 |
| Wikimedia |
Fredrik Thure Wessman saapui Nashvillestä Chicagoon marraskuussa 1885.
Noin viikon päivät Chicagon katuja kuljettuani työtä etsien, saavuin eräänä päivänä Illinois Central-rautatien konepajalle, muutama penikulma kaupungin ulkopuolelle. Täälläkin turhaan työtä etsittyäni, olin juuri kotioni palajamaisillani kun näin erään „silkkisilinterin" kierielevän muutaman, hiljaisessa liikkeessä olevan junan alla, sekä silinterin omistajan juoksevan junan sivulla koettaen sateenvarjollaan saada päähineensä jälleen oikealle paikalleen „leipämyllynsä" yläpuolella, siinä kuitenkaan onnistumatta. Minä, joka olin tottunut liikkumaan liikkeellä olevain junain välissä, päätin mennä hänen apuunsa ja onnistuinkin saamaan hatun radan ulkopuolelle ja olin juuri hyppäämäisilläni sivulle, kun juna seisahtui ja vaunut tönnäsivät liki toistansa. Silloin vasta havaitsin, etten ollutkaan lukuun ottanut, että vaunujen välimaa täällä oli koko joukon lyhempi kuin L. N. rautatie-radalla. Seurauksena oli, että ruumiini vatsan kohdalta likistyi pahanpäiväseksi ja yksi kylkiluustani meni järkiään poikki. Lähellä olevat työmiehet, jotka eivät kipuani tunteneet, sanoivat minulle samoin kuin Sparfvin'in Susanna miehelleen, kun tämä santakuopassa, maan lohetessa runneltui ja henkensä heitti: „kuka sinun sen vietävän äski mennä sinne krooppahan?" jonka tähden minä lähdin nilkuttamaan kaupunkiin takasi, jonne tuhansia tuskia kärsittyäni lopulta pääsinkin. Ruumiini oli kuitenkin sillävälin ajettunut ja tuskani olivat hirvittävät. Onnekseni tapasin kaupungissa erään suomalaisen, jonka kanssa jokuu päivä sitä ennen olin tutustunut ja hän johti minun n. k. „county hospitaliin," jonne minä heti vastaan otettiin ja sijoitettiin siellä kuudennen osaston huoneisin. (AL 22.1.1885)
Heti tänne saavuttuani sairastuin ja sain maata vapaa-sairaalassa täällä lähes neljä viikkoa, ja kun jälleen "kyntysilleni kykenin", oli joulu "oven edessä". Ei tuntunut hupaiselta tuon ennen ilolla odotetun juhlan lähestyminen, mutta täällä olin jo saanut monesti ennenkin mukauntua oloihin, jotka eivät niin erittäin hupaisilta tuntuneet, niin että olinhan jo tottunut ja onnekseni sain asunnon parin suomalaisen, täällä asuskelevan pojan luona ja se teki, että ikävä ja kaipaus kotimaahan ei tuntunut niin kovin katkeralta, varsinkin kun kumpikin maalaiseni erinomaisella ystävyydellä koki parautensa mukaan huvittaa sekä minua että itseään. (US 28.2.1884, 1.3.1884)
Puolisen vuotta amerikkalaista työelämää koettuaan Fredrik Thure Wessman kirjoitti oululaiselle Kaiulle jatkokertomuksen Kuvaelmia työväen elämästä Amerikassa (Kaiku 26.03.1884 no 25, 29.03.1884 no 26, 02.04.1884 no 27, 05.04.1884 no 28, 09.04.1884 no 29). Postiyhteydet Suomeen olivat niin nopeat, että Wessmanin Chicagossa helmikuun 15 päivä kirjoittama kirje julkaistiin Suomessa alle kuukautta myöhemmin (US 10.3.1884)
Vapaapäivänsä helmikuun lopussa Wessman käytti tutustuen Chicagon teurastamoon, josta kuulemansa tiedot hän halusi omin silmin varmistaa (US 7.4.1884).
Olisin halusta katsellut enempikin ympärilleni täällä, mutta haju oli minusta niin paha, ett'en sitä voinut pitemmältä kärsiä; käänsin siis askeleeni kaupungin keskustaa kohden ja Stock Yard'in ulkopuolella olevasta pysäyspaikasta noustuani rautatiejunaan, olin tuokion kuluttua keskukaupungissa, jossa, Washington-vainajan kunniaksi, kaupungissa majaileva sotaväki juuri parhaillaan marssi pitkin suurimpia katuja suuren torvisoittokunnan ja rumpali-parven sellaista meteliä pitäissä, ett'ei "tahtonut korviaan auki saada!"
Muissa matkakirjeissään Chicagosta ei ole tietoja omasta toiminnastaan (US 17.4.1884, 18.4.1884). Kaupungissa olonsa loppuvaiheessa Wessman lähti maaseudulle rengiksi, mutta ei saanut lypsämistä onnistumaan (US 24.5.1884).
Kielitaitonsa riitti jo sanomalehtien lukemiseen (US 19.6.1884) eli parempaa työtä kannatti tavoitella. Huhti-toukokuussa Wessman lähti valtamerilaivalta tuttujen toverien houkuttelemana Nebraskan Omahaan Nebraskassa (US 9.6.1884, 3.7.1884, 5.7.1884).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti