Näkökulmia, 3., 4. ja 5. luento

Edellisessä koosteessa kesken jäänyt tyylihistoria jatkui kurssin Näkökulmia aineellisen kulttuurihistorian tutkimukseen kolmannella luennolla. Empirestä nykyaikaan kuvien kera siiryttäessä en saanut ahaa-elämyksiä. Paljon nimiä, joita kirjoittelin ylös, mutta joita en tule muistamaan.

Neljännellä luennolla siirrytiin talonpoikaiskulttuuriin. Lukuunottamatta yhtä pihapiiriä ja mämmin leviämistä lounaisesta Suomesta laajemmalle 1930-luvulla kaikki oli kovin staattista. Tai sitten käsitelimme ainoastaan 1800-lukua siksi, että siitä on esineitä edelleen olemassa?

Historiallis-maantieteellisen metodin yhtenä esimerkkinä oli Suomessa vain Keski-Pohjanmaalla käytetty pitkittäisjalaksinen kehto. Tämä yhdisti neuroneita aivoissani. Veteliläisen mummoni vaari J. A. Hohenthal nimittäin (tallennetun muistitiedon perusteella) selitti saaneensa tukevan keskivartalon siitä, että häntä oli lullattu pitkittäin ja massa kerääntynyt keskelle. Oli siis ollut pitäjän tapa hänen vauva-aikanaan.

En oikein ymmärtänyt, millä perusteella käsitellyt esineet oli valittu. Mutta kurssin nimihän on partitiivissa "näkökulmia".

Viides luento oli vierailu Seurasaareen - onneksi erittäin kauniissa säässä. Kiersimme kohteet, joissa olen ollut aikaisemmin sekä opastetulla kierroksella että omatoimisesti: Niemelän torppa, Karunan kirkko, karjalainen talo, Kahiluoto ja Antin talo. Tosin olen melkein valmis väittämään, että Kahiluodossa en ole ollut aiemmin, mutta muistini on pettänyt tässä suunnassa aiemminkin.

Seurasaaren lisäksi olen käynyt muutamassa muussakin ulkomuseossa, tyylihistoriallisessa museossa ja kirkossa. Eli kun kohteessa kerrattiin minulle jo ennestään tuttua sekä edellisillä luennoilla kerrottua olo oli kuin lastentarhassa. Kaikkihan nämä tietää?

Ja tuosta kysymyksestä havaitsemme minun olevan kuplassa, johon ei kuulu ihmisiä, jotka eivät käy museoissa ja/tai ole niin kiinnostuneita niiden sisällöstä, että siitä jäisi jotain muistiin.