sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Paaston aikaa

Pari päivää sitten Niko Lipsanen ihmetteli Twitterissä jonkun paastosta esittämää kysymystä:
Täytyy myöntää etten itsekään ev. lut. kirkon jäsenenä oppivelvollisuuteni suorittaneena tiedä paastosta paljoa enempää kuin Ramadanista. Paasto alkaa laskiaisena, päättyy pääsiäisenä. Pidettiin katolisena aikana. Amerikkalaiset soveltavat nykyään luopuen jostain lemppariasiastaan.

Oli siis syytä tarttua yhteen kirjahyllyni pyhään kirjaan. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto totesi: "Luterilaisessa Suomessa ei tietenkään ole montakaan muistumaa vanhasta paaston ajasta" ja "Luterilaisen väestön vastakohtana noudatti Raja- ja Itä-Karjalan ortodoksinen väestö, nuoret ja vanhat, ankaraa paastoa aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka."

Mitä oli paasto satakuntalaisille 1800-luvun lopulla? Haku sanomalehteen Satakunta kertoo, että kyseessä oli toki tunnettu kirkollinen ajanjakso. Esimerkiksi sudet saattoivat kulkea "paaston ajalla" (16.4.1884). Tapakulttuurissa oli käynnissä murros, hupitilaisuuksia järjestettiin paaston aikana, mutta niitä kritisoitiin. Esimerkiksi arpajaisista todettiin, että "paaston aikana ei suinkaan sellaiset ole sopivia kun juuri vietetään Kristuksen Vapahtajamme kallista piinan ja kärsimisen muistoa."(15.3.1884) Tansseja paaston aikana eivät vanhoilliset hyväksyneet (4.4.1895). Turkulaisten pitämästä voimistelunäytöksestä kirjoitettiin ilmeisesti ironisesti "Kansaa ei puuttuneen sanota. Kuinka toisin olisikaan; olipa rukouspäivän ilta ja paaston aika"(24.2.1891)

Muutkin vanhat tavat olivat häviämäisillään, mutta eivät aivan:
Taikauskoako? Hinnerjoelta kirjoitetaan meille: Näihin päiviin saakka on paikkakunnallamme säilynyt omituisia ihmisiä, jotka paaston aikana pistäytyvät salaa naapuriensa navettaan, hapsimaan lampaista villoja, eläimen päästä ynnä mualta, saamatta siitä kumminkaan itsellensä suurtakaan hyötyä enemmän kuin lähimmäisellenkään sanottavaa vahinkoa.(6.4.1893)

Taikauskoa. Moniin vuosiin ei Kiikasta enää ole taikauskoa kuultu, ei nähty, mutta nyt on taas lennähdetty taaksepäin tällä alalla. Paaston ajan alussa on öisin käyty navetoissa eläinten villoja, karvoja y. m. keritsemässä ja kuuluupa että jokuset olisivat "tietäjenkien" luona käyneet salatuita asioita tiedustelemassa. (21.3.1895)
Paasto ei siis ollut aika jolloin olisi Länsi-Suomessa paastottu. Paasto mainitaan metodismin kuvauksessa yhtenä menona, joka muistuttaa "enemmän teaatteria kuin Jumalan-palvelusta" (11.4.1888). Uskonpuhdistuksen muistojuhlan kirjoituksessa paasto on katolisen ajan epätoivottujen ilmiöiden listalla (2.11.1899). Mutta kuitenkin otsikon Laki ja uskovainen alla lainattiin tunnustuskirjaa kohdasta "Ovatpa totiset rukoukset, toteiset almut, totiset paastot Jumalan käskemiä, ei saata niitä synnittä lyödä laimin."(22.8.1896)

Paasto oli markkinarako. Pietariin sai silloin kaupattua sieniä (25.8.1894) ja kalaa (27.09.1882).

Mutta oli lähes yhtä outo asia kuin ramadan, josta kirjeenvaihtaja Turkista kertoi
On näet Rhamazan eli paaston aika, ja profeetan pojat eivät saa syödä eikä juoda auringon ylhäällä ollessa. En ole nähnyt kenenkään rikkovan tätä sääntöä, mutta öisin he syövät minkä vaatteet kestävät. (13.10.1891)

3 kommenttia:

Tillman kirjoitti...

Minä huomasin eilen, että olen nyt ollut viikon katsomatta televisiota. Ajattelin, että teen siitä itselleni oman paaston.

Parasta asiassa on se, että toistaiseksi ei ole tehnyt heikkoakaan. En ole yhtään kaivannut ohjelmatarjontaa.

Olen huomannut, että myös lutherin opin kanssa tekemisissä olevat nuoret aikuiset harrastavat tämmöistä luopumista, niin kuin kirjoitit.

Mutta pitäisikö minulla olla nyt hankalampi olo ? Riittääkö se paastoksi, jos ei ollenkaan tee mieli sitä asiaa, josta paastoaa ??

Sitä olen miettinyt.

Nimetön kirjoitti...

Tuossa on Suomen ortodoksisen kirkon sanelemana paaston merkitys:
http://www.ort.fi/kirkkotutuksi/ortodoksinen-paasto
Paaston sisältö lienee ortodokseilla perinteinen eli hyvin pitkälle samankaltaisena säilynyt. Jos oikein ymmärrän, niin tänä aikana pitäisi tutkia ja tarkastella omaa suhdettaan kaikenlaisiin riippuvuuksiin.

Niko L. kirjoitti...

Onhan se tietysti totta, ettei paastoaminen ole luterilaiseen perinteeseen kuulunut. Viime vuosina se on tullut uudestaan, ja niin minäkin sen olen löytänyt. Alusta alkaen se on itsenikin pitänyt opetella. Myös ortodoksien ja katolilaisten paastosäännöissä on eroja. Itse olen pyrkinyt seuraamaan ennemmin katolilaista perinnettä.

Nykyään on ollut suosittua paastota jostakin muusta kuin ruoasta, kunhan kyseessä on jokin asia, joka on saanut liian suuren osan elämässä. Ymmärtääkseni tämä ei koske vain luterilaisia ja muita protestantteja, vaan on yleistynyt myös katolilaisten keskuudessa. Televisio, Facebook tms. sopivat joillekin. Itse olen pitänyt perinteistä ruokapaastoa itselleni parhaiten soveltuvimpana.

Silti: on se minusta jotenkin tätä aikaa kuvaavaa, että ramadan tunnetaan paremmin kuin kristillinen paastoaminen. Onhan meillä kuitenkin ortodokseja, jotka ovat pitäneet paastoamisesta kiinni. Luulisi asian tulleen tutuksi edes sitä kautta.