Itse aloitin Nordiska museetista, sillä se oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan auki. Mitään erityistä ei ollut mielessä vaan luotin suuren talon tarjoavan jotain uutta tai unohtunutta. Enkä pettynyt, sillä lippua ostaessani näin silmäkulmastani ison julisteen, jossa oli sana Smycken. A vot! Muistan näyttelyn avauksen, sillä sen verkko-osuudesta kirjoitin tänne. Mutta en ollut arvannut että olisi edelleen käynnissä...
Pienehkön huoneen vitriinit eivät saaneet kuolaani valumaan, kuten joissakin muissa korunäyttelyissä on käynyt. Erikseen nostetut "kultajyvät" olivat hienoja ja taustoitettuja. Mutta loput koruista olivat muotonsa mukaan järjestettynä ja täysin irti alkuperäisestä kontekstista. Suurin osa oli 1800-luvulta ja varhaisempien bongaaminen oli työn takana. Monet niistä olivat maalöytöjä, joten olisi esimerkiksi kiinnostanut se, mihin ajoitus perustui.
Jalometalleista tuli mieleen hopeavyöt ja ilokseni niitä oli esilläkin. Kaikki kylläkin 1800-luvulta eikä mitään selostusta menneisyydestä. Poikkesin lisäinfon toivossa kellarikerroksen Fataburiin, mutta siellä ei ollut vielä palvelun aika. Matkalla vilaisin käynnissä olevaa raita-näyttelyä, josta opin, että kalminkia salakuljetettiin Englannista Ruotsiin 1700-luvulla Norjan kautta niin merkittäviä määriä, että näkyi talonpoikaisessa vaatetuksessa.
Sitten Abba-museoon, johon havaintoni perusteella saa tulemaan suomalaisen miesryhmän ilman (näkyvää) ohjausta. En ollut ostanut lippua etukäteen, joten saapumisen ja sisäänpääsyn väliin jäi puoli tuntia. (Minkä aikana ehdin kipaisemaan Skansenin kauppaan. Huomattavasti rauhallisempi kuin Abba museon.)
Äänioppaita oli tarjolla yhdellä Ruotsin virallisella vähemmistökielellä, mutta valitsin itse enemmistökielen, sillä luvassa oli autenttista muistitietoa Abban jäsenien ja muiden mukana olleiden äänellä. Näistä oli kuitenkin rajoitetusti iloa, sillä itse näyttelytilassa oli ääntä ja informaatiota enemmän kuin tarpeeksi. Olisin viihtynyt paremmin, jos tilaa olisi ollut hieman enemmän ja ääntä hieman vähemmän kerralla.
Mukana oli tavanomaisia elementtejä kuten valokuvia, tekstejä, videofilmejä ja tavaroita vitriineissä. Virallisissa museoissa ei ehkä näyttelyarkkitehtuurin ehdoilla laitettaisi esineitä palasiksi?
Lavastetut tilatkin ovat tavanomaisia museoissa, mutta jotenkin ne tekivät täällä erityisen vaikutuksen. Lähihistoria? Henkilökohtaiselta tuntuva suhde museoituun ilmiöön?
Abba-museon myötä jätin Djurgårdenin ja suuntasin Historiska museetiin, jossa oli perjantaina ilmainen aukiolo. Perusnäyttelyt luulin osaavani jo ulkoa, mutta tällä kertaa (kolmas vai neljäs kerta?) tuhannen vuoden historia kolahti enemmän kuin ennen. Ja ensimmäistä kertaa huomasin siihen kuuluvan 1000-luvun alusta olevan ison kirkonseinän!
Eniten pidän edelleen esihistorianäyttelyn kakkososasta, jota tarkastelin taas (kerran) pää kenossa ja syvällisyyksiä (mukamas) miettien.
Lopetin päivän Moderna museetissa. Pää ja sielu lepäsi taiteen parissa, vaikka Cindy Shermanin valokuvat kutsuivat miettimään todellisuuden ja kuvien olemusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti