Agricola lapsen näkökulmasta

Olin suunnitellut viettäväni kesäkuun kesäyliopiston kurssilla Reformaatio: uskoa, arkea ja valtapeliä, mutta aihe (ja/tai ajankohta) ei viehättänyt tarpeeksi montaa muuta, joten kurssi peruuntui. Täytyi keskittyä omaehtoiseen opiskeluun sopivaan materiaaliin eli tuoreeseen lastenkirjaan A sanoi Agricola.

Juusteen-jälkeläisenä minulla on orastava Agricola-allergia, mutta tästä kirjasta en saanut minkäänlaisia ärsytysoireita. Agricolan pojan näkökulmasta kerrottu Agricolan elämäntarina toimi eikä ollut ylenmääräistä suurmieshehkutusta. Agricolan ja poikansa vuoropuheeseen sopivat jopa yksityiskohdat, joille ei lähteitä ole olemassa.

Pekka Rahkosen kuvitus on myös mukavasti realismista irrallaan, mutta mukana on ajanmukaisia yksityiskohtia kuten äidin tiukka huivitus. Tekstissä (kirjoittajia Tytti Issakainen, Kaisa Häkkinen ja Maisa Tonteri) on käytetty mausteena Agricolan sanastoa, jolle on selitykset kullakin aukeamalla. Kirjan lopussa on lisäksi taustatiedoksi tai isommalle lukijalle sopivat artikkelit Mikael Agricolasta, Kristian Agricolasta, suomen kirjakielestä ja koululaisten kielestä.

Minä siis tykkäsin, mutta tykkäävätkö lapset? Jääkö tästä jollekin lapselle yhtä pysyvät mielikuvat kuin Ivalolle kuvakirjastaan? Tarjontaa on nykyään tietenkin paljon enemmän kuin 1800-luvun puolivälissä. Tänä keväänä ilmestyväksi ilmoitettua, lapsille suunnattua, Teemu Keskisarjan kirjoittamaa ja JP Ahosen kuvittamaa kirjaa Suomen ihmisten historia ei ole vielä näkynyt. Vaikka ei tulisi painosta, niin syksyllä pitäisi olla luettavana Mauri Kunnaan Koiramäen Suomen historia sekä Carlos da Cruzin ja Janne Haikarin Suomen keskiaika lapsille.