Keskiviikkona tapasin äitini töiden jälkeen Hakasalmen huvilassa, jossa oli esillä valokuvia Helsingistä vuosilta 1967-77. Äiti asui samoihin aikoihin Helsingissä, joten kuvissa oli paljon tuttua ja kaikenlaisia mielleyhtymiä ja juttuja tuli mieleen. Koskaan en ollut kuullut, että äitini ystävätär (äitini kyydissään) oli ollut ajaa kolarin Kekkosen auton kanssa.
Pikaisen ruokailun jälkeen kävimme katsomassa ruotsalaisen elokuvan Maria Larssons eviga ögonblick / Ikuistetut hetket. Paljon rankempi kuin oletin, mutta hieno. Tapahtumat sijoittuivat 1900-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin ja mukana oli mm. rankkaa fyysistä työtä, sosialismia ja lanttuja ensimmäisen maailmansodan aikaan. Viinaa ja raittiusliikettä. Elokuvan kertojana on päähenkilön vuonna 1901 syntynyt Maja-tytär. Häntä haastatteli vanhuuden päivinä enonsa pojan tytär Agneta Ulfsäter Troell, joka kirjoitti tarinasta kirjan Att människan levde : Maria Larssons eviga ögonblick. (Agnetan ja Majan välinen sukulaisuussuhde on kerrottu kirjan myyntisivulla.) Ja nyt hänen miehensä on ohjannut siitä sitten elokuvan. Mitään ei olisi ollut ilman iäkkään sukulaisen haastattelua...
Pääsin vihdoin kotiin kahdeksalta ja ovien välissä, johon postini ohjautuu, odotti kirje Ruotsista. Jee! Alingsåsin museon intendentti oli ystävällisesti (montako kertaa olen jo täällä mainostanut ystävällisiä ruotsalaisia? on kyllä niitäkin, jotka eivät vastaa tiedusteluihin) kopionut parikymmentä sivua Alingsåsin paikallishistoriasta Froman-tietoja. Kaukolainanakin kirjaa olisi voinut yrittää saada käsiinsä, mutta muistaakseni sitä on painettu vain 300 kappaletta. Ja Froman kiinnostukseni ei ollut ihan niin syvällistä.
Puntasta sain irti mm. sen, että Ulrika Maria Flachsenin aviomies Jonas Froman oli papin poika, mikä ei Flachsen-kuvioissa olisi pitänyt olla suuri yllätys. Vaikka ilta oli pitkällä, niin otin esiin Flachsenius-kirjan raakileen ja tarkastelin tilannetta. Elän varmasti unelmissa, jos kuvittelen saavani sen valmiiksi "alkuvuodesta". Pääprojektit (Gustava Adriana Gottelebenin esipolvien ja Petter Sundin elämän kirjoittaminen) eivät tule koskaan etenemään, jos tartun jatkuvasti "pieniin", "helppoihin" ja "nopeisiin" harjoituksiin.
Apropoo, minulle soitti sukuyhdistyksen puheenjohtaja tällä viikolla. Kun jäsenet niin kovasti haluaisivat sukukirjan. En oikein ymmärrä mitä tekemistä asialla on minun kanssani, kun en edes kuulu yhdistykseen. Mutta sovin keskustelevani asiasta perjantai-iltana. Tänään menen syömään "jouluateriaa" äidin, mummon ja enon kanssa eli Pyhänkorvan kartan kuvaaminen jää lauantaille niinkuin arvelinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti