Samoihin aikoihin, kun Oulunsalon lukkari Jaakko Fredrik Gutzén keskeytti runojulkaisunsa Oulun sanomalehdessä, siinä alkoi ilmestyä varsinaisia paikalliskirjeitään. Näistä ensimmäisessä hän raportoi kirkonrakennuksesta, susihavainnosta sekä lukukinkereillä jaetuista kirjoista Rampa Lauri, Paimelan ukko ja Kolme päivää Sairion kylässä (OWS 21.4.1855). Kaikki kolme kirjaa oli julkaistu sarjassa Raittiuden ystäwäin toimituksia. Myöhemmässäkin kirjeessä esiintyy kinkerien yhteydessä raittiuskirjallisuus (OWS 19.04.1856)
Kirkonrakennusta ei ollut syytä mainita ennenkuin työmaalla tapahtui vakava onnettomuus (OWS 26.5.1855, OWS 11.8.1855)
Täällä sattui tänä päivänä se onnetoin tapaus, että eräs kirkon-työmiehistä nimeltä Johan Piirainen putosi kirkon katto-päreitä naulatessansa ulko-katolta sisä-katossa olevan reijän läpi penkkein päälle lattialle. Takaraivossa näkyi miehellä olevan iso haava, miten aivotkin lienevät; toinen käsi olkapäästä oli ajetuksissa, miten mikin muu paikka lienee. Mies makasi tainnoksissa, eikä se kumma olekaan, kuin kerrassaan suoraan 5 syltää sai pudota alas ja pää vastata niin kovasti penkin korvaan, että se halkesi; muu runko kävi penkin laitaan jossa myös näkyi koloja.
Pari kuukautta myöhemmin kirkko torneineen alkoi olla valmistumassa ja "vanha tapuli, joka jo likimäärin sata vuotta on seisonut, on nyt alas revitty" (OWS 6.10.1855). Viimeinen jumalanpalvelus vuonna 1665 rakennetussa kirkossa vietettiin marraskuun lopussa. Kirkkoa ei oltu purkamassa vaan "aikoo seurakunta sen antaa seisoa muisto-merkkinä niin kauvan kuin se kestää". (OWS 1.12.1855)
Uusi kirkko vihitiin ensimmäisenä adventtina. Samaan tapaan kuin 1700-luvun vihkimysuutisissa Jaakko Fredrik jättää mainitsematta alttaritaulun aiheen: "Myös oli kirkon perässä katseltavana uusi alttari-taulu, jonka kunnioitettavat hyväntekijät olivat lahjoittaneet uuteen kirkkoomme". (OWS 8.12.1855). Vaivaishoidon (OWS 5.1.1856) ja seurakunnan tilastollisten tietojen (OWS 12.1.1856) jälkeen hän palasi kirkon kuvaukseen, mutta keskittyy kokoon, joka oli niin suuri, ettei "vihkimä-pyhänäkään täyttynyt, vaikka kansaa oli keräytynyt kymmeneltä kirkolta." (OWS 26.1.1856).
Samoihin aikoihin Jaakko Fredrik kirjoitti runon Kestilän uudesta kirkosta (OWS 16.02.1856 & 23.02.1856). Kirkon valmistuminen viimeisteli Kestilän eron Pulkkilasta, Jaakko Fredrikin lapsuuden seurakunnasta ja lukkari-isänsä työpaikasta. Runo loppuu viinan varotuksiin ja niihin liittyi myös runo Sala-Rouvareille (OWS 22.03.1856).
Kirkon valmistumisen jälkeen aiheet olivat niin vähissä, että asiaa tehtiin useita vuosia aiemmin löydetyistä plootuistakin (OWS 15.3.1856). Jotain sanottavaa Jaakko Fredrik pitkin kevättä 1856 kuitenkin säännöllisesti keksi (OWS 12.4.1856, 19.4.1856, 3.5.1856, 14.6.1856, 2.8.1856, 27.09.1856). Runosuonikaan ei ollut täysin tukossa ja viinan vastustus sai ensin otsikon Oluesta ohrasesta (OWS 6.9.1856) ja myöhemmin selvemmän Viinan kauhistus (OWS 20.12.1856).
Syksyllä 1856 Jaakko Fredrik otti käyttöön nimimerkin Arolainen, jota hän sittemmin käytti aiempien nimikirjainyhdistelmiensä rinnalla sekä paikalliskirjeissä että runoissaan (OWS 25.10.1856, 04.11.1856). Nimimerkillä ilmestyi myös uudenlainen valistava teksti Turhia luuloja kuolleista maassamme (OWS 27.12.1856)
Usia typerä-mielinen luulee kuolleen kurkistelewan, koluavan ja kakuavan jälkeenkinpäin, varsinkin pimeänä aikana. Ruumiin vaatteet pestään ja savustetaan, ja vieläpä antavat moniaat niitten vaatetten, jotka kuolin-hetkellä olivat päällä eli muina makauksina, (ilman ruttotauditta) olla monet monituiset viikot ulkona huoneesta ja kartanosta semmoisessa paikassa, jossa eivät kenenkään silmissä ole, ettei niihin kukaan kosketteleisi. Ja jos joukun nähtäisiin kuolleen vaatteita, varsinkin niitä, jotka kuollessa päällä olivat eli muita kapineita ilman savustelematta pitävän, niin piankin sanotaan: kyllä nyt saatkin isäksesi pitämistä. Sanalla pitämistä arvellaan jonkun erinäisen ruumiin osan kipeytyvän, eli muitten männingäisten (tattajaisten) päälle ryhtyvän.
Kuolema oli tuolloin läsnä Jaakko Fredrikin elämässä, sillä pikkuveljensä oli äskettäin kuollut.
Toisna perjantaina hukkui sataman ja kaupungin välille kaksi ylä-alkeiskoulun oppilaista, kommissioni-maanmittarin A. G. Nymannin poika Rowaniemestä ja lukkari Gutzenin poika Pulkkilasta, jotka olivat luistelemassa. Viime maanantaina löydettiin näitten ruumiit Hietasaaren ja Korkiasaaren välisestä väylästä. (OWS 15.11.1856)
Vuoden 1856 lopulla Jaakko Fredrik lähetti uuden vuoden runon kahteen lehteen (Suomen Julkisia Sanomia 05.01.1857 & OWS 07.02.1857). Kolmas sanomalehti sai paikalliskirjeen, jossa selostettiin Oulunsalon uuden kirkon kuntoa (Suometar 23.1.1857)
… molempina Joulupäivinä seisoi pakkanen 29:tä asteessa; josta muuttui kaiken kauhiaksi pyryksi, että kirkko sisältä tahtoi kokonaan tulla lumen valtaan. Kirkkomme vaikka uusi, vuonna 1855 rakettu, on kuitenkin aika "harakanpesä" tiheytensä suhteen: ei se näy pitävän vaikka ovet ja akkunat kiini on, ei lunta ei vettä, eikä pieniä lintuja!
Pohtivampaa proosaa edustivat kirjoitukset Muistelma menneistä ajoista, ja uuden ajan tulevaisuudesta (OWS 14.2.1857) ja Onko siitä mitään hyötyä, että paikkakunnista lähetetään kuulumisia ja tietoja Sanomalehtiin? (OWS 28.2.1857). Jälkimmäiseen Jaakko Fredrik vastasi myönteisesti ja jatkoi tiedotusta Oulunsalosta (OWS 21.2.1857, Suometar 06.03.1857, Suometar 20.03.1857, OWS 28.03.1857, Suometar 12.06.1857, OWS 13.06.1857, OWS 08.08.1857, Suometar 14.08.1857).
Keväällä 1857 julkaistut runot vaikuttavat aiempaa kaunokirjallisemmilta. Runot Kauppaansa katuva (Suometar 20.03.1857), Vanha poika pohjolainen (OWS 11.4.1857) sekä Vanha Piika (OWS 18.04.1857) liittyvät rakkauteen ja runossa Kynä omalle maalle (OWS 2.5.1857) kirjoittajaminä on kaukana kotoaan ikään kuin olisi ulkomailla). Runo Huokaus näljän vaivassa (OWS 9.5.1857) on, valitettavasti, lähempänä kirjoitusajan todellisuutta. Runo Karhun taposta (OWS 11.7.1857) näyttää jääneen vuoden viimeiseksi.
Keskellä valoisaa kesää Jaakko Fredrik pohti opastavasti Onko pimeän aika paremmin peljättävää kuin päivänenkään aika (OWS 20.06.1857 & 27.06.1857) vastustaen turhaa pelkoa, jossa "he männingäisiä, aaveja, keijukaisia ja muita manalaisia luulevat liikkeessä olevan, tehden muka jotain pahaa ihmiselle, ja ovat noita muutamat näkevinäänkin". Kirjoitus Mitä talonpoikakin tarvitsee, ja mikä vielä usialta puuttuu? (OWS 18.7.1857 & 25.7.1857) kannusti lukemaan ja oppimaan uutta. Kirjoituksen Kalvaava mato viesti ei ollut yhtä selvä (Suometar 18.09.1857).
Nimimerkillä Arolainen julkaistiin myös Suomettaressa muutamia arvoituksia (29.05.1857 & 07.08.1857).
Sekä sanahakujen että Translocalis-tietokannan perusteella Jaakko Fredrikin julkaisut päättyivät syksyllä 1857. Seuraavan vuoden alussa isänsä kuoli Pulkkilassa ja mahdollisuus siirtymiseen lapsuuden maisemiin avautui. Vielä keväällä 1859 Jaakko Fredrik näyttää kuitenkin olleen Oulunsalossa.
Varkaan käden kautta poistuli yöllä 12:sta päivää vasten tätä kuuta allamainitun kartanopuodista: lammasnahka turkki mustalla vapriikin verka-päälisellä mustan rimmin=nahka kauluksen ja ympärys-nahkain kanssa, ja vaalian harmaja helmavaatet, vaimonpuolen mustat kengät harmajalla puolivillasella vuorilla, 5 miehenpuolen liina-paitaa, 1 alushousut, 1 isomman liharaajan, leipiä, pellavan sydämiä j. n. e. Joka mainituista kaluista ja varkaasta tiedon saisi, antaisi kunniallisen palkinnon ilmiantajalle. Oulunsalosta 15 p. huhtik. 1850. J. F. Gutzén. (OWS 16.4.1859)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti