Arkistolaitoksen digitaaliarkiston näkyvyyssäädökset

Siis. Tammikuisen sekavahkon tiedotteen mukaan "Vuoden 2014 alusta lähtien myös 100-125 vuotta vanha digitoitu [väestörekisteri?]aineisto on saatavilla arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa." Muutos koski sekä kirkonkirjoja että henkikirjoja. Muista rajoituksista todetaan digitaaliarkiston etusivulla (kaappaus 6.2.2014, huomioväri lisätty).

Lisätietoa on (ikäänkuin) tarjolla neljässä eri paikassa (huomioväri). Ensimmäisestä linkistä (ja kolmannesta) aukeaa käyttölupahakemusten sivu., josta selviää, että kirkonkirjoja ja siviilirekistereitä lukuunottamatta hakemuksen voi tehdä verkossa. Mutta sivu ei kerro rajoitusten syistä.

Toisesta linkistä aukeavien digitaaliarkiston käyttöohjeiden lomassa on pätkä, jossa viitataan henkilötietolakiin, ja toisaalla.

Osa digitoiduista aineistoista on lainsäädäntöön ja luovutussopimuksiin perustuen näyttö- ja käyttörajoitettuja (esim. luovutettujen alueiden luterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat ja siviilirekisterit, valtiorikosoikeuden ja valtiorikosylioikeuden aktit sekä Valpon henkilömapit).

Luovutussopimuksiin perustunee rajoitus Kammarkollegiet-yksikköihin, joita siis pääsee katsomaan ilman eri rekisteröitymistä Arkistolaitoksen tiloissa. Samoin kuin valtiorikosoikeuden (? ei näy kaappauksessa ollenkaan) ja valtiorikosylioikeuden aktit. Minkälaisella lailla näitä saa katsoa vapaasti tiettyjen neljän seinän sisällä, muttei toisten?

Ja miksi nuo alle 100vuotta vanhat aktit ovat erityissuojeluksessa? Kun (venäjää osaavat) voivat aivan vapaasti lukea Vaasan vastavakoilukeskuksen papereista Aino Sofia Vriedin asiaa tai etsittäviä henkiöitä. Eikö ainakin jälkimmäinen ole alle 100 vuotta vanha henkilörekisteri? Myös Suomenmaalainen santarmihallinto. Tietoja vallankumousmiehistä. 1915-1915 (12020) näyttää peruskäyttäjän silmissä henkilörekisteriltä. Valokuviakin.

Vastausta ei löydy Portistakaan, johon viimeinen linkeistä vie. Siellä lukee

Käyttörajoituksen syynä voi olla se, että asiakirja sisältää salassa pidettäviä tietoja. Salassapito perustuu aina lainsäädäntöön. Salassa pidettävien asiakirjojen käyttö tutkijasaleissa ja kopioiden luovuttaminen julkisista ja salassa pidettävistä 100 vuotta vanhoista ja sitä nuoremmista henkilörekistereistä edellyttää käyttötarkoituksen selvittämistä. Käyttörajoitus on aina määräaikainen ja se päättyy salassapitoajan päätyttyä. [...] Digitaaliarkistossa käyttörajoitus liittyy pääasiassa erilaisten kortistojen ja rekistereiden käyttöön. Tällaisia aineistoja saa nähtäväksi arkistolaitoksen toimipisteissä asiakaspäätteillä, mutta niitä ei voida luovuttaa tarkasteltavaksi sähköisessä muodossa verkossa.

Arkistolaitoksen mielestä siis henkilörekistereistä tulee enemmän henkilörekistereitä, kun ne ovat sähköisessä muodossa? Osa näyttökaappauksen käyttörajoituksista on maalaisjärjellä salaisia ja/tai eläviä henkilöitä koskevia. Mutta miksi "Suomen passiviraston arkiston pitäjänkirjat (vuosilta 1870-1903)" vaativat käyttöluvan? Unohtunut kun vuosiraja muuttui 125:stä 100:aan? Vai Venäjälle matkustaminen niin arkaluonteinen tieto, että vaatii erityissuojauksen?

Seurakuntien väestörekisteriaineistoksi Arkistolaitos luokittelee m.m. Vetelin kappeliseurakunnan historialliset muistiinpanot 1639-1949. Jälleen ihmettelen Arkistolaitoksen määritelmää henkilörekisterille. Ratkaisu ei piile edes arkistokaavassa, jossa historialliset muistiinpanot EIVÄT OLE väestörekisteriaineistoa. Perustuuko käyttörajoitus siis a) salaiseksi määrittelyyn vai b) luovutussopimukseen? Asiakas jää ihmettelemään.

Tai voi ihmettelyn sijaan selata yhtä 1900-luvun rekisterimuotoista aineistoa, joka on vapaasti käytettävissä digitaaliarkistossa: Turun ja Porin lääninhallituksen moottoriajoneuvorekisterejä. Ajatteleva Anneli ehti sitä jo käsitellä.

Tulihan tämä nyt selväksi?