Helsingin silakkamarkkinoilla 1887

Yllä oleva rauhallinen tunnelma Helsingin silakkamarkkinoilla kuvattiin Helsingin Kaikuun 7-8/1903. Kuusitoista vuotta aiemmin nimimerkki Markkina-Aappo raportoi samasta tilaisuudesta Uuteen Suomettareen 30.9.1887:

Saaristolaisia ei ole tullut kovin paljo niitäkään. Mastometsä on sentään jotenkin tiheä ja anastaa useita sillanhaaroja, joita tavallisesti käytetään suurten laivain laskemasijoiksi. Tähän mastometsään on antanut koko Suomenlahden rannikko osansa, näkeepä aina Dagöstä saakka tulleita jaaloja. Täällä sitä myöskin kuulee kieliä: Helsingin sataman „alle vier" (suomi, ruotsi, viro ja venäjä) kaikuu täällä lakkaamatta yhdessä sekamelskassa. Silakkatynnyrit ovat täällä tietysti ensimmäinen ja pääasiallisin tavara, mutta onpa jaalojen kansilla paljo muutakin, "merihöyhenistä" kotikutoisiin villasukkiin saakka. Koska nyt olemme järjestyksessä katselleet koko kalarannan, voimme luopua siitä ja lähteä muualle. …  

 

Kauppatorilla, jossa jo sipuliryssän luona rantaan mennessä poikkesimme, ei ole kovin paljo katselemista. Lihapuodit, pitkät rivit Viipurin rinkilöitä, Porvoon tippuja, omenia ja pääronia, piittinä- ja kahvi-anniskeluja, sekä aivan Pohjois-Esplanadikadun varrella poslini- ja ruukkutavaroita, siinä pääasiallisimmat ryhmät. Ainoastaan tavallisesta poikkeava järjestys ja ehkä muutamat ryhmät osoittavat täällä että on jotain muuta käsillä kuin tavallinen vilkas toriaika. 

Senatintori on milt'ei täydempi kuin ennen. Kaupunkien käsityöläiset, läkki-, vaski- ja kultasepät sekä satulamaakarit y. m. käyvät vierailemassa toisiensa kaupungeissa ja alentamassa ennestäänkin halpaa hintaa. Joskaan siitä tavasta eivät kaikki pidä, niin ainakin on sillä se puolustus että niin kauvan kuin markkinoita pidetään ja yleisö niissä etupäässä ostaa tarpeensa, sekä markkinain tapaan kuuluu että mikäli mahdollista kaikki ostetaan torilta, menisi ulkomaalaisten, etupäässä venäläisten käsiin sekin vähä tavaran levittäminen, mitä oman maan miehellä vielä on jäljellä, jollei tuo oman maan mies kävisi markkinoilla tavaransa kanssa. 

 

Pitkin myyntirivien väliä kulkiessamme näemme erään pöydän päällä kyltin „Conditori". Menemme paikalle ja huomaamme, että tuota sanaa vastaa suomalainen: Leipätehdas. Siinä myydään rouva W. Löppösen aina Englannissa asti tunnetuita "oikeita Viipurin rinkeliä", viipurilaisempia kuin viipurilaisten omat leipomat. Mietiskellen, lieneekö "conditori" oikea sana tämmöisen pöydän kyltiksi, jossa ei ole edes hienoja leivoksia ollenkaan, astumme edelleen. Täällä on tsherkessien kangaspöytiä, joiden ääreen ei ole hyvä mennä sillä myyjät tarttuvat siellä ostajaan niinkuin iilimato, eivätkä laske pois ennenkuin kauppa on tapahtunut, jollei tahdo kuulla sanoja: ei ole rahaa miehellä. …

Jatkamme kiertokulkuamme rautatientorille. Oho! mihinkäs täältä myyjät ja ostajat ovat joutuneet! Kymmenkunta henkilöä istua kököttää puutavarainsa luona, turhaan tähystellen joka ilmansuuntaan; ostajia ei näy. Konkordia palatsin siimeessä ei näytä kaupan jumala viihtyvän.

Kampin kentällä on hevosmarkkinat. Tavallinen sääntö on että kapakkain hyvä vaikutus markkinoilla parhaiten kuvastuu hevostorilla. Siitä päättäen ei kapakat tällä kertaa kovin paljo olleet vaikuttaneet. viina oli pantu telkien taakse ja olut ei sentään kohoa niin äkkiä ihmisen yläkamariin. Häiriötä sekin neste tekee, eikä raittiusliike maassamme ennen ole tyydytetty, ennenkuin saadaan olut ja viina saman lain alle, ja vielä niin kovan lain alle että — —. Pitikin puhua hevosmarkkinoista. Hevosia oli tuotu runsaasti ja olivat ne kohtalaisen hyvässä lihassa, niinkuin hevoset tavallisesti syksyllä ovat, nekin, jotka ovat keväällä unohtaneet taidon ottaa itse askeleita. Hevosien hinta ei ole kallis; 100—150 m. kuuli tavallisesti vaadittavan. Raha on kallista maalla eikä auta ottaa kaikkia eläimiä talvelle.

Narinkassa mahdettiin tehdä hyviä affäärejä. Väkeä oli ja tavaraa, uutta sekä vanhaa. 

Markkinahuvituksista ei ollut myöskään puutetta. Erityisiä markkinanäytäntöjä sirkuksissa (saadaan meilläkin kerta käyttää tätä sanaa monikossa niinkuin ennen Jyväskylässä puhuttiin kaupungin sianpistäjistä, kun nim. vakinaisen, Jannen, linnassa ollessa Jeru oli v. t. sianpistäjänä), karusellit y. m. on ollut tarjona huvitusta haluavalle markkina-väelle.

Jäitkö miettimään piittinäanniskeluja? Maistuisiko spiittinä? Mainitusta W. Löppösestä on Viipuri-sivustolla Anu Kaarina Hämäläisen artikkeli Walborg Löppönen – Wiipurin ja maailman kuuluisin rinkelileipuri.