Minna Sarantola-Weissin esittelemästä viidestä haasteesta "keskeisin" oli museoiden tiedonkirjaamisprosessi, joka (kuten on avatuista tietokannnoista näkynyt) jää usein tarkasteluun ja kuvaamiseen eikä sisällä analyysiä ja tulkintaa. Eli jää "pinnalliseksi kirjaamiseksi" ilman merkitysanalyysiä yms. . Kokoelmatyökalut eivät tue pidempää tekstintuottoa eivätkä tähän lähteiden merkitsemistä. Myöhemmin tosin huomautettiin, että voitaisiin käyttää yhteiskuntatieteiden tapaan viitteitä tekstin joukossa. Tekisi luotettavamman vaikutuksen, minusta.
Lähdeviitteisiin kiinniti huomiota esityksessään myös Maarit Henttonen. Hän totesi, että museoissa on pitkään vältetty julkaisujen rasittamista lähdeviitteillä. Ne saattavat jäädä pois myös konsulteilla teetetyistä selvityksistä kulttuuriympäröistä yms. . Näitähän olen usein käyttänyt ja oli hätkähdyttävää kuulla, että niiden sisällöissä saatetaan tilaajan toiveiden mukaan tehdä muitakin muutoksia kuin alaviitteitä. Siis jopa muuttaa kohteiden arvoluokkia. Ei kiva.
Alex Snellman julisti, että tunteet eivät saa syrjäyttää tietoa museoissa. Tästä tuli mieleen jotenkin kesken jäänyt ajatus päässäni. Tunteiden herättäminen on olennaista, jotta ihmisten ajatteluun voidaan vaikuttaa tai muistiin saada tarttumaan jotain. Pelkillä tunteilla vähemmän merkitystä.
Snellman painotti lähdeviitteiden käyttöä, mutta myös muistutti, että "selvitykset" eivät ole akateemista tutkimusta. Museoiden kirjaamisprosessin rikastaminenkin on hänestä tutkimuksen mahdollistamista eikä tutkimusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti