiin ampuminen. Mutta eihän se niin ollut, sillä Napoleonin sotaretket olivat edelleen käynnissä ja Euroopan tulevaisuus monella tavalla epäselvä.
Eikä tässä kaikki. Vaikka olen tiedotusvälineistä seurannut Turun tapaamisen juhlintaa ja venäläisten taisteluelävöityksiä, en ollut tajunnut yhdistää näitä kahta asiaa. Uups, jälleen kerran. Raskin tietoisen kronologisesen esityksen ansiosta palaset menivät paikalleen ja toivottavasti siellä pysyvätkin. Kaksi itsevaltiasta tekivät salaisen hyökkäämättömyyssopimuksen 5.4. ja tämän jälkeen keisari teki Helsingistä pääkaupungin 8.4. Napoleon hyökkäsi Venäjälle 24.6. Keskellä venäläisten perääntymistä Aleksanteri I pyrähtää Turkuun tekemään rauhaa Ruotsin kanssa ja Napoleon aloittaa pakituksen Venäjältä 19.10.
Kronologian lisäksi Rask korosti Suomea osana ympäristöään, mikä jää turhan usein kansallisessa historiassa tekemättä. Hän kuvitti tämän oivasti esittämällä Suomen autonomian ajan kartan, jossa kaikki Suomen ympärillä oli valkoista. Pietarin miljoonakaupunkiakaan ei oltu merkitty paikalleen. Vastaparina oli eurooppalainen kartta, jossa Suomen alue oli samaa vitivalkoista kuin muukin Venäjä. Ei mitään erottavaa viivaa. Vähän niinkuin alla olevassa kartassa, mutta kuivemmin.
Eräiden silmissä meistä tuli venäläisiä, hui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti