tiistai 28. toukokuuta 2013

Ylioppilastutkinnoista 1800-luvulla

Eilinen pikahaku sanomalehtiin herätti (tietenkin) hingun hieman laajempaan yo-tutkintokatsaukseen. Vuotta 1874 edeltävä käytäntö käy ilmi sanomalehti-ilmoituksista, joista varhaisin löytämäni suomenkielinen oli sanomalehdessä Suomen Julkisia Sanomia 20.12.1858
Eli Helsinkiin oli matkattava ja yliopistolle ilmoittauduttava. Niinpä saattoi olla tarpeen kerätä rahaa Helsinkiin ylioppilastutkintoa varten matkustavaisille köyhille lukiolaisille (Tapio 25.5.1872). Kirjoitukset eivät olleet ohi yhdessä päivässä (Uusi Suometar 14.6.1871), joten kuluja tuli myös asumisesta.

Paluusta kotiseudulle kertoo esimerkin Uusi Suometar 18.8.1871:
Suuri kunnia oli muka osoitettu eräälle nuorukaiselle, joka kävi ylioppilastutkintoa suorittamassa. Hänen kotiinsa palatessaan olivat hänen tätinsä häntä jo portailla vastassa, kysyen: "No, rakas Olaviseni, mitenkäs kävi?" "Erittäin hyvästi", vastasi poika, "niin hyvästi että kaikki professorit mielissään käskivät minun tulla kaiken mokomin vielä toisen kerran".
Nykyään vuodesta toiseen puhututtava lukioiden vertailu yo-kirjoitusten arvosanoilla on alkanut viimeistään Uuden Suomettaren numerosta 18.9.1872:
Vuonna 1874 uudistetun ylioppilastutkinnon ohjesääntö julkaistiin Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä 17.1.1874. Arkistolaitoksen digitoimat kysymykset liittynevät oppilaitoksessa suoritettavaan näytekirjoituksen osaan "lyhyempi, mutta tyydyttävästi oikein ja järjestyksin suoritettu kirjoitus oppilaan äidinkielellä jostakin semmoisesta aineesta, joka kuuluu oppilaitoksessa annettuun yleiseen sivistykseen". Tämän lisäksi piti oppilaitoksessa  tehdä
  • ilman pahempia kieliopillisia virheitä tehty käännös oppilaan äidinkielestä latinaksi, kuitenkin niin että ne, jotka eivät ole käyneet yleisen lyceumin läpi, missä latinankieli on välttämätön opetusaine, ovat oikeutetut vaihtamaan viimemainitun kielen joko venäjän, saksan tahi ranskan kieleen;
  • tyydyttävästi oikein tehty käännös oppilaan äidinkielestä toiselle kotimaiselle kielelle;
  • vähintäänkin kolmen matematisen tehtävän suorittaminen
Näissä hyväksyttävästi pärjänneet pääsivät Helsinkiin, jossa ohjesäännön mukaan:
Suullinen kuulustelemus käsittää ne kurssit uskon-opissa, vanhoissa ja uudemmissa kielissä, historiassa ja matematiikassa, jotka ovat Yliopistoon laskemisen oikeudella varustetuille oppilaitoksille vahvistetut.
Tutkittavat ovat osastoihin jaettavat, korkeintaan viisi kuhunkin, eikä saa kuulustelemusta samana päivänä kestää kauvemmin, kuin kuusi tuntia, nimittäin kolme edeltä ja kolme jälkeen puolisen. Ainoastansa tutkittavain vanhemmat, edusmiehet ja opettajat sekä Yliopiston opettajat ja koulutoimen Ylihallituksen jäsenet saavat olla niissä kuulustelemuksissa läsnä.
Vanhemmat todistamassa kuulustelua!? Oikeusturvan kannalta hyvä, mutta huonosti menneen kuulustelun jälkeen kotona oli turha taruilla epäonnistumisen syitä.

3 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Eikös penkinpainajaistenkin yhdeksi "esiäidiksi" ole laskettu ne maaseudulta (tai siis muualta kuin Helsingistä) ylioppilastutkintoon lähteneiden saattelut. Oli kai tapana, että heitä saateltiin junaan (?) tai millä sitten ovat menneetkin, usein kuitenkin yhteisellä kyydillä kaikki tutkintoon paikkakunnalta osallistuneet.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Aaa, en ole tainnut koskaan kuulla mitään selitystä penkinpainajaisille. Pikaisen sanomalehtihaun (tietenkin!) perusteella sana on muuten 1900-luvun alussa ollut jonkinlainen iltamien synonyymi ttutun merkityksensä ohella:

"Joroisissa tavan mukaiset käräjäin "penkinpainajaiset"" (Savo 26.4.1888), "joutilaat naapurin penkinpainajaiset kerrassaan hylkäisin" (Rauman lehti 30.1.1904), "Kuusjärven nuorisoseura vietti penkinpainajaiset Loppiaisena." (Pohjois-Savo 18.1.1905), "n. s. penkinpainajaisissa, joita koulujen ylimmän luokan oppilaat koulusta erotessaan viettävät" (Kotimaa 15.2.1906), Rautjärven nuorisoseuran iltamiin "ei hommata ohjelmaa kun piirinpyörimistä ja penkinpainamista" (Wiipurin sanomat 30.1.1908), "Täkäläisen lyseon 8:nen luokan oppilaat lopettivat eilen säännöllisen koulutyönsä, jonka kälkeen viettivät tavanmukaiset penkinpainajaiset."(Karjalan Sanomat 2.3.1909), Maalaisliiton Leppävirran Timolan paikallisosastolla kokouksia ja penkinpainajaisia (Savon Sanomat 21.3.1910)

Mari kirjoitti...

Helena Saarikoski on kirjoittanut kirjan Kouluajan kivoin päivä. Jossain kirjahyllyssä se on ollut, mutta en nyt näytä löytävän sitä...