Oikeusjuttu "Kauppa-Loposta"

Oikeudenkäynnit todellisia ihmisiä kuvaavista kirjoista eivät ole ainoastaan oman aikamme ilmiö. Loppuvuodesta 1890 sanomalehdet raportoivat kauppiaasta, joka katsoi tulleensa kuvatuksi Minna Canthin tekstissä Kauppa-Lopo. Savo kertoi 8.11.1890 oikeudenkäynnistä seuraavasti:

T. k. 7 p. oli Kuopion kaupungin raastuvan oikeuden 2 osastossa esillä juttu, jonka työmiehen vaimo Lovisa Pellikka, synt. Tikkanen, Haapaveden pit. Haapajärven kylästä Oulun lääniä, oli nostanut kirjailija-rouva Canthia vastaan hänen kirjoittamastaan kirjasta “Kauppa-Lopo". Kantaja tuli esille itse, vastaaja asiamiehen kautta.

Ne, jotka uteliaisuudesta olivat oikeuspaikkaan saapuneet nähdäkseen “Kauppa-Lopoa", tulivat petetyiksi käsityksessään hänen ulkomuodostaan. Edessämme oli siististi puettu, puhdaskasvoinen, vähän keski-ijän yli elänyt vaimo, jonka kasvot ovat aikoinaan olleet miellyttävätkin. Ei juuri näkynyt jälkiä kirjassa kerrotuista vaaterytäleistä, nuuskan ja muun tupakan likaamista kasvoista, ja suurten siivottomain töppösten sijasta näimme hänellä jaloissaann nahkalipokkaat.

Hän kuitenkin kanteessaan sanoi itsensä siksi, jota rouva Canth on pitänyt kirjansa esikuvana, sitä sanoi todistavan muutamat kirjassa löytyvät todelliset kohdat, m. m. hänen vanhojen vaatteiden kaupitteleminen ja käynnit rouvan luona. Vaan samassa kirjassa on myös kerrottu törkeitä, häpeämättömiä tekoja, joihin hän ei ole syypää ja ovat ne siis häneen nähden kerrassaan perättömiä ja solvaisevia. Ei suinkaan ole lupa elävistä ihmisistä kirjoittaa niin häpeämättömiä kirjoja.

“Onko se sinaatin luvalla tämä kirja painettu?"

Kun ihmisillä on se luulo, että kirja todellakin on hänestä kirjoitettu, niin hän ja hänen sukunsa on viime syksystä asti, jolloin kirja ilmestyi, saanut kärsiä kaiken laista solvausta ja häväistystä. Kaikki häntä sormella osoittavat ja hänestä uskotaan noita törkeitä asioita, mitä kirjassa on kuvattu. Ihmiset kammomat ja karttamat häntä ja hänen miestään, he eivät tahdo saada asuntoa eikä työtä mistään. Kenties tuolla Lapin perukalla, jossa ei osata lukea, saisivat rauhan ja ansaita leipäänsä. Hän itse, vanhempi ihminen, ei tästä niin välittäisi, vaan kun miehensäkin, joka on nuorempi häntä ja tarvitseisi saada työtä, saa tästä kärsiä, on hänen täytynyt nostaa tämä juttu.

Lopuksi tillahti eukko itkemään ja päivitteli mitenkä rouva Canth, jolle hän ei ollut mitään pahaa tehnyt, voi häntä pitää esikuvana niin roskaista kirjaa kirjoittaissaan ja siten saattaa hänelle ja hänen omaisilleen semmoista häpeää ja vahinkoa.

Vastaajan asiamies huomautti, että koska puheena oleva kirja ei ole painettu täällä, on kanne nostettu väärässä paikassa, ja pyysi kanteen kumoamista.

“Herran kanssa minulla ei ole mitään asiaa", väitti kantaja. “Enkä minä tätä herraa tuune. Mutta rouva Canth’in kanssa minulla on riita jahänen pitä tulla itsensä oikeuteen vastaamaan, sillä tämä on siksi suuri rikosasia. En minä ole herran vanhoja vaatteita myönyt… “

Sitte käskettiin asiallisten astua ulos

Raastuvanoikeus antoi päätöksen, ettei se katso itseään oikeaksi paikaksi tutkia tätä asiaa.

Eukko, joka ei näyttänyt käsittävän asian laillista juoksua, ilmoitti tyytymättömyyttä päätökseen.