AR 18: Kolmas lääninmuseo

Vadstenasta jatkoin matkaa Linköpingiin, jossa on "oma" aluemuseoni Östergötlands museum. Toivoin saavani irti jotain maakunnan erityisluonteesta ja/tai historiasta. Mutta aina ei voi onnistua.

Museossa oli kyllä maakunnan historialle varattu tila. Siinä ilmoitettiin olevan kolme eri osaa: perhe-elämä, työelämä maalla ja kaupungissa sekä valta ja ihmiset. Viimeksi mainittua en löytänyt ja lipputiskin tytön vakuutteluista huolimatta luulen sen jääneen myöhemmän näyttelyn alle ja tekstin päivityksen unohtuneen.

Ositus oli periaatteessa onnistunut ratkaisu, jossa kuhunkin teemaan (tai ainakin löytämääni kahteen) oli valittu muutama aikakausi, tietenkin käytettävissä olevan materiaalin ehdoilla. Perhe-elämässä painotettiin kivikautta, sillä siitä oli tuoreita hienoja löytöjä kuten vasarakirveskulttuurin hauta, jossa kahden aikuisen lisäksi oli vauva ja koira, vierekkäin.

Arkeologiaa selvennettiin pienin kosketusnäytöin, joista sai puheena vastauksen tiettyihin kysymyksiin. Miksei samaa tekniikkaa olisi voinut käyttää historialliseenkin aikaan? Ei senkään tulkinta ole helppoa. Uskallanko esim. 1800-luvun alun pienoismallista vetää johtopäätöksen, että esivanhempieni talo sata vuotta aiemmin oli myös (Länsi-Suomesta tuttua) umpipihamallia?

Ärsytykseni kasvoi kansantaidetta esittelevässä vaihtuvassa näyttelyssä. Rakastan aihetta, mutta esillepanon logiikka avautui vasta kun olin kiertänyt huonetta kolme-neljä kertaa ja siihen mennessä olin poiminut käteeni esine-esitteen, jonka kontekstitiedot olivat olemattomat. Edes tunnetun maalarin töille ei annettu ajoitusta. Ehkä kaikki paikalliset tietävät elinvuotensa?

Harmistuneena kiipesin yläkertaan, jonka taide alkoi yllätyksekseni keskiajalta. Skönbergan kirkon 1100-luvulle ajoitettu ovi:

Paikalliset ovat keränneet innolla 1600-luvun hollantilaista taidetta, jonka määrä yllätti, mutta laatu ei vakuuttanut. Kännykkäotokseni Elias Martinin, Pehr Hilleströmin ja  suomalaisen Alexander Laureauksen öljymaalauksista eivät valitettavasti ole jakokelpoisia.

AR 17: Arkistossa kannattaa aina käydä

Pitkäaikaisena haaveenani oli joskus lähteä Vadstenaan lukemaan Spolstadin Hohenthaleja koskevia lähteitä. Mutta viimeisen vuoden aikana olen havainnut, että kaikki peruskama on digitoitu. Joten vaikka Vadstena oli sopiva pysäyspaikka matkalla takaisin pohjoiseen, ei minulla ollut arkistoon mitään varsinaista asiaa. Mutta pitihän sinne silti mennä.

Sillä aina kannattaa kurkistaa. Jo sekin, että esillä oli muistovitriini äskettäin kuolleelle Ikean perustajalle oli mielenkiintoista.

Tutkijasalin kierroksen aloitin mikrokorteista, joiden luettelosta huomasin henkilöpoiminnot sanomalehdistä.

Onneksi täällä oli vanhanaikaiset lukijat ja sain tutut nimet nopeasti tarkistettua ja tallennettua.

Toisella puolella salia silmäilin hyllyjä ja tästä pätkästä

löytyi kaksi aarretta. Ensinnäkin joku kärsivällinen ja järjestelmällinen sielu oli kerännyt Inrikes Tidningarista 1760-1800 kaikki ilmoitukset häistä ja hautajaisista. GF on digitoinut jäseniään varten vastaavia eli onkohan harjoitus tehty useaan kertaan eri ihmisten toimesta? Sitä se oli ennen internettiä. Esimerkkiote suomalaisiakin sisältävästä aineistosta nimen Gottleben kohdalta.

Toinen osuman selkämyksessä luki Otto Kugelbergs samling. Avasin satunnaisesta kohdasta ja huomasin nimiä aakkosjärjestyksessä, joten aloin etsiä omiani. Vasta joitakin löydettyäni tarkistin etusivulta mistä oli kyse. Henkilökirjasista. Mikä löytämisen riemu! (Olisi tietenkin pitänyt matkaa suunnitellessani tarkistaa kaikki tunnetut säilytyspaikat ja käydä ne mahdollisimman monessa.)

Kokoelma ei ollut kunnolla arkistotietokannoissa ja henkilökunta tuntui epätietoiselta, mutta sain neljä täyteen ahdettua kansiotani ja niistä neljä runoa esille. Pikkasen nauratti, kun muistelin saman tyyppisen materiaalin katselua Kungliga Biblioteketissä kahden vahdin takana nide kerrallaan.

Kun vielä kirjojen joukosta löytyi matrikkeli, joka kertoi 1700-luvun nanoserkun työsuhteen päättymisestä liiallisen kahviloissa roikkumisen takia, saattoi arkistovierailua pitää hyvin onnistuneena ja hyödyllisenä. Ja aurinko paistoi vielä uloskin tultua.

(Riksarkivetin 400-vuotisjuhlan kunniaksi ovat julkaisseet Vadstenan arkistoa esittelevän videon. Siinä mainostettua kirjastoa olisi varmasti kannattanut jäädä hyödyntämään pariksi päiväksi.)

AR 16: Entisessä Etelä-Ruotsissa III

Luulin, että minulla oli Stralsundin hotellihuoneen luovutuksen jälkeen hyvää aikaa seikkailla Rügenillä, sillä olin jo ehtinyt unohtaa edellisen päivän navigaatiohaasteet ja rataristeyksien aiheuttamat viiveet. Niinpä lähdin reippaasti etsimään Klaes Jacob Hohenthalin appivanhempien pitäjäkirkkoa ja mahdollisesti kotitilaansakin, joiden nimet olin edellisenä iltana palauttanut mieleen verkossa onneksi olevasta Genos-artikkelista. (Älkää seuratko tätä mallia! Valmistautukaa ajoissa ja kunnolla.)

Kun harhaan navigointien jälkeen olin vihdoin oikealla tiellä Gustowin kirkko löytyi sen varrelta helposti. Seurakunnan kirjoihin pantiin ainakin Klaes Jacobin anopin kuolema Hohenthalin artikkelin mukaan. Wikipediassa on kirkosta sivu, jota en tietenkään edellisenä iltana hotellissa lukenut. (Älkää seuratko tätäkään mallia!) Keskiaikainen, kuten arvelinkin. Tosin arkistoidun paikallissivun mukaan merkittävästi uudelleen rakennettu 1700-luvun alussa.

Sitten tila Kransdorf. Googlen kartasta löysin vain saman nimisen tien ja perstuntumalta arvelin sen johtavan saman nimiselle tilalle. Näin olikin ja kyltityksestä tiedän olleeni oikeassa paikassa. En kyllä tiedä mikä paikka se nyt on sillä paikalla oli liikaa autoja tavalliseksi tilaksi. Näin myös kahvilan. Onneksi en jäänyt ottamaan siitä selvää, sillä loppujen lopuksi pääsin lauttasatamaan vain vartin ennen lähtöselvityksen sulkeutumista.

Googlen kartan sijaan kunnolla etukäteen valmistautuen olisin videon Finding German Villages for Genealogy and Family History with James M. Beidler katsottuani tutustunut siinä vinkattuun sivustoon MeyersGaz, enkä vain työntänyt videota kirjanmerkkeihini. Sivustolta olisi yksinkertaisella haulla löytynyt Kransdorfin tiedot 1800-luvulla tehdystä maantieteellisestä teoksesta sekä sen sijainti yksityiskohtaisessa 1800-luvun lopun kartassa. No, ainakin olin oikeassa paikassa. Mutta vasta tuosta vanhasta kartasta hahmotin, kuinka (suhteellisen) lähellä rannikkoa tila oli, eli ei ylettömän kaukana Stralsundista.

Vuosien varrella tekemäni verkkohaut tästä tilasta ja appivanhemmista ovat lähinnä osuneet äitini serkun saksaksi kirjoittamiin tiedusteluihin. Koska kyse ei ole suorasta esi-isästä en ole varma olenko edes koskaan tarkistanut appiukon tietoja Lewenhauptista. Varmuuden vuoksi liimaan sivulta 426 tähän:

Kransdorf ei siis ilmeisesti ollut sukutilansa. Ehkäpä vaimonsa? Tai vain ostos armeijayksikön sijainin lähistöltä. Torsten Hohenthalin artikkelin perusteella mies eli vielä 1767. Hohenthal lainasi sanomalehti-ilmoitusta, jossa kapteeni kuulutti karannutta poikaansa 1762. Tätä en ole digitoiduista lehdistä löytänyt, mutta ilmeinen jatko tuli eteen todistaen, että sukua oli vaikea löytää jo elinaikanaan. Tai tarkemmin katsoen etunimissä on eroa, oliko kaksi poikaa kateissa vai etunimet 30 vuodessa unohtuneet?

AR 15: Entisessä Etelä-Ruotsissa II

Tulin Stralsundiin maanantaina, joten ainoa mahdollisuus kurkata kulttuurihistorialliseen museoon oli seuraava aamu ja läpijuoksuun oli käytettävissä puoli tuntia. Joku suomalainen oli TripAdvisoriin valittanut, että tekstit olivat vain saksaksi. Tämä ei pätenyt alakerrassa, joka näytti niin uudelta, että oli varmaan äskettäin uusittu.

Alakerran isot teemahuoneet kertoivat kaupasta (alkaen pronssikaudesta) ja käsityöstä. Merkityksellisin silmiin osunut esine oli keskeltä kaupunkia löytynyt 1700-luvun puulautanen. Kaikki ei ollut täälläkään loistoa! Loistoa oli kyllä kiistatta huoneessa, jossa esiteltiin kaksi viikinkiaikaista kulta-aarrelöytöä. Hienoja olivat, mutta nosto kaupungillakin näkyneeseen mainosjulisteeseen antoi odottaa vähän enemmän.

Yläkerrassa tekstit olivat vain saksaksi. Kronologisesti mentiin ja tyylikaman joukossa kerrottiin historiastakin. Aikani paloi (ja enemmänkin olisin halunnut käyttää) kahteen hienoon sukutauluun, joista pienempi roomalaisten numeroiden perusteella vuodelta 1637. En saanut tolkkua, mistä suvusta oli kyse, mutta esitys rakenteineen ja kuvituksineen oli aivan ihana. Lasin heijastusten lomasta "joitakin" otoksia.

AR 14: Entisessä Etelä-Ruotsissa I

Aivan autoreissun suunnittelun loppuvaiheessa työnsin Google Mapsiin välin Karlskrona-Stralsund kuvitellen saavani reitin Sillan kautta. Mutta tarjottiinkin lauttayhteyttä Trelleborgista Rügenille. Kun sekä saari että kaupunki ovat osa esi-isieni Joachim ja Klaes Jacob Hohenthalin elämää, tilaisuus oli liian hyvä ohitettavaksi.

Viis siitä, että aika ja voimat eivät riittäneet kunnon suunnitteluun. Kun auton navigaattori Saksaan päästyä ohjasi tielle, joka liikennemerkkien mukaan oli poikki, olin hetken sormi suussa. Mutta Rügen on turistikohde, joten pysähdyin turisteille tarkoitetun kartan ääreen ja päätin käydä katsomassa jotain paikallista ennen kuin yrittäisin löytää toimivan reitin Stralsundiin. Uuden pienen navigaatiohäsläyksen jälkeen pysäytin auton Schloss Stykerin pihaan. 30-vuotisen sodan jälkeen 1648 kuningatar Kristiina lahjoitti sen (ja vähän muutakin) marsalkka von Wrangelille, joka muokkasi nykyisen ulkoasun (turistikylttien mukaan).

Jos matkabudjetti olisi ollut moninkertainen, olisin jäänyt yöksi. Mutta minun hotellini oli aivan Stralsundin vanhan kaupungin ulkopuolella ja uudesta lähtöpaikasta navigaattori löysi sinne tien.

Stralsundissa tai jossain sen lähistöllä isä ja poika Hohenthal asuivat kun eivät olleet sotimassa. Mitään elämäänsä liittyvää kohdetta ei ollut tiedossa, joten lähdin seuraamaan Stralsundin turistisivuilta löytynyttä listaa Ruotsin ajan kohteista. Koska turismi, ne olivat myös saaneet hienot infokyltit.

Kaupungissa oli tietenkin runsaasti vielä vanhempia rakennuksia, jotka olivat olemassa myös 1700-luvulla. Tämän kaupungin kuulumista maailmanperintölistalle ei tarvinnut ihmetellä!

Ensimmäisenä "ruotsalaisista" rakennuksista löytyi 1726-30 valmistunut "hallintopalatsi", jossa kenraalikuvernööri asui ja edusti.

Raatihuoneentorin kulmalla oli vuonna 1680 pystytetty rakennus

ja itse torilla 1748-1751 valmistunut komentajan talo, joka on ainakin nykyään vaaleansininen.

Postitalo valmistui 1736, mutta on sittemmin muokkaantunut m.m. II maailmansodan pommituksissa.

Seuraavana aamuna kävin vielä Marian kirkossa jossa piti olla "Porissa" syntyneen kreivi Lillienstedtin hautamuistomerkki. Ilmoitustaululla oli siitä kuva, mutta jos ymmärsin tekstin oikein niin laitos oli korjauksessa. Poissa joka tapauksessa.

AR 13: Pari hetkeä viikinkiajassa

Toinen Karlskronassa turisti-infosta irronnut pysähdyskohde oli vuosiin 500-1000 ajoitettu  laivaladelma Alen kivet. Oli kaunis ja lämpöinen ilta, joten olisin voinut fiilistellä kiviä, merta ja taivasta vaikka kuinka kauan. Tosin mielummin ilman muita ihmisiä ja lampaan paskaa.

Sitten tulevan merimatkan takia ajo Trelleborgiin, josta oli takaraivossa ajatus Harald sinihampaan (esi-isäni, tottakai) linnoituksesta, mutta en ollut tästäkään ennen matkaa ottanut selvää. Niinpä kun iltakävelyllä näin kuvallisen mainoksen paikasta Vikingaborget, luulin sitä kaupalliseksi turistirysäksi. Mutta koska se oli lähellä päätin käydä katsomassa, vaikka aukioloaika oli varmasti päättynyt.

Aivan, paikalla oli jo lukossa maksullinen talo, mutta portti sen  vieressä oli auki. Tohtiiko mennä? Voinko jäädä lukkojen taakse? Uskaltauduin sisään. Pienellä aidatulla alueella oli viikinkitalokopio, jonka edessä elävöittäjät harjoittelivat aseiden käyttöä.

Pysyin kaukana, poistuin takavasemmalle. Tai oikeastaan takaoikealle, jossa nousi iso puuaita.

Portista pääsi kaaren sisäpuolelle,

jossa oli toinen talokopio.

Ymmärsin heti, että aita esitti Sinihampaan pyöreän linnoituksen neljännestä, mutta tavasin infokylttejä useaan kertaan ihmeissäni, sillä ne kertoivat aidan tulleen rakennetuksi varsinaisen arkeologisen löydön päälle!? Miten tämä on mahdollista? Alue kaivettu täysin loppuun?

(Lähistöllä oli toinenkin arkeologinen kohde, mutta se oli vain jätetty näkyviin. Luostarikirkko.)

AR 12: Askelia keskiajassa

Karlskronan turisti-infosta löytynyt viimevuotinen Skoone-esite yhdistettynä hotellin verkkoyhteyteen paikkasi erinomaisesti matkanjohtajan surkean suunnittelun. Näin nimittäin löytyi sopivaksi taukopaikaksi ajomatkalle AUKI oleva keskiaikainen yksitysiasumus. (Kyllä, sanoin vain pari päivää aiemmin, etten ole linna- enkä kotimuseoihminen, mutta en myöskään ole johdonmukainen.)

Glimmingehus oli kannattanut käydä katsomassa vaikka pelkästään ulkopuoleltakin, mutta sisällä vasta olikin hienoa. Koska rakennus oli asumiskäytössä alle sata vuotta (tai jotain sinne päin) ja myöhemmin ilmeisesti varsin kevyin muutostöin toimi varastona, fiilis oli kuin asuntonäytössä. Oli lähdetty pois ja siivottu pahimmat roskat. Ja stailattu kynttilälyhdyin.

Ehdottovasti mielenkiintoisin yksityiskohta oli se, että vuonna 1499 valmistuneessa rakennuksessa hormiton tulisija oli keskellä lattiaa. (Erikseen oli leivinuunit, jotka on purettu jossain vaiheessa.) Ja sisävesi! Eli kaivo keittiön viereisessä huoneessa.

Rakennuksen hienouksiin kuuluu se, että keittiön lämpö johdettiin seinissä kulkevia väyliä pitkin taloa. Vain parissa yläkerran huoneessa oli tulisija, joten hyvin ymmärtää, että jonkin ajan asumisen jälkeen viereen rakennettiin mukavampi pytinki.

Alkuperäisen rakennuttajan virka oli Gotlannissa, joten hän ei kai ehtinyt täällä paljon värjötellä. Mutta ilmiselvästi tarkoituksensa oli tehdä johonkin vaikutus. Rakennus on maksanut maltaita ja sitä on koristeltu ainakin edelleen näkyvin kivikaiverruksin, joista pari oli nimeltä tunnetun taiteilijan jälkeä. Myös tiili rakennusmateriaalina oli tähän aikaan luksusta.

Linnassa koin saaneeni tarpeellisen määrän tietoa pienestä paperiläystäkkeestä ja ulos tultuani olisin kävellyt tyytyväisenä takaisin autolle. Mutta pihan takakulmassa kyltti Borgfolket lupasi jotain lisää.

Se jotain oli tekstivoittoinen esitys neljästä linnaan liittyvästä henkilöstä. Ensimmäisenä tietenkin linnan rakennuttanut Jens Holgersen Ulfstand, jonka ensimmäisestä vaimosta oli myös yritetty heruttaa tietoa. Naishistorian vuoksi vai siksi, että hän oli umpitanskalaista miestään ruotsalaisempi? Perhehistoriassaan oli tuttuja sukunimiä, joten tarkistettuani autolle päästyäni mukana olleet sukutietoni, luulen olleeni kaukaisen serkkuni kotona!

Eikä tässä kaikki. 1700-luvun emäntänä esitettiin Maria Sophia Skogh, joa aiemmin elämässään oli Viipurista Siperiaan viety vanki! Ja, huh, on mukana kirjassani Viipurista Venäjän vangiksi 1710-22.