Museo-Koskinen Porin Liisankadulta: Savenvalaja, museon vahtimestari ja lankakauppias

Johan Gustaf Koskinen jäänyt napinpelaajaksi. Muistokirjoituksensa mukaan "Monia murheita täynnä olleen lapsuuden jälkeen hän ryhtyi heti koulusta päästyään kamppailemaan oman ammatin saamiseksi. Suvussa perinteellisen savenvalajan ammatin hän oppi Stenbergin kaakelitehtaassa." (Satakunnan Kansa 10.12.1956)

Sama Johan Kustaa Koskinen oli myös työmies, joka osti huutokaupasta 146 markalla kuudennen kaupunginosan tontin 150 (Satakunta 5.5.1891). Puolitoista vuotta myöhemmin hän osti naapuritontin 151 (Satakunta 10.11.1892). Henkikirjassa 1893 kaakelifabrikööri Johan Koskinen asui äitinsä kanssa tontilla 150 (T:187, 4413). Saman vuoden uutinen liittyy siis myös häneen:

— Tulipalo. Eilen aamulla ½4 aikaan alkoi tuli riehumaan savenvalaja Koskisen talossa kuudennen kaupungin osan äärimmäisellä syrjällä. Tulen arvellaan saaneen alkunsa työmies Turjan asumuksesta rakennuksen keskiosassa, josta levisi niin nopeaan koko riviin, että talonomistaja ja 6 hyyryläistä perhettä hädin tuskin pelastuivat. Parin tunnin kuluessa oli koko tuo iso, uusi rivi muuttunut tuhkaläjäksi. Palavan rivin pohjoispuolella syttyi värjäri Österlundin talo rajun etelätuulen puhaltaessa, tulen puolella olevasta päätystä ja oli sekin useat kerrat ilmitulessa sekä olisi myös mennyt poroksi ellei palokuntain tarmokkaiden ponnistusten kautta olisi vaaraa kaikilla mahdollisilla keinoilla torjuttu. Österlundin rivi meni sentään pahoin piloille sekä tulen turmelemana että sammutustoimissa käytetyn veden paljoudesta, vaikka vedestä ylimalkaan vallitsikin puutetta.

Koskisen rivi oli Fenniassa vakuutettu 6,000 markasta, helposta kyllä, vaan irtaimistot, niin talonomistajan kuin vähävaraisten hyyryläistenkin olivat vakuuttamatta.

Kyseiset tontit todellakin olivat kaavoitetun kaupungin lounaisimmassa nurkassa. Kaksi vuotta myöhemmin Johan Gustaf oli ikäluokkansa kanssa asevelvollinen ja asui hieman lähempänä keskustaa neljännessä kaupunginosassa (Satakunta 08.01.1895). Vuonna 1897 Krukmakare Johan Koskinen asui äitinsä kanssa vuokralaisena kolmannen kaupunginosan tontilla 126 (T:214, 4769). Kunnallistaksoituksessa hänelle määrättiin 800 äyriä, mikä ei ollut verotuksen suurimpia summia (Kansalainen 2.3.1898). 

Vuoden 1898 alussa Johan Gustaf Koskinen sai kiinnekirjan 3. kaupunginosan tontille 124 ja muutti äitinsä kanssa sinne (T:221, 4945). Hän kuitenkin myi tontin taloineen eteenpäin jo kevään aikana (Kansalainen 3.5.1898). Kesällä hän osti kaupungin huutokaupasta ainoana huutajana kuudennen kaupunginosan tontin 165 (Kansalainen 16.7.1898). Tämänkin hän kauppasi jo muutaman kuukauden kuluttua eteenpäin (Satakunta 20.10.1898). Loppuelämänsä osoitteen Liisankatu 12:ssa eli 4. kaupunginosan tontin 147 osan Johan Gustaf Koskinen osti vuoden 1898 lopulla (Björneborgs Tidning 03.12.1898). Puoli vuosisataa myöhemmin 

"Ajan patinoima rakennus sijaitsee suurten valkorunkoisten koivujen katveessa ja viehkeiden käytävien varrella hehkuvat jo näin varhain sadat ja tuhannet kukkaset. [...] Kukkien ohella somistavat pihamaata monet patsaat ja historialliset esineet." (Satakunnan kansa 17.5.1953)

Ensimmäinen julkinen merkki Koskisen kiinnostuksesta vanhaan materiaan on Satakunnan museolle lahjoittamansa pienikokoinen vanhanaikainen tiili (Kansalainen 20.8.1900). Vuonna 1901 J. K. Koskinen ilmoitti osoitekalenteriin tittelikseen talonomistaja, mutta toiselta sivulta selviää, että hän toimi Satakunnan museon vahtimestarina. 

Satakunta 10.11.1906

Vuoden 1908 osoitekalenteriin savenvalajanleski J. Th. Koskinen (eli Johan Gustafin äiti Ida Theresia) ja vahtimestari J. G. Koskinen ilmoittivat osoitteekseen Konstantiininkatu 14:n ja henkikirjan mukaan he olivatkin siellä vuokralaisina, vaikka Johan Gustaf edelleen omisti Liisankatu 12:n (T:305, 6291, 6456). Tämä erikoisuus selittyy sivulta, jossa sama osoite on Satakunnan museolla, joka oli avoinna "klo 1-2 ja muinakin aikoina kun vahtimestari kotona on".  Muistokirjoituksen mukaan "Toistakymmentä vuotta hän aikoinaan toimi myös Satakunnan Museon palveluksessa erittäin ansiokkaasti saaden työstään muinaistieteellisen toimikunnan tunnustuksen." (Satakunnan Kansa 10.12.1956) Museon vahtimestarina oli kuitenkin viimeistään vuoden 1914 alkaessa toinen mies (Satakunnan Sanomat 04.01.1914).

Vuoden 1906 osoitekalenterissa Johan Gustaf Koskisesta ei ole mitään tietoa. Samana vuonna maistraatti vahvisti "erinäisillä ehdoilla" savenvalaja Johan Kustaa Koskisen piirustukset  työhuoneelle tontilla 147 (Björneborgs Tidning 02.02.1906 & Kansalainen 23.03.1906). Muistokirjoituksen mukaan Koskinen sai palkinnon Pietarin kotiteollisuusnäyttelyssä 1913, mutta tälle en löytänyt vahvistusta sanomalehdistä.

Muistokirjoitus tietää myös, että "Harjoitettuaan sitten sekä omaa liiketoimintaa että työskenneltyään toisten palveluksessa, mm. Kaasmarkun Verkatehtaan myyntimiehenä yli kaksi vuosikymmentä, hän perusti oman liikkeen, vuosien aikana sekä Porissa että ympäristöpitäjissä tunnetuksi tulleen lankakaupan." (Satakunnan Kansa 10.12.1956)

Näin selittyy se, että kesällä 1934 Johan Gustaf Koskinen tunnettiin sekä kauppias Koskisena että Museo-Koskisena.

Porilaiset tietävät, että kauppias Koskinen on innokas muinaisesineiden keräilijä, eikä hänellä siis tuotta ole lempinimeä "Museo-Koskinen", osaksi kyllä erotuksena monista muista porilaisista Koskisista. Maan museomiehet ovat myös hyvin perillä tästä hänen kärpäsestään, ja hänen työnsä tuloksista ovat yhdet ja toiset museomiehet aikain kuluessa koettaneet "käydä kauppaa", mutta ainakin toistaiseksi ilman lopullisia tuloksia. (Satakunnan Kansa 10.6.1934)