tiistai 21. lokakuuta 2014

Syntinen vkl Tukholmassa (1/3)

Viime viikonloppun teemani sai oivan alun, kun huomasin, että maantieteellisesti sopiva Spritmuseum oli ainoita kello 10 ovensa avaavia. En ollut aiemmin siellä käynyt, vaikka muuten Djurgården alkaa olla hallussa. (Spritmuseumin vieressä oli lähtiessäni avoinna pieni sukellusallasmuseo, jota en muista nähneeni millään museolistoilla.)

Spritmuseumin perusnäyttely alkoi koivumetsän tunnelmassa ja muutenkin pysyttiin keveällä linjalla. Alkoholi oli enimmäkseen iloinen asia ja sen sääntelyn historiassa huvittavia piirteitä. Esillä oli menneisyyden lisäksi melko paljon nykyajan kulttuuria.

Historiaa oli esitetty kahdella teemaseinällä. Niistä sai jotain irti jo katsomalla ja kosketusnäytöllä oli kahdella tarkkuustasolla lisää tekstiä. Jostain näistä opin, että Ruotsin talonpoikien tapana oli ollut vappuna "sopa märg". Jos ryyppyä ei otettu, oli vaarana menettää voimat vuodeksi. Paloviinaa annettiin myös nuorille ja lapsille. Vilkunan Vuotuisesta ajantiedosta en löydä tälle vastinetta eli aitoa skandinaavista juttua?

Ensimmäisellä seinällä oli esillä metallinen paloviinikulho, jota tekstin perusteella käytettiin juomiseen vielä 1800-luvulla. Tuntui luontevalta jatkolta isoille juhlamaljoille. Paitsi, että toisella seinällä selitettiin, että paloviinaa käytettiin lääkkeenä ja nautittiin siksi lusikalla, kulhosta. Alkuperäisiä lähteitä tuli taas ikävä.

Vaihtuva näyttely Swedish Sin yllätti perusteellisuudellaan. Ruotsin pornahtavaa mainetta 1900-luvun toisella puoliskolla esiteltiin runsaalla tekstillä, kuvalla ja filmillä. Tunnelmaan antoi oman lisänsä se, että aamuvarhaisella kaikki muutkin kävijät olivat suomalaisia ja enimmäkseen keski-ikäisiä naisia.

Matkalla seuraavaan kohteeseen huomasin Vasa-museon takana 1600-luvun puutarhan. Syysasussa en huomannut siinä mitään erityisen syntistä, mutta kylläkin aivan penkin vieressä edelleen kukoistavia lehtikaaleja. Siis jo 1600-luvulla?

maanantai 20. lokakuuta 2014

Tilasta ja tilallisuudesta 1700-luvun kulttuurissa

Viime torstain 1700-luvun tutkimuksen seuran seminaarin ohjelma näytti niin hyvältä, että otin sitä varten lomapäivän. Osoittautui ihan hyväksi ideaksi, vaikka kaikki esitykset eivät täysin auenneetkaan.

Keynote-puheenvuoro käsitteli keskieurooppalaisen yksityispalatsin kattomaalauksia, jotka olivat kaukana mielenkiinnon aiheistani. Saivat ajattelemaan ensiksi sitä, miten huoneiden käyttötarkoitukset voivat muuttua ja unohtua. Sitten estetiikkaa ja sen muutoksia. Miksi Suomen (säilyneeseen) talonpoikaiskulttuuriin ei liittynyt minkäänlainen sisätilojen koristeellisuus? (Liian savuista ja pimeää?) Onko kuvataide ollut aiemmin eurooppalaisessa kulttuurissa yhtä vähän muodissa kuin nyt?

Panu Savolainen avasi yksityisen, yhteisen/yleisen (allmän) ja julkisen käsitteitä 1700-luvun Turun kontekstissa. Määrittyivät omistuksen ja ylläpitovastuun kautta.

Ella Viitaniemi kävi läpi kirkon merkitystä tilana maalaisyhteisössä. Kirkonkellot olivat mukana, mutta niiden merkitys äänen luomana tilana valkeni vasta Lauri Viinikkalan mainitessa mynämäkeläisten paikallisylpeyden kauas kuuluvista kirkonkelloista.

Ulla Ijäksen Viipuria käsittelevästä esityksestä keskustelua herätti kysymys parvekkeista, joita sikäläisissä rakennuksissa oli. Kiistatta niiden idea oli tuotu eteläisestä Euroopasta Pietarin kautta. Mutta rakennettinko parvekkeita pelkän muodin vuoksi? Ja jollei ollut käyttötarkoitusta rakennettaessa, niin syntyikö sellainen myöhemmin? Tätä sopii miettiä.

Päivi Pihlajan tiedehistoriallinen esitys sisälsi mielenkiintoisia pointteja. Pohjoinen tiede sai 1700-luvulla kv-näkyvyyttä keskittymällä pohjoisiin aiheisiin, joita voitiin tutkia vain täällä. Ei taida tämä strategia toimia enää? Maantieteellinen lokaatio oli merkityksellinen myös ajan kv-projekteissa, joissa pyrittiin keräämään vertailtavia tietoja useista paikoista.

Lisäksi Pihlaja mainitsi sen, että vasta 1700-luvun lopussa syntyi ymmärrys säästä rintamina. Aiemmin sitä oli ajateltu täysin paikallisena, ilman yhteyksiä katseyhteyttä kauemmas.

Viimeiseksi puhunut Sofia Gustafsson selitti Viaporin rakennusaikaista siviili- ja sotilasväen limittäistä olemista ja elämistä Helsingin seudulla. Majoitusvelvollisuudesta syntyi runsaasti keskustelua ja kuullosti siltä, ettei sen todellisista käytännöistä ole vielä koottu kattavaa kuvaa.

Kuva: Image taken from page 123 of 'Bill Nye's History of the United States. Illustrated by F. Opper.'. British Library, Flickr Commons

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Tunnistatko rakennettuja ympäristöjä?

Arkistolaitos on innokkaasti viime aikoina digitoinut Luotsi- ja majakkalaitoksen valokuvia. Niissä on lyhyt kuvaus, johon toisinaan sisältyy päiväys. Mutta konteksti on jossain aivan muualla?

Osassa paikka on jäänyt muistiinmerkitsemättä tai hukkunut vuosien varrella. Aikanaan Arkistolaitos varmasti tyylikkäästi joukkoistaa lisätiedon hankinnan auktorisoiduille ammattitutkijoille. Mutta sitä ennen voi huvikseen miettiä onko näissä jotain tuttua?




 

lauantai 18. lokakuuta 2014

Sota, sotalapset, siirtoväki ja kertomukset

Sotalapset
Kuva ote SA-kuvasta 68922: Suomalaiset lapset matkalla Ruotsiin, Turun asemalla. Turku 1941.01.05 
Siirtoväki
Kertomukset

perjantai 17. lokakuuta 2014

Huvikseen Turussa käyneet

Selasin huvikseni läpi äskettäin digitoidun Turun ulkomaalaisten kortiston. Sitähän ihmiset tekevät kaikenlaista huvikseen. Jopa matkustavat Turkuun!

Vaikeahan tätä on uskoa, mutta ruotsalaisen opiskelijan Carl Oscar Mobergin kortissa tosiaan lukee "Vistas i Åbo för sitt nöje". Mies oli tullut Turkuun 28.8.1840 Tukholmasta ja lähti vasta 28.5.1841. Varmaankin kyse oli nuoresta miehestä. Vanhentumiseen ja viisastumiseen menee aikaa.

Turun pilkkaaminen on oma huvinsa, mutta huvimatkailijoita kortistossa ei tosiaankaan ollut montaa. Mobergin lisäksi ruotsalainen kruununvouti G. Elfström "reser för sitt nöje" saapuessaan Tukholmasta Turkuun 9.7.1832. Paluumatkalle hän lähti 16.7.1832 annetulla passilla, joten kyseessä saattoi olla varhaisimpia risteilyturistejamme. (Åbo Tidningar julkaisi päivittäiset listat ilmoitetuista kaupungissa yöpyjistä. Elfströmiä en näistä löydä, vaikka kortin mukaan hän asui Seurahuoneella.)

Sulan veden aikaan Ahvenanmeren ylityksen voi huviksi ymmärtää, mutta että Tukholmasta Turkuun 7.1.1843 tullut ja takaisin 21.1.1843 ruotsalainen tukkukauppias F. T. Cleve ilmoitti matkustavansa "för sitt nöje"?! Kyseessä lienee tukholmalainen Fredrik Theodor Cleve, jonka henkiveroilmoituksen vuodelta 1845 Tukholman kaupunginarkisto on digitoinut pdf:ksi. (Poikansa on Wikipediassa.)

Korteista lisää poimintoja silloin tällöin tässä blogissa. Kun kerran tulivat läpikäydyiksi.

Allen Lewisin signeeraama kuva kirjasta Journeys to Bagdad.

torstai 16. lokakuuta 2014

Lokakuun alkupuoli

1.10.
  • Kiva,että Hesari kertoi Maija Ojalan naishistoriallisesta väitöksestä.Tampereen yliopiston tiedotteissa ja kalenterissa ei näy vielä mitään. [Ilmestyi sentään aikanaan.]
  • Yle jakaa kansanperinnettä Luonto-sivuillaan. Ingressi lupaa "tieteellisiä perusteluja", joita jutussa ei ole. 
  • .@teemutaira kommentoi tuoreita mainintoja tutkijoista ja tutkimuksesta [Toinen näistä edellinen kansanperinnejuttu.]
  • Onko tätä ennen ollut kirjanjulkistusta, joka välitetään kv satelliiteilla ja johon porukka ostaa kirjaa kalliimman lipun? #morefoolme
2.10.
 3.10.
6.10.
7.10.
8.10.
9.10.
10.10.
  • Mikä on otsikon "ensimmäinen kivikautinen asuinalue" kun jutussa ei mitään ajoitusmäärettä?
  • Junassa, joka lähtee kohti Maailmankaikkeuden ensi-iltaa. Tampereella. Hurmeen.
  • Hotelli Tammer on ehdoton ykkönen Suomen hotelleissa. Aito vanha historiikki huoneessa. #tampere
  • Arvon mekin ansaitsemme bluesina oli reissun arvoinen. Saisiko äänitteenä? #maailmankaikkeus 
11.10.
  •  Historian kunnioitusta, huomioimista vai hyödyntämistä? #tampere
  • Sarjassa historian nimettömät naiset.
13.10.
14.10.
  • Blog by the book -blogiopas keskittyy lifestyle&muotiblogeihin ja jakelee kyseenalaisia ohjeita. [Kuvan kesken jäänyt lause jatkuu "käytä kuvassasi edes linkkiä sivustolle, josta olet kuvan kopioinut."]
15.10.

Tampereella: Henkilöhistoriaa, lepohetki ja masentavia näyttelyitä

Vapriikista suuntasin uusille urille eli ensikäynnilleni Lenin-museoon. Se vastasi täysin ennakkokäsitystäni. Puuttumatta ideologiseen sisältöön, eikö samat dokumentit nykyaikaisilla (kosketus)näytöillä olisi aivan yhtä toivottomia kokemuksellisesti ja pedagogisesti?

Emil Aaltosen museosta Pyynikinlinnassa (yllä) minulla ei ollut mitään ennakkoajatuksia ja yllätyin iloisesti. Kolmella eurolla pääsi autenttiseen ympäristöön katsomaan 1800-luvun pidetyimpien taiteilijoiden töitä.

Paikan päällä saamani esitteen mukaan kyseessä on taide- ja teollisuushistoriallinen museo, mutta henkilöhistoria oli myös voimakkaasti esillä. Aaltosen vaikuttava menestystarina tuli tutuksi näyttelystä ja filmistä.

Tapojeni vastaisesti kysyin paikalliselta kahvipaikkavinkkiä ja lipputiskin työntekijä vinkkasi Pyynikin näkötornin. Ei ollut ihan speksaukseni "kulman takana", mutta kulttuurihistoriallisena kohteena ylämäen arvoinen.

Sitten päivän päätteeksi Werstaaseen, jossa houkutteli Feminismi-näyttely. Se masensi kuvaamalla feministien suurta touhukkuutta, jonka jälkeenkin kolmevuotias rillipää saa kuulla, ettei täytä prinsessaleikin ulkonäkökriteereitä. Ja minä saan kuunnella työpaikallani naisia dissaavia näkemyksiä 28-vuotiaan tiimiläisen suusta.

Werstaan toinen vaihtuva näyttely Tehtaassa töissä kertoi työväenliikkeen surkeasta asemasta 1900-luvun puoliväliä ennen ja loppui siihen, että teollisuustyöpaikat häviävät Suomesta. Suo siellä ja vetelä täällä.