XXV. Muutamalta merimieheltä kyseli maamies: "missä isäs kuoli?" "Merellä se hukkui", vastasi merimies. "Noh missä iso-isäs kuoli?" kyseli taas toinen. "Merellä sekin kuoli", vastasi taas merimies. Siitä maamies huudahtamaan: "kuinka sinä sitten tohdit merellä kulkea?" Vakaisella mielellä rupesi merimies tästä kysymään: "missä sinun isäs sitten kuoli?" "Omassa sängyssänsä taudin kautta." "Entäs isoisäs?" "Omalla vuoteellansa sekin maailman jätti." "Noh kuinka sinä sitten tohdit panna sänkyyn maata?” sanoi vihdoin merimies veikastellen maamiehelle.
XXVI. Matkustavaisia kulki muutaman seurakunnan läpitse ja pidättivät syöttämään kestikievariin, kussa he juttelivat kuinka paljon ihmisiä oli punatautiin kuollut heidän kotoseurakunnassa. Tästä talon isäntä kyselemään: kuoliko siellä oikein kaivattavia isäntä-miehiä? Kuultuansa kahden isännän vaan kuolleen, sanoi hän: "sitä minäkin, ettei tauti taitaviin tartu!"(12.7.1861)
XXVII. Köyhä viulunsoittaja etelämaissa meni kauppamiehen tykö, pyysi häneltä rahaa lainaksi ja jätti viulunsa pantiksi. Parin viikon perästä tuli kenraali puotiin, katseli siellä yhtä ja toista ja kyseli viulunkin hintaa, joka seinällä rippui. Kauppamies vakuutti silloin sen olevan pantiksi hänelle jätetyn vähästä rahasummasta eikä olevankaan myytäväksi siihen pantuna. Kenraali katselee tarkasti viulua, kehuu sen mainion hyväksi ja arvaa sen hintaa aina kolmeen sataan hopiaruplaan. Kysyy sitten keltä se oli panttina ja pyytää kauppamiehen ostamaan sitä hänelle, vaikka se mainitunkin summan maksaisi. Koska viulunsoittaja senjälkeen tuli panttiansa lunastamaan, rupesi kauppamies vaatimaan häntä myymään viuluansa ja lupasi vaikka kaksi sataa hopiaruplaa siitä maksaa. Tähän hintaan viulunsoittaja ei tytynyt, vaan vaati toista vertaa hintaa lisää, ennenkun hän malttaisi huvitustansa hukata. Mutta vähän ajan kauppaa hierottua lupasi hän sen myydä 250 hopiaruplalla. Tämän hinnan kauppamies heti maksoi, toivoen 50 ruplaa kuitenkin voittavansa, koska kenraali tulisi viulua hakemaan. Mutta sitä kenraalia sinä ilmoisna ikänä ei enää näkynyt, vaan kauppamies sai mieliharmiksensa pitää kalliisti lunastetun viulunsa. (26.7.1861)
XXVIII. Jostakin lähellä T...a olevasta kartanosta kuin miestä sätystettiin tarpeellisissa asioissa kaupunkiin, käski frökynä B. hänen myös aptekista ostamaan "pumataa", taikka, lisäsi hän, jolles sitä nimee muista, niin pyydä ”semmoista kun päähän pannaan", kyllä sitä sitten antaa tiedetään. — Aivan oikein saikin frökynä semmoista, ja se oli — täi-salvaa.
XXIX. Kauppamies H. osti talonpojalta voita, mutta punnitti vaille kokonaisen leiviskän, josta mies siis jäi maksoakin paitsi, mutt'ei surru sentään, vaan kraappas pikemmin korvansa juurta ja sieppas puodista leiviskän vihtin, ja, tullessansa toisten —ngin kaupunkiin, sulloi sen voipyttyynsä; myi varansa samalle kauppiaalle ja sai painon jälkeen tällä kertaa täyden hinnan. Nöyrimmästi hän sitte kiittikin lainasta ja selitti että he molemmat nyt oli kuitit!! (2.8.1861)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti