Sääksmäen Jutikkalan torpparipariskunnalle 20.12.1828 syntynyt poika sai tapaninpäivänä nimen Carl Gustaf. Hän oli 14-vuotias muuttaessaan virallisesti vuonna 1842 Tyrvännölle, jossa hän kiersi renkinä vuosikymmenen (Tyrväntö RK 1841–1847, 489, 463, 405, 324; 1850–1856, 333, 459, 587, 723)
Vuonna 1854 Carl Gustaf muutti Pälkäneen puolelle, jossa hän meni 8.4.1855 naimisiin Erika Johansdotterin (s. 11.10.1830 Pälkäne) kanssa. Ilmeisesti Krimin sodan aikaan hänestä tuli sotilas, mutta hän oli jo entinen sotilas muuttaessaan Erikan kanssa vuonna 1859 Sääksmäelle. (Pälkäne RK 1852-1858, 384; 1859–1865, 436)
Käännös Sääksmäellä oli nopea, sillä pari muutti vuonna 1860 Tyrvännön Huunan kestikievariin, johon Carl Gustaf palkattiin renkivoudiksi. Kaikki ei ollut hyvin, sillä seuraavana vuonna Erika muutti yhteisymmärryksellä takaisin Pälkäneelle. Tai tältä tilanne näytti kirkonkirjoissa. (Tyrväntö RK 1857-1863, 591) Hämäläinen tarjosi lisätietoa 20.9.1861:
Tyrvännöstä. Tällä erällä on täältä kerrottava aivan oudonlainen ja merkillinen tapaus, jonka totuutta moni arvaten epäilee; mutta yhtähyvin on asia vissi, ja kaikki Monalan kylän asujamet taitavat sen todeksi vahvistaa.
Mainitussa kylässä Huunan kestikiivaritalossa palveli toista vuotta trenkivoutina Kustaa Matinpoika-niminen mies, hiljainen, siivo, taitava ja ahkera. Tosin oli hän ennen ollut viinaa rakastavainen, mutta noin 6 vuotta takaperin oli hän siitä kokonaan lakannut, niin ettei neljään vuoteen ollenkaan väkeviä maistanut. Samaan aikaan oli hänessä myös nähtävä hengellinen herätys, ja Jumalan sanan lukeminen oli hänen alinomainen ja rakkahin huvituksensa. Mutta tämä hartauden halu rupesi hänessä jälleen katoamaan, jonka ohessa hän taas alkoi joskus viinaa nauttimaan, vaikkei koskaan ylöllisesti. Yhtähyvin näytti tämäkin luopuminen aljetusta parannuksestansa ja muisto entisestä onnettomuudestansa viinan orjuuden alla hänen tuntoansa kovin vaivaavan, jonka lisäksi erittäin riitainen aviokumppani hänen elämätänsä katkeruutti.
Alkukesästä kävi hänen tilansa aina levottomammaksi; ei maittanut ruoka, eikä ollut työhalua; hän kuljeskeli öillä metsissä ja sanoi siellä taistelleensa pirun kanssa; sanalla sanoen, hän havaittiin olevan täyden mielen ja järjen puutteessa. Tämän vuoksi aivottiin häntä toimittaa lasareetiin, mutta sillä välin hän yht'äkkiä kotoa katosi 10:nä p:nä viimis heinäkuuta. Häntä haettiin metsistä ja muualta, mutta ei löytty, ja sentähden arveltiin, että hän oli itsensä hukuttanut taikka lähtenyt kauvemmaksi kuljeskelemaan.
Näin kului heinä- ja elokuut, eikä kadonneesta nähty eikä kuultu vähintäkään koko paikkakunnassa, siksi kuin hän maanantaina, 2:na p:nä tätä syyskuuta, taas ilmaantui kotona yhtä odottamattomasti, kuin hän oli kadonnutkin, mutta niin surkeassa tilassa, että sitä on työläs selittää. Hän oli ennen kadottuansa terve, vahva ja voimakas mies, vaan nyt niin huono, ettei kukaan voinut häntä muutoin kuin vaatteista samaksi tuntea, — horjuva luuranko rypistyneellä ja harmaankeltaisella nahalla peitetty.
Hän puhui nyt järkevästi; sanoi koko tämän ajan, 54 vuorokautta eli kahta päivää vaille 8 viikkoa, oleskelleensa metsässä ilman vähintäkään muuta ravintoa, kuin marjoja, niinkuin mansikoita, mustikoita ja puolukoita, — ja kielsi kysyttäessä ollenkaan muuta nauttineensa, eikä jyvääkään eli palkoa viljapelloista ottaneensa; — ei ole myös kukaan koko paikkakunnassa havainnut mitään kadonneen. Tosin hänen muotonsakin todistaa, ettei hänellä tällä pitkällisellä paaston ajalla ole runsasta ja lihavaa ravintoa ollut, mutta yhtähyvin on suuri ihme, kuinka ihminen taitaa niinkauvan hengissä pysyä ainoasti marjoilla. Mitä on 28:an päivän rankaistus vesikopissa, jossa syödään ruisleipää, tämän pitkällisen vapa-ehtoisen paastoomisen suhteen? Toisella viikolla metsässä ollessansa, sanoi hän näljän kovimmasti häntä vaivanneen, mutta sen jälkeen vähän helpottaneen. Majapaikkana oli hänellä ensin sia sammalista, ja heinänteon jälkeen oleskeli hän heinäladoissa; — hän sanoi usein ihmisiä nähneensä, mutta aina heitä karttaneensa; välistä oli hän aikonut kotia lähteä, mutta ei ollut siihen mieltä, eikä kukatiesi aina voimiakaan; ja suuri ihme on, kuinka hän vihdoin niin heikoilla voimilla metsästä pääsi.
Parin päivän Huunalla oltuansa pyysi hän itsiänsä saattamaan vanhempainsa tykö, jotka ovat torpilla Jutikkalan alla Sääksmäessä, joka myös tapahtui. Saapi nähdä, vieläkö hänestä voi tulla terve ja työhön kykenevä mies.
Carl Gustaf tuli Tyrvännöstä 13.3.1862 Helsingin keskusvankilaan irtolaisena ja pääsi vapaaksi 5.5.1863 (Helsingin keskusvankila RK 1860-1873, p. 67)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti