Aamun ekan session aihe oli naimattomuus. Heti Julia Dahlbergin tilastoja käsitelleestä esityksestä kävi ilmi, että (jälleen kerran) rajojen vetäminen on vaikeaa. Tilastoihin oli välillä merkitty naimattomiksi lapsetkin ja välillä 15-vuotiaat, eli luvut eivät todellakaan edustaneet koko iäkseen naimattomiksi jääneitä. Jos jälkimmäinen kategoria olisi erotettavissa, niin otettaisiinko siihen mukaan emännöitsijänsä kanssa lapsia tehneet säätyläismiehet, jotka Tiina Miettinen kommentoidessaan toi esille?
Eeva Kotioja puhui naimattomaksi jääneen Adelaïde Ehrnroothin suhteesta veljiinsä. Toinen veljistä ei hyväksynyt siskon aktivismia eikä tukenut sitä valtiopäivillä, mihin hänellä olisi ollut mahdollisuus. Toinen veljistä taas auttoi konkreettisesti siskonsa pyrkimyksissä ja sai itse vastaavasti apua häneltä. Eli sukulaisuussuhteet voivat olla voimavara tai sitten ei. Pätee käsittääkseni muissakin säädyissä ja muinakin aikoina.
Laika Nevalainen käsitteli 1800- ja 1900-luvun vaihteessa naimattomille miehille rakennettuja koti-laitoksia, joissa kodinomaisuus oli loppujen lopuksi aika vähissä. Keskustelussa tultiin (melko pikaisesti) lopputulokseen, että miehille oli mahdottomuus asua yksin. Tätä en yleistäisi säätyrajojen, maantieteen ja ajan yli ilman lisätietoja.
Lopuksi Kirsi-Maria Hytönen kertoi havainnoistaan Satasärmäinen nainen -keräykseen kirjoittaneista naimattomista naisista, joiden hän oli odottanut käsittelevän elämäänsä työuran kautta, mutta näin ei sitten ollutkaan. Hytönen palasi määrittelemisen problematiikkaan, mitä poimia otokseensa? Päällimmäiseksi jäikin minulle ajatus siitä, että naimattomuus, perheettömyys ja yksinasuminen ovat eri asioita ja hankalia kaikki kolme. Myös nykyajassa, Kelan asumistuesta tehtyjen mediajuttujen perusteella.
Vastoin parempaa järkeäni menin sitten muun väen mukana kuuntelemaan Maria Tamboukoun keynote-esityksen Archival technologies: past traces, future imaginings. Kutinani oli oikeassa, en tajunnut mitään. (En toki kuvitellut, että genealogy, jonka Tamboukou useasti mainitsi, olisi ollut minulle tuttua sukututkimusta.)
Esityksen päätteeksi Tiina Kinnunen totesi, että sen annin pohjalta Ihan Oikeiden Historiantutkijoiden ("proper historians") pitää miettiä työnsä uudestaan ("have to rethink our work"). Koko loppupäivän yritin löytää IOH:ta, joka olisi voinut minulle suomeksi sanoa saaneensa esityksestä jotain irti, mutta epäonnistuin. Ehkä halusivat pitää ammattisalaisuutena? Tai olivat ihan yhtä pihalla kuin minäkin Foucault-Derrida-Spinoza -vyörytyksessä.
Lounaan jälkeen kuuntelin session oikeudellisesta tieto-taidosta. Sen aluksi Petteri Impola esitteli alustavia tuloksiaan 1600-luvun raastuvanoikeuksien pöytäkirjoista löytyneistä valtuutetuista eli proto-asianajajista. Heille oli enimmäkseen annettu tehtäväksi melko simppeleitä raha-asioihin liityviä juttuja ja joko juttujen luonteesta tai taidostaan johtuen useammin voittivat kuin hävisivät.
Riina Turunen selosti havaintojaan Vaasan konkurssioikeudenkäynneistä, joissa velalliset lähes aina esiintyivät ilman avustajaa. Mahdollisesti luodakseen itselleen edullisen kuvan. Tai sitten konkurssi oli kaupunkiympäristössä tuttavien ja sukulaisten konkurssien tai aiemman velkojan aseman vuoksi niin tuttu, että apua ei suuremmin kaivattu. (Keskustelussa mainittiin alkuvuodesta ihmettelemäni kauppiaiden oppaat, mutta niin yleisesti, ettei niistä tainnut paikallaolijoilla Suomen suhteen olla lisätietoa.)
Session kolmantena Jussi Sallinen oli pyrkinyt hahmottamaan liikemiesten tietotaitoa 1890-luvulla tuolloin tehdyistä osakeyhtiösopimuksista. Hän oli törmännyt (mutta missasin missä) Suomessa harvinaisiin määrällisiin rajoituksiin arkistoaineiston saamisessa eteensä.
Päivän lopuksi kuuntelin kolme esitystä Turun (Topi Artukka), Helsingin (Saara Hilpinen) ja Viipurin (Ulla Ijäs) seurapiirielämästä 1800-luvun alussa. Seurapiirin määrittely muodostui ongelmaksi eivätkä siihen kuuluneet henkilöt vaikuttaneet vain paikallisesti.
P. S. Illalla taivalsin vastaanotolle Turun linnaan, josta poimin Turun Historiallisen museon rintamerkin päivän kuvitukseksi. Rehellisyyden nimissä todettakoon, että tilaisuudessa löysin myös proffan, jonka pokka piti hänen referoidessaan pyynnöstäni aamupäivän keynotea, joten ei se ollut täysin mahdoton ymmärtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti