torstai 30. kesäkuuta 2016

Kävely 1680-luvun Helsingissä (4/4)

Jäimme eilen Senaatintorille kalman hajuun.

Jätä tämä ikävä ajatus ja kävele Aleksanterinkatua eteenpäin, kunnes Fabianinkadun ylityksen jälkeen huomaat jalkakäytävässä metallisen nauhan. Tämä on osa Tuula Närhisen teosta Kluuvinlahden fossiillit. Sen on tarkoitus muistuttaa Kluuvinlahdesta, joka vielä 1800-luvun alkupuolella ja tietenkin myös 1680-luvulla oli kaupungin vetistä todellisuutta. Vastaranta näkyi edessä nykyisen Kolmen sepän aukion kohdalla.


Lahden kiertämiseksi palaa Fabianinkadulle ja pysähdy kun pääset Pohjois-Esplanadille.

Vasemmalle päin katsoen näkisit 1680-luvulla kuivaa maata vain korttelin verran, sillä meri peitti nykyisen Kauppatorin matalana lahtena. Edessäsi horisontissa on Kasavuori, joka sai myöhemmin nimen tähtitorninsa mukaan, ja siitä oikealle Juhannusvuori, jonka päällä nykyään on Korkeavuorenkadun paloasema. Molemmat olivat asumattomia kuten myös ympäristönsä.

Lähempänä edessäsi - Runebergin patsaan puistoalueen ja Etelä-Esplanadin nurkassa - oli 1600-luvun lopussa Espoon tulli eli kaupungin raja kun lähdettiin kohti länttä tai tultiin sieltä. Jälleen voit kuvitella tullipuomille jonottavia kärryjä. Jos odotus oli venymässä pitkäksi, oli tulijoiden mahdollista poiketa kapakkaan, joka oli kätevästi tullin vieressä. Ajankulua tarjosivat myös joutilaat kaupunkilaiset, joilla oli tapana kerääntyä tullille, jossa oli mahdollisuus kuulla tulijoilta uutisia ja joskus nähdä erikoisempia matkalaisiakin.

Kohti Espoota kulkevan tien tarkka seuraaminen olisi hankalaa, joten jatka Pohjois-Esplanadia kohti Mannerheimintietä ja käänny sitten sille kohti pohjoista. Kluuvinlahti jatkuu lähellä tien oikeaa reunaa. Sen leveydestä saa käsityksen kun Musiikkitalon jälkeen Hakasalmen huvilan pihalta löytää paikan, jossa vastapäisten rakennuksien välistä näkyy ratapiha ja sen takaa Kaisaniemen kasvillisuus eli Kluuvinlahden vastaranta.

Menneisyyden lahti lainehtii Mannerheimintien vieressä kunnes se Finlandia-talon jälkeen kohtaa edelleen olemassa olevan Töölönlahden. Tänne asti riitti kaupunkilaisten peltotilkkuja ja niitä oli myös vastarannalla nykyisten Eläintarhan huviloiden paikkeilla.

Olemme nyt reitin lopussa. Toivottavasti se on tarjonnut elämyksiä ja uutta otetta Helsingin menneisyyteen.

Lähteet

Hakaniemen maastosta sivulla 42 Jenny Emilia Warosen kirjoituksessa Elämää Helsingissä 1800-luvulla (Narinkka 1991. 1992) ja Janne Saarikiven artikkelissa Helsingin nimistön vaiheita Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisussa Kaupunkinimistön historiaa. Lisäksi tarkasteltu nykyisen päälle asemoituja karttoja sivustolla Historical Helsinki.

Helsingin keskustan vuoden 1696/1707 kartta kirjan Helsinki. Historiallinen kaupunkikartasto (2009) sisäkannessa ja sivulla 12. Karta on asemoitu nykyiselle Teemu Mökkösen raportissa Helsinki - Helsingfors. Kaupunkiarkeologinen inventointi (2002, pdf)

Laivasillasta, residenssirakennuksesta ja Kasavuoresta, Juhannusvuoresta, Espoon tullin kievarista, kaupunkialueen ulkopuolella olevista pelloista sivuilta 322-332 Eino E. Suolahden osuudesta kirjassa Helsingin kaupungin historia I. (1950). Ranta-aittojen käytöstä turkulaisiin tuomiokirjakirjauksiin perustuva tiedonanto Veli Pekka Toropaiselta 15.6.2016.

Tervasaaresta ja tervakaupasta Seppo Aallon kirjassa Kruununkaupunki. Vironniemen Helsinki 1640-1721 (2015), esimerkiksi sivuilla 67-68, 348, 352. Samassa kirjassa tullien käytännöistä ja ympäristöstä sivuilla 320, 323-324. Kaupunkielämästä maaseudulta tulleen talonpojan näkökulmasta sivuilla 175-211 Lars Levanderin kirjassa Landsväg, Krog & Marknad (1976, alkup. 1935).

Helsingin vienti ja tuonti vuonna 1685 sivuilla 213- 215 kirjassa Bertil Boëthius & Eli F. Heckscher: Svenskt handelsstatistik 1637-1737 (1938)

Helsingin kirkon maalaukset mainittu sivuilla 38-39 kirjassa J. G. Sparwenfeld’s diary of a journey to Russia 1684-87 (2002). Ajan kirkkomaalauksista sivuilla 99-103 Hanna Pirisen tutkimuksessa Luterilaisen kirkkointeriöörin muotoutuminen Suomessa. Pitäjänkirkon sisustuksen muutokset reformaatiosta karoliinisen ajan loppuun (1527-1718) (Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 103, 1996)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kävely 1680-luvun Helsingissä (3/4)

Jäimme eilen Meritullintorille.

Jatka Aleksanterinkadulle ja pysähdy Mariankadun kulmassa.

Ritarihuoneen takana kulkevan Hallituskadun ja Mariankadun risteysalueella ei nyt kasva mitään, mutta 1600-luvun lopulla siinä oli maaherran residenssin puutarha. Risteyksen vieressä olevien Mariankadun talojen paikalla oli itse residenssi. Nytkin Mariankatu kulkee ylämäkeen eli residenssi rakennettiin näyttävälle paikalle. Vaikka se tehtiin puusta niin kaksikerroksisena ja punaiseksi maalattuna se on varmasti tehnyt vaikutuksen, mikä oli tarkoituskin.

Aikansa wow-arkkitehtuuria resurssien rajoissa. Nekin kaupungissa käyneet maaseudun asukkaat, jotka vain hämärästi ymmärsivät, mitä asioita maaherralle olisi voinut esittää, ovat tulleet ihmettelemään rakennusta ja sen sisäänkäynnin edessä seisovia vartiomiehiä.

Jatka sitten länteen Aleksanterinkatua kunnes olet Senaatintorin kulmalla.

Kuvittele torin keskelle, Aleksanterinpatsaan kohdalle, rivi rakennuksia pohjoisesta etelään. Itäpuolelle jäävä alue, joka on sinua lähempänä, oli 1680-luvulla Helsingin tori. Sen pohjoisreunalla oli kaupungin raatihuone, jonka viereen päättyi aiemmin mainittu Hämeentie.

Jatka Aleksanterinkadun reunaa Senaatintorin toiseen kulmaan.

Tämä puoli nykyisestä Senaatintorista oli kirkkomaa, jonka pohjoisreunassa oli kaupungin puinen Pyhän Hengen kirkko. Puisesta 1600-luvun kirkosta saattaa ensimmäiseksi tulla mieleen varsin ankea rakennus, mutta Helsingissä kirkkoa valaisi 6 kattokruunua ja kirkon sisäseinät olivat kauttaaltaan koristemaalattu uskonnollisin aihein. Malli oli saatu Ruotsista, jossa kirkkoihin reformaation jälkeen toteutettiin suuria kuvakertomuksia.

Kattokruunujen talikynttilät sytytettiin tietenkin vain jumalanpalveluksien ajaksi eli ne toivat melko ohimenevän tuoksun sisätilaan. Jatkuvampi ja kesäaikaan ajankin ihmisiä häirinnyt haju syntyi kirkon lattian alle haudatuista kuolleista helsinkiläisistä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kävely 1680-luvun Helsingissä (2/4)

Käännyimme eilen Unioninkadulta Liisankadulle.

Pysähdy hetkeksi Snellmaninkadun kulmaan ja katso katua alas eli etelään.
Ensimmäinen poikkikatu vasemmalle on Vironkatu. Tämän kulmauksen paikkeilla Hämeentie kohtasi Hämeen tullin eli varsinaisen kaupungin rajan. Jos haluat, voit kuvitella risteykseen tullitarkastusta odottavat maalaiskärryt eli elintarvikekuljetuksen, mutta tullien tunnelmaan pääsemme perusteellisemmin kierroksella myöhemmin.

Pienen mutkan jälkeen Hämeentien loppu kulki nykyisen Snellmaninkadun kohdalla Kirkkokadun ja Hallituskadun välisen korttelin ja päättyi sitten torille. Reittimme tulee sinnekin myöhemmin, mutta jatka nyt Liisankadun päähän kunnes näet Tervasaaren.

Halutessasi voit käydä tutustumassa siihen kävellen. Tämä ei olisi ollut mahdollista 1600-luvun lopulla, jolloin puolet Liisanpuistikostakin oli veden alla.

Tervasaarta käytettiin 1600-luvulla nimensä mukaisesti tervan varastointiin. Saari oli paloherkälle tavaralle hyvä säilytyspaikka ja sieltä tynnyrit oli myös helppo saada lähteviin laivoihin. Moneen otteeseen tervan kauppaa säänneltiin ja yhteinen varasto oli osa valvontaa.

Meren ja tervan tuoksu lienee helppoa kuvitella ilmaan. Nykyinen Pohjoisranta oli veden alla 1600-luvun lopulla, mutta seuraa sitä siitä huolimatta. Rannan muoto on sama ja siinä missä nyt kävelet oli rivissä kymmeniä ranta-aittoja, joissa säilytettiin kauppatavaroita, tyhjiä säilytysastioita ja veneiden tarvekaluja. Ennen niiden kohdalle pääsyä sinun olisi menneisyyden Helsingissä pitänyt keplotella yli tulliaidan, joka määräyksiä noudattaen oli läpäistävissä vain tulliporteilla.

Pysähdy Meritullintorille, jonka nykyisessä nurkassa oli tuolloin kuivaa maata ja nyt syytä seisahtaa tärkeän kohteen vuoksi.

Missä Aleksanterinkatu nykyään loppuu alkoi Helsingin laivasilta, joka oli kaupungin ainoa satama. Vuonna 1683 sen todettiin olevan niin huonossa kunnossa, että käyttö vaati äärimmäistä varovaisuutta. Älä siis kuvittele eteesi kovin vankkaa laituria. Mutta voit hyvin ajatella siihen juuri kiinnitettävän Hollannista tullutta alusta, sillä yleensä kerran kesässä tällainen kaupunkiin saapui. Helsinkiläisillä ei 1680-luvulla ollut myytävänään kuin tervaa, mutta yhden vuoden tuontitavaroissa saattoi silti olla 26 kiloa pippuria, 30 kiloa inkivääriä, 550 kiloa tupakkaa, 136 kiloa kuivattuja viikunoita, luumuja ja rusinoita, 1400 pomeranssia eli hapanappelsiinia ja 550 sitruunaa .

Nämä kaikki eivät tulleet suoraan Hollannista vaan laituriin kiinnitettiin purjehduskauden aikana tietenkin myös laivoja, joilla oli tultu Tukholmasta tai Turusta, ja niitä, jotka olivat menossa Tallinnaan tai Viipuriin. Mutta kukaan ei mennyt Pietariin, sillä kaupunkia ei tällöin vielä ollut.

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kävely 1680-luvun Helsingissä (1/4)

Kuten lupasin/uhkasin, julkaisen historian popularisointikurssille tekemäni harjoitustyön.

Tervetuloa reitille, jonka varrella on nähtävissä häivähdyksiä Helsingistä, joka on kadonnut jo kauan sitten. Reittikuvauksessa eletään kesää, mutta mikään ei estä tekemästä kierrosta muinakin vuodenaikoina.
Aloitamme tuolloisen kaupungin ulkopuolelta, Hämeentien ja Siltasaarenkadun risteyksestä. Tähän olisit päätynyt tullessasi Helsinkiin Hämeenlinnan suunnasta Hämeentietä tai poikettuasi sille Viipurista ja Porvoosta päin tulevalta suurelta rantatieltä, jota nykyään usein kuninkaantieksi kutsutaan.

Katso kohti Hakaniemen toria Toisen linjan suuntaisesti ja yritä kuvitella, että Hakaniemi oli tosiaan niemi suunnilleen SAK:n rakennuksen ja Maailmanrauha-patsaan välissä. Siitä vasemmalle oli lahti, joka jatkui Suvilahteen eli vanhojen kaasukellojen luo. Lahden takana näkyi Sörnäisten niemi, jonka päästä nyt lähtee Itäväylä, ja sen takana siinsi Vanhankaupungin lahti, jonka takaa saattoi vielä erottua Viikin ja Herttoniemen rantoja ja kasvillisuutta. Jos et kuvittelussa onnistu, älä lannistu, sillä tämä on reitin vaikein osa.

Rentoudu ja palaudu suorituksestasi ajattelemalla 1600-luvun lopulla Hakaniemeen kulkeneita kaupunkilaisten lehmiä. Vaikka et olisi nähnyt näitä nautaeläimiä kuin maitopurkin kuvissa, niin voinet luoda mieleesi kokonaisuuden, jossa lanta haisee, lehmät ammuvat ja paimenet juoruavat ja valittavat. Muista valita kuvaelmaan sää: sataako vai paistaako?

Käännä sitten katseesi kohti Pitkääsiltaa. Nyt reitti sitä kohti on suoraviivainen, mutta 1600-luvun lopun kartassa ja todellisuudessa ei. Tuolloin Siltasaari oli vielä saari ja sinne vievä silta oli rakennettu kapeimmalle mahdolliselle kohdalle niin, että se lähti tästä etuoikealle eli luoteeseen. Saarella piti vastaavasti kulkea vasemmalle eli kaakkoon, ennen kuin pääsi suunnilleen nykyisen Pitkänsillan alkupäähän. Tätä reittiä on mahdoton nyt seurata, joten kävele sillalle ja sen yli. Pysähdy Unioninkadun vasemmalle puolelle rakennusten 45 ja 43 väliin

Olet nyt sillä kohdalla, mihin 1600-luvun lopun silta ylittäjänsä toi. Meri oli kauttaaltaan korkeammalla Helsingin rannoilla.

Oikealla oleva Kaisaniemi oli 1680-luvulla niin käyttämätöntä aluetta, että kartanpiirtäjä jätti sen tyhjäksi. Vasemmalla ovat ja olivat Siltavuoret, joiden kallioilla sijaitsi kaupungin hirsipuu. Tämä sijoitettiin aina päätien viereen, mutta kaupungin ulkopuolelle.

Vanha Hämeentie jatkui sillan jälkeen kaupungin tullin kautta torille, mutta ei nykyisen Unioninkadun tapaan vaan niin mutkaisesti, että sen seuraaminen rakennusten läpi on mahdotonta. Joten käänny seuraavasta kadunkulmasta Liisankadulle. Sen kohdalla ja reunoilla oli 1600-luvulla helsinkiläisten peltotilkkuja ja kaalimaita.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kustaa IV Aadolf Helsingissä 30.6.-1.7.1802

Posttidningar jättää jälleen aukon Kustaa IV Adolfin kronologiaan. Edellisessä osassa hän oli 27.6.1802 edelleen Parolannummella, mutta 12.7. julkaistu kirje alkaa soudusta Viaporiin 30.6.1802. Neoviuksen Suomalainen Ajantieto-kokoelma (1911) on tulkinnut viimeiseksi päiväksi Parolassa 27.6., mutta Helsingissä olon ensimmäinen päivä 29.6. on saanut kysymysmerkin jälkeensä. Kuninkaallinen seurue on kadonnut historiankirjoitukselta kahdeksi päiväksi?! Eirik Hornborgin Helsingin kaupungin historia II (1950, s. 461.-2) ei auta, sillä se mainitsee vain kuninkaan myöhemmän käynnin samana kesänä.


Mutta siis 30.6.1802 soudettiin Viaporiin. Ja tietenkin ammuttiin 128 kunnialaukausta saavuttaessa. Kuninkaallinen seurue vieraili telakalla ja varastoissa sekä lääkärin luona. Sitten Jägerhornin rykmentti esiintyi paraatikentällä. Toiselle saarelle siirryttyä nähtiin toinen paraati. (Kuva Kustaanmiekasta kirjasta Finska Kriget 1808-1809)

Keskipäivän aterian tarjosi Cronstedt. Iltapäivällä kuningas tarkasti linnoitusta vielä useita tunteja. Palattuaan kuningattaren luo palattuaan he "pitivät hovia" ja Viaporin naiset esittäytyivät. Lähtiessä laukaistiin taas 128 kertaa.

Seuraavana päivänä eli 1.7.1802 kuningas tarkasti vielä yhden armeijayksikön ja sitten seurue jätti Helsingin. Maanteitse, sillä ensimmäinen pysäys oli jo Malmilla, jossa nähtiin sinne leiriytyneen leskikuningattaren rykmentin paraati.

Keskipäivän ruoka nautittiin Viikin kuninkaallisessa latokartanossa kreivi Klingsporin luona. Viikin latokartanon tilan historian (Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2004:15, pdf) mukaan tila oli tuolloin sotilasvirkatalo. Nykyisen päärakennuksen paikalla sijainnut päärakennus oli kuningasparin vierailun aikaan Klingsporin rakennuttama kaksikerroksinen, josta eri lähteistä poimitut tiedot eivät saumattomasti istu yhteen.

Ensin todetaan että päärakennuksen "alakerrassa oli salonki seitsemine kaksinkertaisine lasiovineen, yläkerrassa kuusi kamaria sekä eteinen. Neljässä kamarissa lasitetut kaakeliuunit. Salonki toimi tanssisalina. Rakennus oli rakennettu ristipuista ja tiilestä." ja että "päärakennukseen tehtiin suunnilleen vuonna 1800 huomattavia lisäyksiä." Mutta seuraavalla sivulla
"Noin vuonna 1800 rakennettiin kartanoon kaksikerroksinen rakennus, jonka sivut olivat lähes 11 metrin pituiset. Sen alakerrassa oli suuri ”salon de balle”. Meillä harvinaista ristikkotekniikkaa – salkorunko ja sen väleissä tiilimuuraus – kokeiltiin tässä rakennuksessa, mutta se ei näyttänyt vastaavan tarkoitustaan, koskapa talo jo vuonna 1810 oli pahoin rappeutunut." 
Eiköhän molemmat kuvaukset koske samaa rakennusta, joka on ollut paraatikunnossa 1802. Rappeuduttuaan rakennus paloi 1830 eli siitä ei ole mitään jäljellä, mutta "Pihaa reunustavista nykyisistä siipirakennuksista lännen puoleinen, satulakattoinen punainen asuinrakennus on 1700- luvulta."

Millään Viikin historiaa esittelevällä verkkosivulla, jonka avasin, ei mainita kuninkaan vierailua kesällä 1802. Juha-Matti Granqvistin summeeraus kuninkaan ja isäntiensä jälkimaineesta selittänee ison osan unohduksesta:
Runeberg kuvaa kuningas Kustaa IV Aadolfin harhamaailmoissaan eläväksi pölvästiksi, armeijan ylipäällikön marsalkka Klingsporin pelkuriksi ja Viaporin komendantin vara-amiraali Cronstedtin maanpetturiksi.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Satunnainen sitaatti syntymäpäivänsä tietämisestä

Hilda Käkikoski päiväkirjaansa 2.2.1904:
Näinä päivinä olen täyttänyt 40 vuotta. En varmuudella tiedä syntymäpäivääni: kastekirjassa on helmik. 6 p., mutta se on luultamasti sen pojan syntymäpäivä, joka kastettiin samassa vedessä kuin minäkin. Äitini sanoo, että olin syntynyt tammik. 30 p. ja siitä on kummien kirjoittama todistus Helsingin kirkonkirjoissa. Mutta nyt on minulla myös hämärä muisto siitä, että äitini olisi sanonut minun syntyneen sunnuntaina. Mainitsin sen viime vuonna ystavälleni Miss Frances Weissille (Tukholmassa), joka kysyi syntymäpäivääni. Hän kirjoitti minulle heti sen jälkeen saaneensa selville, että tammik. viimeinen sunnuntai 1864 oli - 31 päivä eikä 30. Hämmästyin ja vähän häpesin, mutta en huolinut muuttaa kirkonkirjoihin
Hilda Käkikoski kirjeittensä ja kirjoitelmiensa valossa. Toim. Tilma Haimari. 1913. s. 305.
Kuva ote Velikullan 11/1907 kannesta.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannuksen tunnelmaa

En ole luonut blogiin asiatunnistetta juhannus, mutta julkaissut kuitenkin tähän aikaan vuodesta juhannusaiheisia tekstejä sekä kuvia:
Kun edellisestä pidemmästä kierrätysjulkaisusta oli sentään pari vuotta niin rohkenen juhlistaa tätä keskikesää lainauksella Jalmari Finnen 1600-luvulle sijoitetusta romaanista Ylioppilaita: kuvaus pohjalaisista ylioppilaista Turun yliopistossa (1909). Finnen kuva Ampiaisesta 22/1910.
Kun kirkko oli koristettu, niin kävivät tytöt Juhannustaikoja tekemään, sitomaan rukiin olkiin erivärisiä lankoja ja lakaisemaan teiden risteyksissä, saadakseen edeltäpäin tiedon tulevan vuoden tapahtumista. Mutta tärkeintä kaikesta oli käydä uhraamassa ropo Muhkurin lähteeseen, joka oli Ison-Heikkilän takana Pahaniemen kylässä. Sinne oli kyllä matkaa, mutta eihän se tuntunut, kun joukolla mentiin. 
Illaksi oli kokoonnuttava Kupittaan lähteelle, sillä vanha, miesmuistia kestänyt tapa vaati, että lähteen luona niityllä oli tanssittava ja leikittävä. Siellä kävi laitumella kaupungin asukasten karja, siellä näki suuret joukot sikoja ja vuohia, ja moni viimeiseen vimmaan villitty pukki sai pakokauhun tyttölaumassa aikaan. Siellä Ringiuksen ja hämäläisen ylioppilaankin porsaat olivat. Kuumalla raudalla he olivat polttaneet nimikirjaimensa niiden selkään. 
Lähteen vedellä sanottiin olevan parantavan voiman, ja pitaalitautiset istuivat sen lähistöllä kesät pitkät. Mutta vesi ei ainoastaan parantanut, se myös loihti, ja samasta astiasta juotu vesi Juhannusyönä sitoi kahden nuoren mielet ainaiseksi toisiinsa. 
Varakkaat porvarit, yliopiston opettajat, aatelisherrat, kaikki olivat saapuneet lähteen luo, ja lähitysten istuivat he nyt palvelijoiden ja renkien kanssa kesäyön ihmeellisessä valossa, joka ei ole päivää eikä yötä. Kaikki yhteiskuntarajat hävitti kesän pisimmän päivän lumous. Ja hävisivät riitaisuudet eri ylioppilasosakuntienkin väliltä, eikä "Ruotsin koira", "hunsvotti" eikä muut samanlaatuiset sanat kaikuneet.