Teemaviikoista ja kasvokuvista

Tämä viikko oli valtakunnallinen mediataitoviikko. Hankkeen verkkosivuilla on oppituntimateriaali Kuvia sinusta ja minusta, jonka sisältöön liittyy etusivulta saatava juliste "Otin kuvan kaverista ja haluun laittaa sen nettiin. Mitäs nyt". (Jotain voisi tähän väliin kommentoida verkkosivuista, joiden osiin ei voi luoda linkkejä ja oppimateriaaleista, joilla ei ole CC-lisenssiä.)

Julisteen ohjauksen mukaan kaverin kuvan verkkoon laittaminen on OK, jos kuva on hyvä, ja kaverilta on lupa ja kuvasta ei voi seurata harmia tai draamaa. Pitää olla myös varautunut siihen, että kuka tahansa voi jakaa kuvan ja lopuksi "Jos tuntuu, että kuva sais isoäitis punastuun, niin on suuri mahdollisuus, että joku muukin pitää kuvaa epäsoveliaana."

Mutta entäs jos kuva on isoisoäidistä, joka on kuollut jo ennen kuin itse synnyit? Mitä menneisyyden pari olisi ajatellut siitä, että Elkan työntekijä nosti heidät esimerkiksi "koetellusta, kestävästä ja turpeeseen sidotusta juurevasta rakkaudesta, jolle nykyinen vaalenapunaiseen utuun ja tinapaperiin kääritty hiilihydraatti-rakkaus on ehkä vieraampaa.". Anneli mietti tällä viikolla tätä ja totesi "Ehkä en kuitenkaan välttämättä haluaisi vaikka isoäitini kuvaa johonkin ihan vieraaseen yhteyteen." ja "Pahinta siinä, että joku julkaisisi oman (vaikka jo kuolleen) sukulaiseni kuvan toisessa yhteydessä, olisi, jos kuvaa kommentoitaisiin asiattomasti."

Herättää kysymyksiä. Mitähän ne kaikki nimettömät kasvot, joita olen käyttänyt täällä kuvituksena ajattelisivat päätymisestään (teoriassa) maailmanlaajuiseen julkisuuteen? Tai mitä mieltä olisivat ne menneisyyden henkilöt, joiden kuvien päälle myös tällä viikolla käynnissä olleella "ilmaisella viiden päivän kulttuurilomalla Eurooppassa" (FB-sivu) liimailtiin "heidän" ajatuksiaan?

(Myönnän, harkitsin osallistumista. Mutta halusin etsiä oman pohjakuvan. Monesta muusta palvelusta se olisi käynyt ripeästi, mutta Europeana-allergiaani on syy.  Katso näyttökaappaus, joka on vain murto-osa samannäköisistä hakutuloksista, joiden kuvat olivat useamman klikkauksen takana.)

Slatessa Rebecca Onion kritisoi Twitterin vanhoja kuvia tarjoavia (erittäin suosittuja) tilejä. Hän oli todennut materiaalin itseään toistavaksi. Kuvien lähteitä ei kerrota, osa otoksista on paljastunut väärennöksiksi.

By failing to provide context, offering a repetitive and restricted view of what “history” is, and never linking to the many real historical resources available on the Web, these accounts strip history of the truly fun parts: curiosity, detective work, and discovery.

Kun kuvissa ei ole lähdetietoja, on niistä (jokseenkin) mahdotonta löytää lisätietoa. Tämä harmittaa itseäni suomalaisissa kuvia pursuavissa FB-sivuissa. Erityisesti lehtileikkeiden yhteydessä olisi "kiva" nähdä lähdeviite.

P. S. Heräsi kyllä tällä viikolla hupilehti Tuulispäätä selatessani ajatus tarjoilla sen kuvia ja vitsejä isompana klimppinä jollain kanavalla. Mutta niiden löytäminen alkuperäisessä yhteydessään oli itsestäni niin hauskaa, että onko reilua viedä ilo muilta? Sorruin kyllä laittamaan yhden sukututkijoille ja historiantutkijoille läheisen aiheen blogin FB-sivulle.

"Esimerkki siitä, miten haastavaa/vaikeaa/mahdotonta on asiakirjojen perusteella arvata millä nimellä menneisyyden henkilöä on kutsuttu.
"En minä ookkaan paljas Viija, minoonkin Serafiija., sano Lapposka lukemaan huudettaissa." (Tuulispää 1/1907)"