Ikävä kertoa teille, mutta olen tehnyt kaikki tutkimukseni – no, ehkä yhtä tai kahta kirjaa lukuun ottamatta – rahasta. Olen ammattitutkija. [...]Tikka lienee todellakin uppoutunut historiaan, kun ei ole huomannut, että nykyaikaiset yksityiset työantajat odottavat, että palkan edestä työhön suhtaudutaan nimenomaan intohimoisesti.
Tästä seuraa, ettei minulla ole noin yleisesti ottaen ollut työhöni palavaa intohimoa.
Mutta kun maltan lukea muutaman kappaleen eteenpäin, selviää, että Tikka tarkoittaa intohimoisella suhteella historiaan sitä, että etsisi "lopullista totuutta joillekin tietyille historian tapahtumille" ja rakentaisi "jonkin historiallisen ilmiön tulkintaa oman ennakko-oletuksen ympärille tapahtuneen menneisyyden kustannuksella". Käsitteiden luonti/sekoitus jatkuu kun Tikka esittelee elämäntapahistorioitsijan, jonka elämä on niin sisällyksetöntä, että
he innostuvat historiasta niin kovasti, että he mielellään ryhtyvät ”historioitsijoiksi” tai jopa ”historiantutkijoiksi,” vaikka tähän titteliin heillä ei olisikaan koulutusta.(Lähes yhtä järkyttävää kuin se, että Suomessa kirjoitetaan kirjablogeja ilman kirjallisuustutkimuksen opintoja.) Tikka palaa teemaan vielä kirjoituksen lopussa todeten "On se sinänsä outoa, että insinööri, opettaja tai juristi tuntevat elämänsä niin tyhjäksi, että he tarvitsevat sen täytteeksi – historiaa." Tuota, eiköhän kiinnostusta historiaan ole ollut vuosituhansia. Ennen akateemisia ammatteja, jopa yhteiskunnissa, joissa ei osattu kirjoittaa. Niin tyhjää on ihmiselämä useimmiten ollut. Mutta vain harvoilla on ollut mahdollisuus unohtua historian pariin kokopäiväisesti. Kun pitää sitä leipääkin ansaita.
Ystävällisesti Marko Tikka antaa toki kaikille luvan kirjoittaa historiaa. Mutta antaa ymmärtää, että ilman koulutusta
itsensä historiantutkijaksi nimittämä harrastelija a) kopioi ”tutkimuksensa” tiedot jonkun oikeasti tekemästä tutkimuksesta tai b) kirjoittaa puuta heinää.Eikä tässä kaikki, pahimmat tapaukset yrittävät oikeasti tutkimusta!
Astetta pahempi versio elämäntapahistorioitsijoista ovat ehkä kuitenkin ne, joille historia on mennyt päähän. Eräs eläkeläinen oli innostunut kansalaissodasta. Hän meni seurakunnan kirkkoherranvirastoon, pyysi nähtäväkseen 1910-luvun historiakirjan ja alkoi poimia sieltä vuonna 1918 kuolleita.Tikka palaa julkaisuihin
Valitettavaa on, että se, mikä on tutkimusta, mikä jotakin muuta, näyttää hämärtyneen jopa asiaa harrastavilta ja työkseen julkisuutta tuottavilta tahoilta. Historiantutkija sisälläni kokee tulleensa viillellyksi, kun kirjakaupassa näen kaupalliselta kustantajalta tulleen kirjan, jossa on raflaava aihe, mutta tuote ei sisällä tutkimuskysymystä, ei jäsennystä, ei lähdekritiikkiä eikä minkäänlaista historiantutkimuksen ammattitaidon kosketusta. Ja tällaista kirjaa myydään ”historiantutkimuksena”.Elämä on. Olen minäkin katsellut kriittisesti akateemisten historiantutkijoiden tilastotaulukoita, jotka on selvästi koottu ja esitetty ilman minkäänlaisia tilastotieteen opintoja.
...jonkinlainen kuluttajansuoja olisi hyvä saada koskemaan myös sitä, mitä saa nimittää historiantutkimukseksi, mikä on rehevillä jutuilla täytetty tötterö. Sama kuluttajansuoja saisi koskea myös nimikettä historiantutkija.Leimojen lyönti näyttää olevan Tikan mielestä hedelmällistä toimintaa. Ettei vaan kuitenkin uskoisi "lopullisen totuuden" olemassaoloon.
6 kommenttia:
Tällaisten Tikan kaltaisten kirjoitusten äärellä muistuu mieleen Pentti Renvallin toteamus, että "historiantutkimuksen tulokset esitetään aina historiankirjoituksena". Historianteoria ei siis määritelmällisesti tunne sellaista fyysiseen muotoon saatettua painotuotetta, joka voisi olla "historiantutkimus".
Jos jotakin myydään sellaisena, niin sehän jo kertoo tiedostavalle historiankuluttajalle mistä on kyse.
Kiitos, tuosta tuli parempi olo. Kiva oli myös lukea Twitterissä saamiani viestejä.
Sukututkijoita on myöskin pilvin pimein ilman mitään koulutusta. Minäkin olen sellaista harrastanut. Ammattilaisena en ole itseäni koskaan pitänyt.
Olen lukinut ns. ammattilaisten historiikkejä, jotka ovat niin kuivia ja tylsiä että narisevat. Osaavathan he laittaa ainakin lähdeviitteet oikein. Mielenkiintoisia historikkejä kirjoittavat muutkin kuin ammattilaiset, eivätkä ne tarvitse olla omasta päästä temmattuja satuja;/
Hyvää viikon jatkoa, Kaisa!<3333
Turhaan otit itseesi. Et ole Tikan kohderyhmää.
Anonyymi, näin ovat nyt useammat väittäneet. Mutta minun (ilmeisesti puutteellisella) lukutaidollani Tikan lampaat ovat tutkinnon suorittaneita ja tutkimuksestaan palkkaa saavia historioitsijoita ja vuohia kaikki muut.
Mistään sekasikiöistä ei ollut mainintaa, sillä Tikka käsittääkseni nimenomaan kärjistykseen, jossa jäin vuohien joukkoon. Närkästyksestäni näkyy, etten siellä viihdy, mutta millään selkeällä tavalla en kuitenkaan erotu niistä historian harrastajista, joiden lähestymistapa historiaan koetaan ammattilaisten näkökulmasta hedelmättömäksi.
Ymmärtäisin että Tikka on tuohtunut ja antaa täyslaidallisen Lepolan suuntaan. Olisi voinut tietysti sanoa tuon suoraan. Mutta mietin Tikan tekstiä lukiessani että samalla tavalla voidaan miettiä että miten luokanopettaja pätevöityy valtiovarainministeriksi tai presidentiksi? Pitäisikö kaikilta kansanedustajilta vaatia valtiotieteen opinnot? Entä voiko historiasta kirjoittaa oikein vain historiantutkija vai voiko siitä kirjoittaa silminnäkijä ja sen hetken oikeasti elänyt henkilö? Ja kumpi silloin on oikeassa?
Jatka vaan Kaisa tutkimista ja kirjoittamista. Tekstejäsi on mielenkiintoista lukea ja niistäkin oppii aina jotain uutta.
Onneksi meikälinen sitä on vain harrastaja ja harrastajasukututkija ettei tarvi miettiä millä oikeudella saisin selvittää mitä oman suvun tai heidän läheiset ihmiset ovat oikein puuhastelleet.
Lähetä kommentti