Totista taidetta

Bloggerin viime viikon temppuilun takia on nyt myöhäistä kertoa, että viime sunnuntaina päättynyt Ateneumin näyttely Arjen sankarit. Naturalismi kuvataiteessa, valokuvassa ja elokuvassa 1875-1918 oli todella vaikuttava. Itse kävin katsomassa sen varsin viime tingassa ja rehellisyyden nimessä liikkeelle lähtööni kannusti oleellisesti 6.5. avattu alakerran näyttely Suomi kutsuu - Aho & Soldan, jossa oli esillä valo- ja elokuvaa 1900-luvun toiselta neljännekseltä(?).

Valokuvia oli huomattavan suuri määrä, osa pienikokoisina vedoksina. Seinällä ei lukenut mitään ajoista tai paikoista. Jos jossain oli lunttilappu, niin ei osunut silmiini. Ilmeisesti kuvia oli tarkoitus katsoa vain kuvina? Joiden tarkoituksen ei pitänyt merkitä? Ei onnistunut minulta, joten keskityin filmeihin.

Näistä "historiallisin" oli Sireenien kukkiessa 1941. Se oli Jatkosodan ajalta Valtion Tiedotuslaitoksen ensimmäinen filmi, joka "avasi" sodan. Niin outoa nähtävää, että olisi pitänyt katsoa toiseen kertaan. Alussa autot jonottivat häkäpöntttöineen hiilijakeluun. Sotilaat lähtivät junilla kohti itää. Mutta sitten elettiin kaunista kesää, naureskeltiin, kun tyhjennettävästä Venäjän lähetystöstä lähteneissä autoissa oli polkupyöriä tehdaspakkauksissa. "Miksi sellaisia pitää ihannevaltakuntaan viedä?"

Jokseenkin suoraan venäläisten lähdön jälkeen leikattiin saksalaiseen kenraaliin, joka kävi laskemassa seppeleen Vanhan kirkon hautausmaalle "saksalais-suomalaisen aseveljeyden muistomerkille". (Kävin katsomassa paikan päällä ja totesin kyseessä olevan huhtikuussa 1918 Helsingin valtauksessa kuolleiden saksalaisten muistokivi. Olen kulkenut ohi satoja kertoja huomaamatta tekstiä tai sen jäämättä mieleen.)

Selvällä suomenkielellä juontaja totesi "aseveljeys jatkuu yhä". Että sellaista erillissodan aloitustunnelmaa. Tiedotuslaitos oli ohjeistanut, ettei filmissä saanut näkyä natsitervehdystä. Seinällä olevista valokuvista löysin sen kolmen miehen voimilla tehtynä. Mutta kuvasta ei näkynyt ketä he tervehtivät.

Pääsylipun hinta olisi jo tällä annilla kuitattu, mutta kiipesin vielä kolmanteen kerrokseen läpikävelemään Ateneumin omien kokoelmien ripustuksen. En muista koska olisin ajatuksella katsonut läpi, tuntui freesiltä ja olisi vaatinut enemmän paneutumista kuin mihin jaksoin. Pisimpään katsoin viime vuoden hankintaa. En usko kyseistä pienehköä Akseli Gallen-Kallelan öljyvärimaalausta koskaan aiemmin nähneeni. Vuonna 1895 maalattu, nimeltään Jaskalan torpan tyttö. Se ei ollut tyyliltään naturalistinen, mutta olisi aiheensa puolesta sopinut Arjen sankareiden joukkoon. Puolivartalokuvassa oli alaston, luurangonlaiha pikkutyttö. Pahaa teki.

(Tänään Ateneumiin ilmainen pääsy museopäivän johdosta.)