Terveiset Maltalta

Kävin vastaanottamassa kevättä eteläisellä Välimerellä, jossa auringon ja lämmön lisäksi oli muurien ympäröimiä kaupunkeja, roomalaisajan mosaiikkeja, megaliittitemppeliraunioita ja aivan ihania kivikauden kuvataiteen esimerkkejä. Ehdoton tähti oli Maltan lepäävä nainen, joka sopii kuvitukseksi myös siksi, että nukuin reissulla hyvin ja pitkään.

Maltan lepäävä nainen. Valokuvaaja Jvdc, lisenssi CC BY-SA 3.0

En ottanut mukaan kameraa, joten kronologiseen ja yksityiskohtaiseen rapotointiin ei ole aineksia. Sen sijaan joitakin yhteyksiä Suomeen.

Viimeisen jääkuden loppuminen. Nosti ja paljasti Suomen maaperän asutukselle. Jäästä sulanut vesi nosti Välimerellä meren pintaa ja katkaisi Maltan maayhteyden Sisiliaan (Arkeologisen museon vitriinitekstistä ymmärtämäni mukaan).

Idän ja lännen välissäolo. Samoihin aikoihin, kun Suomeen alkoi tulla yhtä kristinuskoa idästä ja toista lännestä, Maltalle tuli valloittajana ensin muslimit ja sitten (uudestaan) kristityt. (Kronologiaa esitettiin Domus Romanan (Rabat) näyttelyssä.) Taistelua asein näiden välillä käytiin Maltalla 1500-luvun keskivaiheilla. Suuri piiritys 1565 mainittiin monessa museossa ja esiteltiin perusteellisesti kansallisessa sotamuseossa.

Puhdasuskoisuuden puolustus. Kun Suomessa 1600-luvun alkupuolella puhdasuskoisuuden valvonta oli kirkkoherrojen vaihtelevan kiinnostuksen kohteena, Maltalle lähetettiin Roomasta erityinen inkvisiittori hoitamaan uskoa oikeaan suuntaan. (Inkvisaattorin talossa (Vittoriosa) oli tietenkin lavastettu kidutuskammio. Yllättävämpää oli puolihuolimattomat maininnat muslimiorjista. Muualla heitä ei mainittu.)

Viskuri. Gozon Rabatissa eli Victoriassa oli reissun ainoa museo, joka kuvasi tavallisten ihmisten elämää. Selitystekstit olivat niukat, joten lähes kaikki jäi epäselväksi. Ilokseni kylläkin tunnistin viskurin, joka sirppien ohella yhdisti Suomen ja Maltan maataloutta. Jälkimmäisen erikoisuuksiin kuului 1700-luvulta lähtien puuvillan kasvatus.

Kielet. Ennen perille päsyä luulin Maltan olevan englanninkielinen. Se perusteellisesta valmistautumisesta. Maltalla on oma kielensä, joka suomen tapaan ei ole germaaninen eikä romaaninen. Vaan 80% arabiaa (Aurinkomatkojen oppaan bussiskriptin mukaan). Kieli ei Maltalta kuollut, vaikka oli vuosisatoja vallanpitäjien halveksuma. Eikä Suomessakaan.

Haarniskat. Vähän ennen reissuun lähtöä Hämeen linna mainosti kesän näyttelyään toteamalla "Näitä olet nähnyt tähän asti vain leffoissa!" Tuhahdin, että paremminkin useissa ulkomaisissa museoissa ja Vallettan palatsin asevaraston kierrettyäni jää Heavy metal väliin.

Venäjän keisarin valta. Vittoriosan merimuseon seinältä luin yllätyksekseni, että Maltaa 1500-luvulta alkaen hallinneen Johanniittain ritarikunnan suurmestariksi oli valittu Venäjän keisari Paavali I. Niinpä Napoleonin sotien jälkeen (eli samaan aikaan kuin Suomi siirtyi Venäjän alaisuuteen) oli mahdollisuutena, että Maltasta tulisi ritarikunnan kautta Venäjän keisarin alainen. Mutta 18.7.1812 Venäjä luopui vaatimuksestaan.

Paikallishistorian vapaaehtoiset. Vittoriosan kylteissä ja turistitoimiston kartalla ei ollut mainintaa seurakunnan museosta, mutta onneksi huomasin kyltin "ilmainen museo". Museo oli aidosti pölyinen ja tiskin takana istunut papparainen sympaattinen. Hän tuli osoittamaan erikseen vitriinistä kolme inkunaabelia eli varhain painettua kirjaa, joita en erota faabeleista, kun moisia ei Suomessa ole esillä seurakuntien museoissa eikä kai (?) muuallakaan.

II maailmansota. Ilmeisesti sekä aidon paikallisen merkityksen että yleisölähtöisyyden ja -vetoisuuden vuoksi II maailmansodan kohteita oli Maltalla joka nurkan takana. Vastaavaa tiheyttä ei Suomessa voi saavuttaa, mutta yritystähän täälläkin on.

Omien intressieni ollessa toisissa ajoissa en käynyt Maltan sotakohteista kuin kansallisessa sotamuseossa. Se päättyi Maltan puolueettomuuteen ja toimimiseen kansainvälisten huipputapaamisten näyttämönä. Tässäkin yhtäläisyys Suomeen.

Museokortti. Kuten usein aiemminkin satsasin paikalliseen museoiden yhteislippuun, jolla kirpaisee lompakkoa kerran, mutta sen jälkeen ei tarvitse miettiä menemisiään. Kävin 17 kohteessa 23 mahdollisesta, mikä minusta on kohtuullinen suoritus viikon matkalle. Osa paikoista olisi jäänyt väliin ilman yhteislippua, mutta mielestäni ratkaisu kannatti silti.

Suomen museokortti täyttää pian vuoden samoin kuin oma kappaleeni. Senkin hankkiminen on kannattanut, mutta käyttö on jäänyt vähäiseksi. Tai siltä ainakin tuntuu. Pikkulintujen laulun perusteella Museokortti-sivuille tulee pian mahdollisuus nähdä oma kortin käyttö. Olenko ollut ahkerampi kuin luulen?