torstai 19. lokakuuta 2017

Satunnainen sitaatti kansan sivistämisestä


Hilda Tilhän romaanista Leeni
Kirkonkylän asukkaat pitivät aartolahtelaisia auttamattomina pöllöinä, joihin ei mikään pystynyt. Olivat joskus koettaneet valistaa heitä. Kerrankin oli Severola sisarineen, veljineen ja muun valistuneen väen kanssa pitäneet sivistyttävän iltaman kylässä. Olivat kertoneet, minkälaisia esi-isät olivat olleet. Kertoilivat edesmenneen Suomen kansan suurista urostöistä ja mahtavista sodista, joissa peloton talonpoika oli taistellut vihollisia vastaan. 
Puhe kummastutti suuresti metsäkylän asukkaita, sillä he pelkäsivät äärettömästi sotaa. Jo poikina he kaikessa toveruudessaan saman ikäisten tyttöjen kanssa olivat suunnitelleet, mihin olisi paras piiloutua, jos vihollinen sattuisi tulemaan. Vanhat olivat kertoneet kuulleensa vanhemmiltaan, miten sota-aikana joukottani piilouduttiin vuorten luoliin, ettei vihollinen löytäisi. 
Nyt kertoivat kirkonkyläläiset, etteivät esi-isät ollenkaan pelänneet, vaan uljaina taistelivat edestä rakkaan synnyinmaan. Pelottomuuteen kehottivat heitäkin. Sitten lauloivat omituisilla kurkku-äänillä. Kun toinen lauloi kimeästi, veti toinen romeaan ja kolmas vikisi. Tanssivatkin keskenään ja lupasivat toistekin tulla.
Kuva Ampiainen 1/1910

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Linnanvoudin Alida-tytär

Listatessani Turun linnan vahtimestareita jätin Lindbergin kohdalla lainaamani J. W. Lilljan tekstin kesken. Sen jatko kuuluu
Redan den första dagen blef jag inwigd i ett förtroende, en sak, som med skäl synes ligga honom nära om hjertat: Hans yngre, förhoppningsfulla dotter Alidas uppfostran; hennes, som, enligt hwad H:fors Dagbl. nu wet omtala, snart skall gifwa en konsert i hufwudstaden. Jag har sett hennes oskuldsfulla, barnsligt naiva bild i fotografi och hennes i alla delar utmärkta skolbetyg af mamsellerna Blomqwist i Helsingfors. Jag omnämner detta emedan wi i henne hafwa en lofwande telning i den finska konstens örtagård. — Violinspelaren Lindberg är hans brorsson." (Åbo Underrättelser 28.2.1865 ) 
Kun Lindbergin perhe jäi selvittämättä, on tekstistä helpointa tarttua Helsingfors Dagbladiin. Se oli tosiaan 23.2.1865 raportoinut, että "Vår hoppfulla pianist, m:lle Alie Lindberg" oli aikeissa antaa konsertin. Samassa haussa tuli esiin 4.1.1865 julkaistu viulisti Johan Lindbergin 25.12.1865 Wienistä lähettämä kirje. Arvatenkin linnanvouti Lindberg on molemmat lehtijutut Lilljalle esitellyt ja samalla selostanut sukusuhteensa.

Viulisti on saanut Wikipedia-sivun ja niin on Alidakin, jonka viralliset nimet ovat Alexandra Alice. Tunnettiinko hänet kotonaan Alidana, kirjoittiko Lillja nimen väärin vai painettiinko se väärin. Mahdotonta sanoa. Yleisimmin hänet tunnetaan nimellä Alie Lindberg, jota Margit Rahkonen käytti elämäkerrassaan, jonka alaotsikko on Suomalaisen pianistin taiteilijanura 1800-luvulla.

Rahkosen mukaan Ahvenanmaalla Alie ja kuusi vuotta vanhempi sisarensa saivat pianonsoiton opetusta. Alien ollessa 11-vuotias Finströmin kirkkoherra Frans Peter von Knorring kirjoitti hänen musikaalisesta lahjakkuudestaan Fredrik Cygnaeukselle 8.5.1860.

Mamsell Lindberg, joka yhdessä Sundin kirkkoherran vaimon ja tyttären kanssa oli tullut Ahvenanmaalta Turkuun, oli ehkä Alie matkalla Helsinkiin (Åbo Tidningar 2.10.1860). Alien ensiesiintymisestä Helsingissä saman vuoden lopulla Rahkonen ei löytänyt aikalaislähdettä enkä minäkään. Viulistiserkkunsa konsertoi Helsingissä ja todella nuori pianisti olisi hyvin voitu ottaa osaksi esitystä.

Lilljan mainitsemasta mamselli Blomqvistien koulusta Rahkosella ei ollut tietoa. Wikipedia tietää kertoa, että sen kuusivuotinen kurssi oli ajalle tyypillistä tyttökoulua vaativampi. Koulunkäynnin ohella vuosina 1860-65 Alien mainitaan saaneen pianonsoiton opetusta Ph. Jacobssonilta.

Vain 16-vuotiaana Alie lähti apurahojen turvin opiskelemaan Dresdeniin vuosiksi 1865-67.

Kuvat Veckans Krönika 43/1913 ja Wikimedia

tiistai 17. lokakuuta 2017

Tuokiokuva 1800-luvun talouskuplasta


Karl Henrik Hornborgin (1853-1921) kertomuksesta Onnen turkki (Taloista ja taipaleelta1898)
Silloin alkoivat Helsingissä nuo hyvät ajat ja innokas rakennuspuuha, ajat, jotka yhtä nopeasti menivät, kuin olivat tulleetkin. Joka mies silloin kiihkeästi halusi tulla rikkaaksi, tahtoi päästä talonomistajaksi. Ja helpostihan se näytti käyvänkin, kun joka puolelta tarjottiin avuliasta kättä. Kaikki pankit ja muut rahalaitokset olivat anteliaita. Kilvan koettivat ne tyrkyttää rahaa jokaiselle, jonka vaan halutti ottaa. Oli kuin hurja kulkutauti, rahankiihko, olisi valloilleen päässyt ja saastuttanut kaikki, niin köyhät kuin rikkaat. Raha kasvatti ylellisyyttä ja kiihkoisa rakennusinto kohotti työmiesten palkat ennen kuulumattomiin. Rikas oli kuin kuningas ja työmies eli kuin herra. Jos oli joku järkevä mies joukossa, joka huomasi ja huomautti, mihin tuonlainen huimaus oli vievä, niin häntä naurettiin tahi pidettiin kerrassaan hassuna. 
Muutamana päivänä ilmestyi ajurinkin luokse "akentti", jolla oli talo myytävänä, hyvä, uusi, vasta rakennettu talo, joka tuotti niin ja niin monta prosenttia ostohinnasta. Itse hän sitä alussa vastusteli, mutta akentti sai rouvan puolelleen ja — parin päivän perästä oli kauppa tehty… Minkäs vuoksi ajurin olisi pitänyt olla viisaampi muita. 
Hän antoi rahat, mitä säästössä oli ja vekselillä otettiin parista pankista lisää. Kiinnityslaina sai jäädä entiselleen. Heti saivat he talon haltuunsa ja muuttivat suurella mielihyvällä siihen. 
Isäntä sai vielä samalla viikolla uuden supiturkin, jonka eräs perheen ystävä oli Pietarista tuonut. 
Nyt oli hän siis talonomistaja, herra talonomistaja. 
Lyhyeen on leikki lysti. 
Nuo hyvän elämän päivät eivät kestäneet kauvan. Ne muuttuivat niin äkkiä, ett'ei kukaan voinut sitä aavistaakaan, vielä vähemmin valmistautua sitä varten. Rahat hävisivät kuin siivellä pyyhkästen. Pankit ja rahalaitokset, joiden olisi pitänyt avuksi rientää, olivat tyhjät ja vaativat lainassa olevia rahojansa ankarasti takaisin. Rakennustoimi pysähtyi kerrassaan, eikä muitakaan töitä ollut. Työkansa, jota hyvät ajat ja valtava rakennuspuuha oli joukottain kaupunkiin kerännyt, joutui työttömäksi, puutteeseen, jopa hätäänkin. Samoin kävi talonomistajien. Vekselit olivat maksettavat, mutta rahaa ei ollut eikä saatu mistään. Talot alkoivat vaihtaa isäntiä: vararikko seurasi toistaan. Entiset isännät vetäytyivät entisiin toimiinsa ja lisäsivät työttömäin lukua.
Kuvat Ateneum 9-11/1901

maanantai 16. lokakuuta 2017

Lokakuun alkupuoli

30.9.
  • Paleontologeille ja egyptologeille harjoitusmateriaalia. 2 euroa per lodja. Tiger.
1.10.
  • Poikkesin Ikea-reissulla Glimsin museoon. Opin: Espoossa nykyään melkein yhtä paljon hevosia kuin vuonna 1920.
5.10.
  • Pukudraamaa Äidistä tyttäreen: naiset yliopistossa ei ollut Yliopistomuseossa katsomassa yhtään miestä. Masentavaa.
10.10.
  • Pitkästä aikaa Kaisan K4:ssä. Työpisteiden lisäämisen sijaan yksi on korvattu tyhjällä vitriinillä. Arkkitehtuurin helmi, jep.
  • Tutunnäköinen @tiedekulma. Ai, niin "se virolainen , joka puhui nälkävuosista siinä yhdessä semmassa". Intensiivinen ilmaisu jäi mieleen.
  • En osaa päättää jäänkö kuuntelemaan akatemian digitalisaatiota kv-yleisön kanssa vai lähdenkö huiviostoksille ja @AteneumMuseum iin.
  • Ankallisgalleria hyvä vetonaula @AteneumMuseum perusnäyttelyn kierrolle. Tekstit kylläkin teoksia parempia. [Eniten pidin tästä Eino Maininkisen Kylpyankasta, josta ei vitriinissä kännykällä saanut kovin kummoista kuvaa.]
12.10.
  • Tietokone kierrätykseen. 7 tuntia myöhemmin testaa sisällöstä poltettu romppu. Siirrä sisältö omallle koneelle. Helpotuksen huokaus #einäin
13.10.
15.10.
  • Tuoreessa Pohjois-Euroopan kartta-animaatiossa muutama outo nimi ja raja. [Ville Laakson ensihuomio "Hmmm Novgorod ainakin tupsahtaa Karjalaan rapiat 200 vuotta liian aikaisin.". Oma täydennykseni "M.m. esihistoriallisen ajan tiukkarajainen "Pohjola" Jäämeren rannalla kiinnitti oman huomioni kännykän ruudulta katsottuna.". Ja Laakson loppukommentti "Suuret ja pienet kokonaisuudet (kuten pohjoisessa saamelaisten lapinkylät) lyövät hauskasti kättä. Moni asia kohdallaan ja moni vinksallaan."]
  • Historiallista. Kuuntelin paneelikeskustelun, joka oli antoisa ja toimivuudessaan ilo kuunnella. Kiitos @PetraLaiti &co.
    [Kyseessä oli Anti-Racist Forumin tapahtuma Suomi 100: vaiennetut historiat, josta lähdin paneelin jälkeen. Muut keskustelijat Michaela Mouan moderoimassa paneelissa olivat Päivi Majaniemi ja Leif Hagert.
    He puhuivat sekä saamelaisten ja romanien historian näkymättömyydestä kouluopetuksessa ja julkisuudessa, jossa Suomen historia on valkeaksi ja syyttömäksi kiillotettu, että oman yhteisön vaikeuksista välittää kokemusmuistoja eteenpäin.
    (Yleisö oli hipsterein, johon olen mihinkään historiaan liittyvässä tapahtumassa kohdannut. Sukupuolet epätavallisen tasan ja olin todennäköisesti vanhin. Ainoa historiaihminen, jonka tunnistin paikallaolijoista, oli Miika Tervonen.)]

Koiramäen kuninkaiden historia

En päässyt tarttumaan Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historiaan ennen tuttaviani. Joten ehdin sosiaalisessa mediassa nähdä hauskaksi koettuja poimintoja alkuaukeaman sukutaulusta. Sekä huomion, että kirjassa Porin perustamisvuosi heitti 30 vuodella ja Kuusiston linnan hajoitus 40 vuodella.

Vakavammin Ihan Oikea Historiantutkija totesi, että
Luulisin ja toivoisin, että olisin hiffanut tämän itsekin. Olin nimittäin odottanut Suomen lasten historian tapaan lapsen näkökulmaa ja/tai Koiramäen arjen historiaa. Mutta ei. Kirja tosiaan alkaa Lutherista ja koska kyse on lastenkirjasta, tälle ei anneta mitään perustelua. Vanhanaikaisuutta on siinäkin, että ensimmäisen luvun nimi on Uskonpuhdistus eli reformaatio.

Tämän jälkeen edetään kuningas kerrallaan ja tavalliset ihmiset ovat marginaalissa eikä toisin päin. Tavalliset ihmiset oli sentään linkitetty Koiramäen sukutauluun.

Koska kuninkaat ja muutamat esiin nostetut suurmiehet (Agricola, Pehr Kalm. Runeberg) ovat miehiä, kirja oli myös perinteisen miehinen. Tätä korosti sodille omistettu sivumäärä: nuijasodalle 3 aukeamaa, 30-vuotiselle sodalle 3 aukeamaa, isovihalle 5 sivua ja Suomen sodalle 3 aukeamaa.

Ainoat rauhallisemmat jaksot olivat postikannon kuvaus ja Kustaa III:n Suomen vierailu. (Kustaa IV Aadolfin tekstipätkässä ei puhuttu Suomessa käynnistä mitään. Tietenkään ja todistaen lopullisesti kirjan historiankirjoituksen perinteellisyyden.)

Lukemiseni ei ollut niin tarkkaa, että olisin löytänyt lisää vuosilukuvirheitä. Jotta saisin pikkuisen nipottaa, niin Aikajanassa (s. 6-7) isoviha loppuu ilman rauhantekoa, mutta pikkuvihan jälkeen "lisää alueita Itä-Suomesta menetetään Venäjälle." Alun kartan (s. 4-5) sanotaan kattavan Suomen kirjan tapahtuma-aikana. Rajusta perspektiivistä huolimatta siihen ei ole mahtunut mitään Torniosta pohjoiseen.

Eikä Koiramäen väen juurissakaan mitään saamelaisia ole, vaan täysin uskottavia paikkoja Tyrvään ympäristöstä (eli omien esivanhempieni elinpaikoilta). Epäuskottavinta sukutaulussa onkin sen täydellisyys 1600-luvun alun sukupolviin asti. Pientä tekstiä tiiranneet ovat löytäneet populaarikulttuuriin viittaavia vitsejä, mutta tiukkapipona vedin herneen nenään, kun ennen Tampereen perustamista se esitetään Urjalan ja Kangasalan rinnalla paikannimenä. Paikallishistoriallisesti huomauttaisin myös, että Helsingin käsityöläiset tuskin olisivat sallineet räätälin tai teurastajan toimimisen kaupungin rajojen läheisyydessä, mutta niiden ulkopuolella.

Mutta "kyllä Kunnas tietää, milloin Tampere on perustettu" minulle vakuutettiin. Ja tosiaan, kyseinen vuosiluku kirjassa (s. 5) on oikein. Pitää olla huumorintajua... hetkinen, onko kirjan formaattikin vitsi? Parodia perinteisestä Suomen historian esityksestä?

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Satunnainen sitaatti historiallisesta romaanista

Muistan kuinka paksunevien historiallisten romaanien buumi oli alkamassa työskennellessäni opiskeluaikana Helsingin yliopiston kirjastossa. Sanomalehtisaliin alkoi ilmestyä kirjailijoita, jotka lukivat mikrofilmiltä vanhoja sanomalehtiä. Näin ajankuvasta saatiin pienempiäkin detaljeja myötenuskottavaa ja rikasta. Myöhemmin luin Kjell Westön Finlandia-voittajan Missä kuljimme kerran (2006) ja tätä taustaa vasten koin sen lähinnä olevan tiineenä vanhoista sanomalehdistä. Päätin, että ylipäänsä koko historiallisen romaanin lajityyppi ei olisi minun kirjallisuuttani.

Miksi Hulda Festenistä piirrettiin kuva?

Fyrenin piirroksissa naiset ovat selvässä vähemmistössä, joten kansikuva 24/1905 pysäytti ja herätti mielenkiinnon. Hulda Festen? Verkkohaku ei pitkälle auttanut, mutta paljasti kansanmusiikin kerääjäksi.

Sanomalehdet pelastavat jälleen. Festen oli Jyväskylän seminaarin suomenkielen opettaja, joka nousi julkisuuteen poliittisella kannanotolla luokkatilassa. Jyväskylästä saadun tiedon mukaan
Ainetta valmistaessaan luki neiti Festen U.S:n kirjoituksen, jossa Soisalon-Soinista ylistellään ja hänen kuolemaansa tavallaan verrataan marttyyrin kuolemaan. Osa oppilaista sanoo erityisesti kiinnittäneensä huomionsa siihen, että neiti F. puhui kolmesta marttyyristä Soisalon-Soinisen nimen yhteydessä, ja suuri osa luokasta oli käsittänyt opettajattaren tarkotuksena olleen, että aineessa olisivat mainittavat myöskin Bobrikoff ja Plehve. 
Kun oppilaat paria kolmea poikkeusta lukuunottamatta eivät yhteisen sopimuksen nojalla kirjottaneet vastoin vakaumustaan ja pääasiallisesti koskettelivat uskonnon marttyyreitä, ei neiti Festen sanonut niiden aineiden olleen hänen tarkotuksensa mukaisia, jota vastoin ne muutama, joissa puhuttiin prokuraattorista hänen mielestään olivat onnistuneempia. Aivan selvää siis on, että neiti Festen pääasiallisesti tarkoitti Soisalon-Soinista kirjotuksen aiheena. (Lahden Lehti 13.4.1905)
Kouluviranomaisten tutkimusten jälkeen Festen pidätettiin virantoimituksesta 11.1.1906 (Perä-Pohjolainen 16.1.1906). Festen valitti päätöksestä senaattiin (Wiipuri 26.7.1907).

Sanomalehdet eivät ole tällaiseen aiheeseen hyvä lähde, sillä sensuuri oli käytössä. Miksi reagoitiin vallanpitäjien näkökulmasta "oikeaan" tulkintaan Soisalo-Soinisen murhasta?