Wasa Tidning kertoi 11.11.1843, että Suomen talousseura oli vuoden sisään palkinnut 24 henkilöä. Heistä mainittiin nimeltä vain muutama, joista yksi oli n. s. Karhu Pekka Rovaniemeltä, joka oli 60 elinvuotensa aikana kaatanut 50 karhua. Uutisen toisti Åbo Underrättelser 22.11.1843. Helsingfors Tidningarin lukijat kohtasivat Karhu-Pekan nimen 13.12.1843, jolloin julkaistiin sarjan edellisessä osassa nainaamani Johan Bäckwallin tai esimiehensä kirkkoherra Pehr Samuel Heikelin kirjettä.
Karhu-Pekka jatkoi metsästystään ja tappoi talvella 1843-44 11 karhua, joista 5 oli "suuria". Näistä hän sai tapporahat helmikuun lopulla pidetyillä käräjillä, joilla kiertäneen tuomarin(?) Kemistä lähettämää kirjettä julkaistiin Wasa Tidningissä 23.3.1844. Samana päivänä päivätty paikalliskirje Rovaniemeltä on jälleen todennäköisesti Bäckwallin tai Heikelin kynästä ja mainitsee myös tapporahat (HT 10.4.1844).
Wasa Tidningin julkaisema kirjeote suomennettiin Oman maan sanomaksi Maamiehen ystävään 20.4.1844. Tähän Johan Bäckwall viittasi artikkelinsa Karhu-Pekasta ja Karhun taposta. (25.05.1844 & 01.06.1844) aluksi. Hän selvästi tunsi aiemmat tekstit ja ehkä Pekka Piitisjärven eli Karhu-Pekan henkilökohtaisestikin, sillä kuvaus metsästyksestä on hyvin eloisa. Sitä ennen hän esitti taustoituksen:
Karhu-Pekka synty ja kasvo Pudasjärven pitäjässä, liki Rovaniemen rajaa Sääskilahen maalla. Isänsä Antti oli hyvä metsämies ja myöski karhunpyytäjä. Pekka poika oli, toisella kymmenellä, kun isä anto hänelle pyssyn aseeksi ja otti myötänsä ensikerran karhun pyytöön.
Mutta ei ainoastaan miehiä, löytyy niitä vielä vaimojaki, jotka rohkenevat käydä karhun kimppuun. Lapin vaimot ovat erinomaisesti rohkeat tässä keinossa. Ja tapahtupa se Rovaniemen pitäjässä toissa talvena, että neljä karhua tapettiin yhdestä pesästä, ja tappajina olit kaksi miestä ja kaksi vaimoa. Yhden vaimon sanotaan heinähangolla silmiä puhkoneen karhuilta, ja toisen kirvespohjalla päitä paukuttaneen.
Kerran taas meni yksi taloa alotteleva mies vaimoneen hyvin varhaisella syyslumella heinään. Heinätien varrella oli mies virittänyt karhulle raudat eli sangat, joihin äiä oli varpaasta tarttunut ja siinä äyästi miehen ja vaimon tullessa. Mies paiskasi heri keihään karhun rintaan ja vaimo hääläsi hangon kanssa. Jopa karhu pääsi irti raudoista ja taisteli miehen keihäässä. Mutta kun vaimon hanko siinä hälyssä joutu karhun jalkoin, kavahti hän karhun selkään ja veti karhun korvista minkä jakso. Kohta sai mieski karhun tapetuksi. — Taposta päästyä kysy mies vaimolta: miltäs tuntu ratsastus? Olisi muuten mennyt mukina, mutta se minua pisteli, kun se polviani näpisteli, vastasi vaimo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti