Tammikuusa 1850 Johan Bäckwall sai viiden kuukauden virkavapauden pastoraalitutkintoa varten (ÅT 18.1.1850). Hän saapui Turkuun 9.3.1850 (ÅT 12.3.1850) ja oli kuukautta myöhemmin saarnavuorossa tuomiokirkossa (ÅT 5.4.1850). Pastoraalitutkinnon hän suoritti 15.6.1850 (ÅT 21.6.1850).
Oliko tällä yhteyttä nimitykseen Pudasjärven katekeetaksi/opettajaksi/luku-papiksi (ÅT 27.9.1850)? Uuden työpaikan myötä kirjoittaminen ainakin aiemmin käytetyllä nimimerkillä jäi. Maamiehen ystävässä artikkelia Mistä Kasvut elävät? (21.09.1850, 28.09.1850, 09.11.1850) seurasi pitkä tauko. Toisella nimimerkillä Johan Bäckwall allekirjoitti Pudasjärven Jokijärvellä 6.5.1851 päivätyn paikalliskatsauksen, joka julkaistiin ruotsiksi (FAT 16.6.1851) ja suomennettuna otteena (Suometar 01.07.1851).
Keväällä 1852 Maamiehen ystävän avustus jatkui:Pekalla oli oma keinonsa saada lapsia, nuorukaisia ja miehiä viinan juontia karttamaan (01.05.1852), Ketusta (22.05.1852), Talin puhdistuksesta ja kynttiläin teosta (26.06.1852), Muutaman juomarin elämäkerta (03.07.1852 ja 10.07.1852), Katoliikiläisistä eli Paavin uskousmenoista (10.07.1852, 17.07.1852, 24.07.1852), Köyhyydestä ja kerjäämisestä (24.07.1852, 31.07.1852, 07.08.1852), Kunnioita isääsi ja äitiäsi, ettäs menestyisit ja kauwan eläisit maan päällä (Yhden merikapteenin kertoma) (28.08.1852), Muutamista naimisasioista Korpelan kylässä (04.09.1852, 11.09.1852, 18.09.1852, 25.09.1852), Elkäät tuomitko ettei teitä tuomittaisi (23.10.1852).
Pienen tauon jälkeen ilmestyivät tekstit Vähäköstä niitä on jotka autuaiksi tulevat? (26.02.1853, 05.03.1853), Mitenkä renki Lauri Heimo tuli talolliseksi (19.02.1853, 26.02.1853, 12.03.1853), Poika ja kukkainen (04.06.1853), Paljo se viinaryyppy kuitenki maksaa (11.06.1853), Koti (18.06.1853, 09.07.1853, 16.07.1853, 23.07.1853, 30.07.1853, 13.08.1853)
Lopputalvesta 1853 Maamiehen ystävän avustus vanhalla nimimerkillä alkoi jälleen: Muuan sana Messingistä (06.03.1852), Hevoisen suun vioista (13.03.1852), Työn arvosta (20.03.1852), Muuan sana kirkko-veisuusta (24.04.1852). Viimeksi mainitun Johan Bäckvall aloitti lauseella "Tasanen ja kaunis veisuu tekee Jumalanpalveluksen kirkossa hartaaksi" ja lukija osaa jo odottaa vastaesimerkkiä.
Mutta kun hartaus ja Jumalanpalvelus ei ole veisuulla tarkoituksena, silloin pidetääsi veisua mahtina, ja tavallisesti on se paras veisuumies, joka enämmin kuin muut jaksaa huutaa. Arvattavahan on, että semmoinen veisuu sekoittaa sen yhteisen Jumalanpalveluksen ja senki hartaan mielen, ja on siis pahennus kirkossa, varsinki kun veisuu erkanee äänissä ja itse nuotissaki erisuuntia juoksemaan. Tämä tapahtuuki silloin, kun yksi ja toinen kokee päänsä jälkeen veisatessaan nuottia mutkitella sillä muka sitä kaunistellakseen, joka kuitenki tekee veisuun tuhatta hullummaksi.
Tähän näyttää päättyneen Johan Bäckwallin monivuotinen Maamiehen ystävän avustaminen. Lehteen tuli uusi päätoimittaja, mikä on voinut vaikuttaa asiaan. Merkityksellistä oli myös se, että Jokijärvellä olo ei muodostunut pitkäaikaiseksi vaan Johan Bäckwall erosi virastaan ja määrättiin "väli-ajan saarnaajan toimitusta pitämään maa-kappalaisen virassa Oulussa" (MY 16.4.1853). Vuotta myöhemmin hänet määrättiin väliajan-saarnaajaksi Oulunsaloon (MY 22.4.1854). Tämä sijaistus sujui niin hyvin, että hänet sijoitettiin Oulunsalon kappalaisen vaalisijalle ja hän voitti vaalin yksimielisesti (MY 2.9.1854; MB 15.3.1855). Pian tämän jälkeen hänet nimitettiin myös kolmannen tarkk'ampujapataljoonan saarnaajaksi (KT 28.4.1855). Perhe oli Oulunsalossa, kun 19.8.1855 syntyi tytär Alma Augusta.
Oulun seudulla asuessa ei ollut enää syytä avustaa Kuopiossa julkaistavaa sanomalehdessä, kun kaupungissa oli oma suomenkielinen sanomalehti, jonka päätoimittajaksi Bäckwall valittiin Päiviö Tommilan (*) mukaan vuoden 1854 alussa. Tommila kertoo myös, että "Bäckwall loi suurta suosiota naaneen talonpoikaisen tietomiehen Toimelan Eliaksen, joka vuodesta 1855 vuoteen 1863 lähes joka toisessa numerossa kertoili Laajalan kylän asukkaille tietojaan."(s. 58)
Päätoimittajana olo ei ollut silkkaa kirjoittamista. Viranomaisten päätös sisältörajoituksista tarkoitti, että Oulun Wiikko-Sanomien julkaisun päättyminen näytti varmalta vuoden 1856 lopulla. Tämän Johan Bäckwall mainitsi kirjeessään Zacharias Topeliukselle Oulunsalosta 3.12.1856. Samasta kirjeestä käi ilmi, että hän oli aloittanut Topeliuksen Luonnon kirjan suomennostyön, joka oli mainittu jo keväisessä kirjeessä.
Oulun Wiikko-Sanomia ei ilmestynyt tammikuussa 1857, mutta julkaisu alkoi uudelleen helmikuussa. Tammikuun viimeisen päivän kirjeessä Topeliukselle Johan Bäckwall kirjoittaa "jag åter åtagit mig O. W. S.:mias redaktion". Vuonna 1856 hänestä tuli Oulun kappalainen, mikä helpotti varmasti toimintaa. Lehdistöhistorioiden mukaan hän jatkoi päätoimittajana yhtä kauan kuin kappalaisena eli pesti loppui kun Johan Bäckwall pääsi vuonna 1864 Kesälahden kirkkoherraksi.
Hitaan alun jälkeen Bäckwall siis pääsi uraputkeen ja eli pitkän elämän, johon varmasti liittyi lisää kirjoittamistakin. Kirjastotietokannoista löytyvät vuonna 1860 ilmestynyt suomennos Topeliuksen Luonnon kirjasta ja vuonna 1876 julkaistu suomennos edellisenä vuonna ilmestyneeseen Maamme-kirjaan.
(*) Oulun Wiikko-Sanomia 1829-1879. Oulun lehdistön alkutaival. 1984
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti