Museon pitkä historia oli toki näkyvillä sekä säilytyskaapeissa
että aloitusvideolla, jonka käsikirjoitus tyylikkäästi Leninin näkökulmasta kuvasi Leninin yhteyden Suomeen (lue: Tampereelle) ja onnistui siirtymään Leninin kuoleman jälkeiseen aikaan esitellen museon vaiheita.
Varsinaisempi museo alkoi suurlakon ja Venäjän vallankumouksien rinnastamisella. En heti saanut juonesta kiinni, mutta kierrettyäni ja mietittyäni tulkitsin koko museon nyt kertovan nimenomaan Suomen ja Neuvostoliitto/Venäjän suhteista. (Kotimatkan lukemiseksi nappaamani vihkonen kertoi, että museossa "Suomen ja Venäjän yhteinen historia herää eloisana, monisävyisenä ja kriittisenä".)
Tulkinta oli haasteellista siksi, että aikakauden päätekstitaulua lukuunottamatta esittelytekstit olivat varsin lyhyitä ja niiden merkitys kokonaisuudessa ei aina auennut heti eikä hetkenkään päästä. Eli jättää mietittävää, mikä ei ollenkaan huono asia.
Rajuin rinnastus olivat sisällissodat ja niiden jälkeen poliittisin syin vangitut. Eihän sitä mielellään ajattele, että itsenäisestä Suomesta löytyi jotain, mitä voi perustellusti verrata Neuvostoliiton vankileireihin. Mutta kun on, niin on.
Toisen maailmansodan jälkeen näyttelyssä tehdään konkreettinen u-käännös. Suomen ja Neuvostoliiton suhteissa on nyt politiikan ohella mukana kauppa. Eli tavarat.
Minusta näyttelyuudistus oli onnistunut ja toivotan Lenin-museolle menestystä Vuoden museo 2017 -kisassa sekä muutenkin. Finalisteista yhtä en ole nähnyt, se olisi niinkin kaukana kuin Vantaalla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti