Sitä on pieni pätkä kirjahyllyssäni aivan kuten jokaisen pidempiaikaisen asuinpaikkani historiaa. Nokiasta on tietenkin kirjoitettu paljon enemmän kuin jäänteenomainen kokoelmani, joka alkoi kertyä työsopimusta allekirjoittaessani (joulukuussa 1998?) kun mukaan sain Marco Mäkisen Nokia Sagan. Olisi mielenkiintoista tietää, oliko kyseessä hyvin harkittu sisääajotaktiikka vai ylijäämävaraston hävitys.
Minulla oli tuolloin jo suhde Nokian lähihistoriaan, sillä äitini oli johdon sihteeri yrityksessä, joka jonkin aikaa oli Nokia Chemicals. Äidin aarteisiin kuului kynä ja Jorma Ollilan allekirjoittama kortti, jotka hän sai kiitokseksi työstä Nokian konsernin muodostuksessa. Nämä lienevät tallessa äidin edelleen selvittämättömissä jäämistössä samoin kuin lukuisat toimihenkilöyhdistyksen juhliin tehdyt julkaisut, jotka omalla tavallaan dokumentoivat yrityksen historiaa. Toisessa kohdassa kirjahyllyäni taas on Karl-Erik Michelsenin äitini työnantajasta tekemä tutkimus Sähköstä ja suolasta syntynyt (1989), jonka kappaleen perheemme huumorintajun osoituksena sain 18-vuotislahjakseni. (Varsinainen tai arvokkaampi lahja oli kirjan välissä.)
Työsuhteeni aikana Nokian pitkä historia oli läsnä lähinnä puheiden ja esitysten heittoina kumisaappaista ja vessapaperista. Häikiön kirjoittaman historiateoksen sai ostaa alennushintaan, mutta en muista mitään henkilöstölle järjestettyä esitelmätilaisuutta tms. (Ostamani kappale on mennyt jossain vaiheessa kierrätykseen.) Elettiin siis nykyajassa. Pieninä poikkeuksina Båtvikissa mieleen palanneet äidin kertomukset Kairamon juhlista ja luottamushenkilötoiminnassa tutuksi tullut pitkäaikainen työntekijä, joka oli aloittanut uransa Etelä-Espan pääkonttorilla ja mainitsi tämän suhteellisen usein. Tietenkin, sitten kun oma työsuhde oli pitkälle yli 10-vuotias, aloin itse muistella rakennuksia, joissa olin työskennellyt, joissa ennen oli Nokian toimintoja jne.
Kun Nokian matkapuhelintoiminnot yhdistettiin Microsoftiin, olin töissä tukitoiminnon tukitoiminnossa ja kaikkien muiden tapaan sain ensimmäisenä päivänä uuden id-lätkän, t-paidan ja "one"-teemaisen kirjan. Tuolloin olin jo törmännyt ajatuksiin historian tietoisesta käytöstä, joten kirjan aloitus yrityshistorioiden rinnastuksella huvitti eikä vaikuttanut merkittävästi sitoutumiseeni uuteen työnantajaan. Josta ei sitten tullutkaan kovin pitkäaikainen.
(Tuolloinen blogitekstini Kontribuutioni Nokian historiaan ei näköjään dokumentoinut tilaisuutta, jossa auoin päätäni Olli-Pekka Kallasvuolle. Äskettäin sain pari tutun kanssa vertailla muistoja ja kuulemma OPK sulki suuni lauseella "Sinut on kuultu". Itse asian suhteen olin tietenkin oikeassa. Kuten myös silloin kun ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilönä avasin suuni Ollilan edessä.)
Edelleen kuulun Nokian entisten työntekijöiden FB-ryhmään, jossa eletään sekä menneisyydessä että nykypäivässä. Päivityksinä jaetaan uutisia Nokiasta, mutta myös linkkejä Nokian historiasta julkaistuihin tutkimuksiin ja omia kuvia edelleen käytössä olevista tai varastoista löytyneistä projektien tai koulutusten paidoista ja mukeista, yleisemmästä markkinointimateriaalista sekä tietenkin vanhoista puhelimista.
Olin kirjoittamassa lopuksi retorista kysymystä siitä, liekö millään muulla suomalaisella yrityksellä vastaavaa entisten työntekijöiden historiakulttuuria, kun muistin pohjilta ponnisti todennäköisesti mutsin työantajan eläkeläiskerho, jota kestittiin kerran vuodessa tms. Eli mahdollisesti on ollut, mutta Nokian erikoisuutena on kyllä se, että harva muistelija lähti eläkkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti