keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

Saapuminen Kajaaniin vuonna 1885

 Nimimerkki A. R. raportoi Kirjeessä Pohjolasta Kuopiosta alkaneesta matkastaan (Savo 09.11.1885 no 13016.11.1885 no 133). Otteessa Iisalmi on ohitettu.

Vähitellen jouduimme aina kauvemmaksi ja Savon somat maisemat yhä enemmän katosivat; kun olimme ehtineet Suomenselän toiselle puolen, avautui eteemme pohjanmaan ikäviä tasankoja nevoineen ja rämeineen. Harvassa näkyi siellä viljeltyä maata ja ihmis-asuntoja, harvoin miellyttäviä paikkoja. 

Olin ensin vähän "kahdella päällä kuin Hattu-Risto" menisinkö Kajaaniin, vai suunnittaisinko matkani Oulunjärven länsipuolitse; vaan kun minua suuresti halutti nähdä tuota vanhaa historiallista kaupunkia ja muuten sain tietää, että Oulunjärvellä on laivakulkua, suostuin menemään sieltä kautta. Se ei ollutkaan hullumpi tuuma; sen kyllä sain sittemmin tuntea. — 

Lähellä Kajaania alkoi jo näkyä paremmanlaisia maita; tuolla ja täällä törrötti joku korkeampi männikkötöyränne. Noin parin, kolmen virstan päähän näkyi kaupunki kirkkoneen ja tapulineen; sinne näkyi myöskin asevelvollisten kasarmit, jotka ovat kaupungista Venäjän virstan itään korkealla männikkökankaalla. 

Yks', kaks' ja me olimme "Kajuanin tullill'," niinkuin ryssällä on tapana sanoa. Enpä sitte hevillä heittänytkään tuota merkillistä kaupunkia, vaan vietin siinä kokonaisen vuorokauden, tutustuen vähäsen yhteen ja toiseen asiaan siellä. Niinkuin arvataki sopii, on se kaupunki paremmin "mökistä ja laidalta kylää". Se on koolleen jotenki pieni eikä sen asemakaan ole mitään suotuisimmia. 

Museovirasto CC BY 4.0

Rakennukset ovat ylimalkaan vähäisiä ja mataloita, kadut jotenki kaitaisia ja likaisia. Niitä ei näytä liioin hiekalla so'aistun, koska olivat yleensä vetelänä vellinä. Laitakaduille oli kuitenki asetettu lautoja, joita myöten saattoi päästä eteenpäin. Toripiha oli omituisen pieni, noin vaan aikatalon pihamaan kokoinen. Sen eteläreunalla veti huomiota puoleensa kaupungin raatihuone, joka, vaikka muutoin pieni rakennus, on varustettu jonkunmoisella tornilla, torni taasen kahdella kellolla, joista toista soitetaan, kun toinen sitävastaan näyttää aikaa. Onko tuo soitettava kello tulipalon ilmoittamista tahi raatiherrain kokoonkutsumista varten laadittu, se jääköön asianomaisten ratkaistavaksi. — Kirkko, joka sijaitsee juuri kaupungin etelä-laidassa, on puinen ja noin "kouran kokoinen" niinkuin vertauksen tapaan sanotaan. Muuten on kaupungissa useita kauppapuoteja, viinamyymälöitä, anniskeluja, sähkölennätinkonttori, postikonttori, apteeki, sairashuone, jo onpa siellä yksin Singerin ompelumasiinakauppaki. 

Ei kommentteja: