Sukututkimusta vuonna 1924

Hapuillessani täksi vuodeksi avattujen 1921-1929 lehtidigitointien parissa löysin Nuorten Toverista vuonna 1924 (numeroissa 9, 11, 12-13, 14-15) Laura Harmajan kertomuksen Keräilijä, joka fiktion muodossa on kuvaus sukututkimuksen aloittamisesta.

Alkurepliikissä päähenkilö Jorma puuskahtaa "Miksei sitä yhtä hyvin meikäläinen voisi saada selville esivanhempiaan kuin ne, joilla muka on »Jumalan antamat nimet»." Jokaisen sukututkimusoppaan mukaisesti hän aloittaa kuulustelemalla äitiään, mutta joutuu pettymään.

Katsos, minua ei ole koskaan sellaiset asiat huvittaneet, selitti äiti. Minun menee ihan pääni pyörälle, kun vain vähänkin aikaa kuuntelen Vilhelmina-tädin juttelevan muille vanhoille tädeille tai isälle esivanhemmista ja muusta suvusta: kenen kanssa se ja se oli naimisissa ensi kerran ja kenen kanssa kolmannen kerran, ja mitkä lapset ovat ensimmäisen rouvan ja mitkä seuraavien, tai kuinka monennessa polvessa ne ja ne ovat serkkuja keskenään, tai miten Lotta-täti on yhtaikaa miehensä vaimo ja täti ja serkku tai muuta sellaista kauheata sotkua! Huh sentään!

Jorma ei kuitenkaan tästä lannistu vaan tajuaa, että kannattaisi haastatella Vilhelmina-tätiä, joka osasikin kertoa asioita "Neljä tai viisi polvea, sinne 1700-luvun puoliväliin saakka".

Ja se tiesi niin paljon mukavia juttuja. Eräs isosetä oli jo 12-vuotiaana poikana päässyt merille ja siitä tuli etevä meriupseeri. Ja muutamat olivat hirveän kovia pietistejä, mutta toiset pitivät kiusallaan punaisia liivejä. Ja yksi oli kova juomaan, vaikkei täti ensin tahtonut sitä kertoa — tämä näin tässä taulussa — ja se oli vielä pappi.

Tiedonnälkää ei tällä tietenkään sammutettu, mutta onneksi isä osasi päivällispöydässä kertoa, että "Tässä on niin monta sellaista sukua, jotka on tutkittu, niin että löytyväthän ne sukukirjoista. Papeista erikseen saadaan tietoja paimenmuistoista, ja sitten on arkistossa vanhoja upseeriluetteloita ja maa- ja verokirjoja, joista luulisi monen asian selviävän, jos vain olisi joku, joka osaisi niitä vanhoja käsialoja lukea."

Isä lupasi viedä Jorman Yliopiston kirjastoon, mutta kuinkas ollakaan "Hänen oli ollut mentävä muulle asialle kirjastoon päin, eikä hän ollut silloin malttanut olla pistäytymättä samalla sukukirjoja ja paimenmuistoja katsomassa. Ennenkuin Jorma ehti kaikki nämä uudet suvun jäsenet isän neuvojen mukaan vihkoonsa kirjoittaa, oli päivällinen jo jäähtynyt ja äiti pahalla tuulella."

"Ja sitten ei päivällispöydässä kuulunut muuta puhetta kuin Kristina Jaakontyttärestä ja Sven Knuutinpojasta ja siitä, saattoiko olettaa, että hän olisi niiden ja niiden kornettien isä vaiko ehkä setä, j. n. e. loppumattomiin." Fiktiota, mutta hyvin realistista!

Seuraavana päivänä Jormakin pääsi kirjastoon.

Me saatiin kokoon niin tuhottomasti uusia esivanhempia, että niitä varten täytyy olla vähintään hyllypaperiarkki. Kirjoituspaperit eivät riitä sinnepäinkään, hän selitti.

"Seuraavana päivänä Jorma meni jo suoraan koulusta kirjastoon, pisti nimensä etuhuoneessa olevaan kävijöiden kirjaan ja tunsi olevansa melkein aikamies. Iltapäivällä sitten tuli Rautasen Martti hänen aikaansaannoksiaan katsomaan, ja molemmat tutkivat sukutaulua silmät pyöreinä innostuksesta ja tukka pörröllään." Toverilleen Jorma puuskahtaa

Ei suinkaan me tätä kunnian vuoksi tehdä, vaan sentähden, että on niin turkasen hauskaa, kun saa selville entisten vuosisatojen asioita. Sitä minä vain ihmettelen, että mihin näiden kaikkien esivanhempien aseet ja hopeakalut ja muut semmoiset ovat joutuneet, kun ei niitä meille ole säästynyt kuin äidin äidin äidin soppakauha ja isän suvusta vanha piipunvarsi — niin ja se veitsi.

Aikanaan "Jorma pääsi sitten isän kanssa arkistoonkin, ja sieltä saatiin selville muutama savolainen esi-isä, jolla oli oikein »Jumalan antama nimikin». Heitä auttoi arkistossa eräs hyvin lysti maisteri, joka tutki hämäläisten sukujuuria. Ja niistäkin löytyi Jormalle joitakin uusia esivanhempia."

Suurimmaksi ongelmaksi muodostui tutkimuksen dokumentointi, mutta onneksi räätäli vinkkasi talvitakin teon lomassa, että jostain sai ostettua "vaikka 3 metriä pitkiä ja leveitä papereita." Kun tällaisia oli hankittu jatkettiin ja jatkettiin vaan kunnes

Perhe oli siis oikeastaan tämän sukututkimusharrastuksen takia jakaantunut kahteen puolueeseen. Isä ja Jorma olivat »aatteen» kannattajia, äiti ja Esko aluksi välinpitämättömiä, mutta sitten vähitellen, mitä enemmän he kyllästyivät kuulemaan selvityksiä yhä kaukaisemmista sukulaisista, miltei vihamielisiä koko sukututkimusta kohtaan. 

— Semmoiset vanhat homehtuneet äijät ja ämmät saisi jättää rauhassa haudoissaan makaamaan, huokasi Esko välistä harmissaan. Ja äiti torui häntä rumista puheista, ollen kuitenkin sydämessään aivan samaa mieltä.