Saimaan kanavalla 1850-luvulla

Nimimerkki W. L. (V. J. Kallion mukaan Wilhelm Lavonius) oli kotimaanmatkailun varhaisia edistäjiä Sanan-Lennättimessä vuonna 1858 ilmestyneillä kirjoituksillaan Matka-muistelmia (*). Yhdessä näistä, kehuttuaan Monrepos'n puutarhaa, jota hän kutsuu Vanhan Viipurin metsiköksi, sekä "maakartanoita Kirjola, Kiiskilä, Saarela, Hämäläisenmäki, Lyykylänjärvi ja Näätälän järven ympäristöä" hän jatkaa

Mutta jos joku tahtoo saada todistuksen minun sanoilleni, että luonto tuhlaavalla kädellä täällä on levittänyt kauniita lahjojansa, niin matkustakoon Saiman kanavaa myöten Viipurista Lappeenrantaan taikka Viipurista Antrean pitäjän kirkolle ja sieltä Vuoksen virran vieritse Vuoksen niskalle. 

Kanavaa myöten tällä kertaa matkustin minä. Ennenkuin Viipurin kartanot ja tornit matkustajan silmä-piiristä ovat hävinneet, näkyy jo Suomen veden pohjan ympäristöltä koivujen ja leppien väliltä ihmisten iloisia asuntopaikkoja. Ja sitten kuin nämä ovat laivan jälelle jääneet ja tämä päässyt kanavaan, niin seuraa kauniita paikkoja, niin tiheästi toinen toisensa perästä että uupuisi kynä niiden suloisuutta selittäissä. 

Se vaan olkoon sanottu — vaikka muistutuksella että nämä kauniit paikat kaikki luonnostansa ovat niin omituiset, että vertominen niiden välillä ja parhaan valitseminen olisi lapsellista työta — että jos täällä matkustavainen tahtoo ihailla jotain erittäin kaunista, niin seisattukoon, koska on tullut Lavolan salmen lävitse ja yläpuolelle Juustilan järveä Juustilan sulkujen rinnalle. Siinä näkee korkealta mäeltä nimitetyn järven ja tämän järven rantoja. Oikealla kädellä siintä synkkämielisten koivuin väliltä Juustilan kartano ja toisella puolella kohoaa honkava metsä. Puiden välillä näkyy vihertävä nurmi, joka ruohonpäisenä penkereenä piirittää järven pintaa. 

Hjalmar Munsterhjelmin näkemys Juustilasta
Museovirasto

Juustilasta jatketaan tie kanavaa myöten Särkijärvelle ja Rättijärvelle, josta taas kanavaa myöten päästään Lietjärvelle ja Nuijamaajärvelle siksi kuin viimein matkustamisella kanavaa myöten tullaan Lauritsalan laiturille. Mainittavat ovat tällä tiellä kauneutensa puolesta taipale Särkijärven ja Rättijärven välillä ynnä näkyalat Rättijärveltä ja Räihältä Nuijamaan järven rannalla. Muutoin on merkillinen Suoskuanjoki, joka virtaa yhdessä laaksossa kanavan vieressä niin alhaalla, että koska Nuijamaan järven yläpuolella Kansolan kylän tienoilla tapasi kanavaa, niin oli tämän pohjaa alempana. Siitä syystä valmistettiinkin joelle kivikattonen tie kanavan alatse.

(*) Viipuriin tultuani (Sanan-Lennätin 09.07.1858), Saiman Kanava (Sanan-Lennätin 16.7.1858), Savonlinna (Sanan-Lennätin 30.07.1858), Varkaus (Sanan-Lennätin 06.08.1858), Maanviljelyksestä (Sanan-Lennätin 27.08.1858)

Tervaveneessä Oulunjärvellä 1889

Nimimerkki Esko vietti kahden toverinsa kanssa kesää Vaalassa (kartan vasen yläkulma). Ajankuluksi he päättivät lähteä Oulusta palaavien tervaveneiden kyydissä itään. Kokemuksesta kirjoittamassaan artikkelissa Tervaveneessä Vaalasta Suomussalmelle ja sieltä takaisin (Uusi Suometar 17.8. & 21.8.1889) Esko kuvaa matkantekoa ennen pysähtymistä Neuvosenniemen Kallion talossa (kartan oikeassa alakulmassa) muun muassa näin:

Kaivannossa kävimme maalla ja siellä hankittiin veneisin kiviä sekä puita ja syttyjä, sillä eihän tahdottu hyvässä purjetuulessa kuivin suin olla. Kun oltiin taas uudestaan vesillä, pantiin kolmen naapuritalon veneet rinnatusten kulkemaan, jolloin niitten purjeet näyttivät yhdeltä ainoalta isolta ja leveältä purjeelta. Sitten kunkin veneen keulaan otettujen kivien päälle tehtiin nuotio ja pantiin kahvepannut tulelle. Ilma oli jo melkoisen hyvä. Taivas oli kyllä pilvessä, mutta ei kuitenkaan enää satanut, ja tuuli oli isosti tau'onnut. Tasaisesti kiitivät aluksemme isoa Ärjänselkää pitkin ja me istuimme kaikki tyytyväisinä veneissämme rauhallisen iltayön vaaleassa hämärässä, katsellen kauniisti loimottavia nuotioita, puhellen ja pakinoiden. Kun kahve oli aikansa kiehua lirissyt ja valmiiksi joutunut, annettiin sitä meille juotavaksi niin hyvin vierusveneestämme kuin omalta väeltämme, ja hyvältäpä tuntui kahve maistuvan aavalla selällä. Kun kukin oli tätä suosittua juomaa saanut, tulivat he heti paremmalle puhetuulelle. Oli tosiaan hupaista kuunnella ylimaan rahvaan luonnollisia puheita ja vakaisia keskusteluja, nähdä heidän teeskentelemätöntä esiintymistään ja oppia tuntemaan heidän hyvää mielenlaatuaan. 

Hiukan totisemmaksi tuli mieli, kun sitten äkkiä kuuro kohosi ja alkoi puhallella vastaan, jotta oli pakko laskea purjeet alas ja ruveta soutamaan. Se kuuro meni kuitenkin pian ohitse ja sitten tyyntyi. Kävi vielä hyvän aikaa loikka selällä, vaan aallot pienenivät pienenemistään, kunnes lopulta niiden pauhaava ääni vaikeni ja maininki lakkasi. 

Nuori isäntämme istui veneen perässä huopaelemassa ja hänen vaimonsa ja veljensä istuivat rinnakkain etuteljolla soutajina. Viereisessä veneessä taas istui isäntä ja hänen rotevakasvuinen somavartaloinen tyttärensä soutajina ja nuori poikansa huopaajana. Toisinaan vaihetettiin kyllä sijoja, mutta yleensä ei suvaittu naisten kau'an perässä olla, sillä sanottiin, ett'eivät ne osaa laskea suoraan kuitenkaan, ja kyllä olivatkin miehet kärkkäät naisia muistuttamaan, jospa toisiaankin. Mekään emme aina joutilaina istuneet, vaan kävimme käsiksi airoihin mekin vuorostamme, jolloin vakituiset soutajamme saivat vähän huokaista.

Kohti Kemiä kesällä 1876

Wikimedia

Åbo Underrättelser raportoi 11.8.1876 kaupungissa oleskelevana pastori Henry Lansdellin, joka oli Lontoon irlantilaisen lähetysseuran sihteeri. Hänen oli tarkoitus jatkaa matkaansa Tukholmaan. Lansdellin kirjasta Through Siberia (1882) selviää, että hän oli käynyt Suomessa jo vuonna 1874, mutta kirja keskittyy nimensä mukaisesti Siperian matkaan.

Jossain on kuitenkin julkaistu Lansdellin kertomus matkastaan vuonna 1876, sillä sen ote ilmestyi ruotsiksi Helsingfors Dagbladissa 28.2.1878 alkaen ja suomeksi Pohjois-Suomessa (30.03.1878 no 26 & 03.04.1878 no 27). Ote: 

Ajoneuvoni saapuivat viimein, valjaissa tulinen hepo, joka vei minut ensimmäiseen muuttopaikkaan ilman pahempaa tapaturmaa kuin että kerran puoliavoimesta veräjästä kulkiessamme tämä kovasta kolauksesta särkyi. 

Pian tulin toiselle joelle, vaan en voinut lahjoilla enkä viittauksilla saada lautturia kuljettamaan minua joen poikki; senvuoksi minulla ei muuta neuvoa ollut kuin odottaa iltaa, niinkuin muuan norjalainen parka, joka ennen minua oli sinne saapunut, toivossa että tuuli auringon laskiessa asettuisi. Leipää en ollut muassani tuonut, vaan tahoin nyt valmistaa päivällisen niin hyvin kuin voin. Otin senvuoksi esille "RobRoy" kyökkini lautturin tuvassa, sytytin lamppuni ja keitin kupillisen soppaa, ja tarjosin sitä hämmästyneille suomalaisille, jotka eivät milloinkaan olleet sellaista (!) nähneet. 

Viimein näkyi vene tulevan joen poikki ja minä luulin soutajain käytöksestä ymmärtäväni, että jos heidän kanssa tahtoisin joen ylitse kulkea, voisin saada hevosen toisella rannalla. Tämän tein; vaan ei ollut helppo päästä ylitse eikä sitten hevosta saada, sillä sen omistaja selitti äreästi, ettei hän tahtonut minua kyyditä. Kuitenkin hän muuttui kohteliaaksi ja nöyräksi, kun taputin häntä olalle ja tarjosin hänelle markan ja annoin hänen ymmärtää, että hän saisi sen kokonaan, jos hän tahtoisi viedä minun hollimatkan päähän. 

Ilta oli jo tulossa, kun saavuimme lähimmäiseen muuttopaikkaan, Kemiin, jossa oli kauppapuoti, postikonttori ja sahalaitos. Minun ei ollut koskaan ennen ollut niin vaikea saada ihmisiä ajatuksiani ymmärtämään kuin siellä, vaan käytettyäni kaikkia mahollisia ja pelkäänpä mahottomiakin viittauksia tuli viimein sanomattomaksi ilokseni muuan telegrafisti, joka osasi puhua englannin kieltä. Minä päätin heti jäädä tänne yöksi, erittäinkin senvuoksi, että ystäväni, telegrafisti, minulle kertoi, että sahanhoitaja osasi puhua englannin kieltä ja että hänellä oli useita ruotsalaisia työmiehiä. 

Kävelymatkan aloitus toukokuussa 1878

Aitassa 5/1927 julkaistiin Alfred Ferdinand Tikkasen päiväkirjaa serkkunsa Johan Jakob Tikkasen kanssa kevätkesällä 1878 tekemästä jatkamatkasta Kaakkois- ja Itä-Suomeen. Ote alusta:

29 p. Toukok. Lähdin matkalle Lahdesta ja yhdyin Jaakon kanssa. Junassa ukkoset iloisia kuin kalat. Lappeenrannassa jätin tavarani höyrylaiva Elias Lönnrotiin Ståhlbergin vietäviksi Kuopioon. Sitte jalkaisin Lauritsalaan. Ilma kaunis; iltasilla vetäytyi pilven kietaleita yli taivaan. Näköala erinomainen. Yötä Lauritsalassa, Hotel de Saima. Iltanen: voita, leipää, 2 munaa ja lasi maitoa. 2: 10.

30 p. Toukok. Jo noustessamme satoi. Huolimatta siitä läksimme kävelemään. Veimme Jaakon remmit korjattaviksi. Niitä odottaissamme kävelimme kaunista kanavan vartta sateessa toiselle lussipaikalle asti. Palatessamme otimme remmit. Joimme putelin olutta ja läksimme sateessa ajamaan Joutsenon kestikievariin — kurjaa, vettä, kovaa tuulta vasten silmiä ja kuivia kankaita. Märkinä kuin kuikat saavuimme Joutsenon kirkolle. Paikalla riisumaan aivan Aadamin pukuun ja kuivaamaan vaatteita. Iloa ja riemua. Kirkosta tuli juuri väki, vaimot valkeat hunnut ja tykkilakit päässä, ensimäiset puvut sitä lajia, mitä nähtiin. Aamiainen: voita, leipää, kalaa, juustoa, läskiä, munia ja maitoa - suurellisesta! 

Kuivattuamme ja ilman asetuttua läksimme jalkaisin Siitolaan. Näkyalana kattilamaisema Salpausselänteiden välillä, joskus Saimaan selkä kuumotti metsän läpi. Jo 9 virstan puuhan kuului Imatran pauhu. Kolme virstaa tällä puolen Siitolaa söimme puolisemme ja samalla illasemme: voita, leipää ja maitoa. Jaakko piirsi muutaman vaimon kuvan, tykkimyssy päässä. Tapasimme muutamia pohjolaisia matkalla Helsinkiin. Tulimme Vuokselle ja suuressa lossissa yli. Jäimme yöksi itäpuolelle. Näköala virtaiselle joelle. Molemmissa huoneissa ryssän bohut nurkassa. Tietämättäni muka kysyin emännältä, josko olivat avainkaappia. Ei, ne ovat Jumalan kuvia! Mitä varten? Matkustavat herrat niin tahtovat. Ei suinkaan niiden tautta ole pakkoa niitä pitää, vaan ehken on talossa kreikkalaisia. On isäntä. Jasoo, vai niin, oli viatoin vastaukseni. Yösijana: systersänky Jaakon vieressä.

Höyryn voimalla Saimaalla kesäkuussa 1858

Kesken ja allekirjoituksettomaksi jääneestä kirjoituksesta Mielijuohteita matkalta Saimaan vesillä, Kesäkuun keskipäivinä v. 1858 (Suometar 23.7. & 30.7.1858) 

Mielinet ehkä tietää, mikä laitos tämä "Vellamo“ on, jonka kannella ja kuvussa Lauritsalasta pääsin Saimaan monilaulettuja rantoja näkemään ja aaltoja kiikkumaan! — Se on erinomainen laitos, joka ansaitsee tuttavuuttasi ei ainoastaan kertomukseni vaan myös oman kulkemisesi kautta. Olleena aikanaan joku tavallinen purjelaiva, on se nyt muutettu matkustajain kuletuslaivaksi, monilla alusruomilla, joissa on sänkypaikkoja erillään herroille ja erillään naisille, 30 vaiko 40 hengelle yhteensä. Laivan kannelle eli laitain päälle on rakettu iso ja erittäin valosa sekä kaunis sali matkustajille olopaikaksi, ja salin katolta on lavea silmäala ympäri kulkuseutuja. 

Tätä laivaa kulettamaan edes-takasi Lauritsalan ja Taipaleen eli Varkauden kanaalin väliä on määrätty ruuvihöyry "Ahti" ja Taipaleen sekä Kuopion väliä taas höyry "Ilmarinen". Sekä "Vellamo" että sen kulettajat "Ahti“ ja "Ilmarinen" sanottiin olevan viipurilaisen mainion kauppahuoneen Hackmannin omaisuutta. "Ahti" on väkevä ja nopea kulkija, vaan Taipaleen ja Konnuksen sulkuin seinät ovat liian kaitaset sen niistä pääsemiseksi, jonkatähden vähemmän "Ilmarisen" täytyy Taipaleen yläpuolella olla "veden emännän“ kutsarina. Kuin kaikki hyvin käypi, kulkee "Vellamo" mainittuin höyryin turvissa puolessatoista vuorokaudessa rentonaan Lauritsalan ja Kuopion välin, joka tekee vesimatkaa 281 nykyistä eli suomen virstaa; on kuitenki viivytystä tiiman verran jokaisessa sulussa Taipaleen ja Konnuksen kanaalia kulkiessa, ja Savonlinnassa näytään joka kerran viivyttävän 4 à 5 tiimaa, joiden alla "Ahti" pujahtaa kulettamassa odottavia aluksia ylös tahi alas väkevää Kyrövirtaa, joka pesee Savonlinnan vanhoja muuria.

Ensi kerran eläissäni tein nyt matkaa laivalla höyryn perässä, ja minun täytyy sanoa, että näin tahtoisin aina kulkea, saaden samaa kyytiä kuin jos olisin höyryssä itsessään istunut, eikä minun kuitenkaan tarvinnut kärsiä höyry-uunin kuumuutta eikä savua eikä täryyttämistä, joka on kaikissa höyryissä välttämätöntä. "Vellamo" kulki höyrynsä perässä niin tasasesti ja tyvenesti matkansa, ett'ei tietänyt vesillä olevansakaan. Senlisäksi oli laivaväki kaikkia kohtaan ystävällisiä ja kohteliaita, ja erinäisellä kiitoksella täytyy mainita ruokarouvan Forss'in tointa makuupaikkain ja huoneiden raittiina ja puhtaana pitämisessä sekä hyvän ruuan antamisessa kohtuulliseen hintaan. Kuin myös matkakumppanit olivat iloisia ja sovullisia, ei kukaan ylen kovaksi onneksi ottanut, vaikka meidän tällä kertaa täytyi viipyä liki 3 vuorokautta matkalla Lauritsalan ja Kuopion välillä. 

Asia oli nim. semmonen, että "Ahti" oli edellisellä kerrallansa saanut höyrypannunsa vuotavaksi, niin että meitä kulettamaan pääsi "Nyslott" (Savonlinna, entinen „Kuopio"-höyry), joka on vanha ja vaivainen. Valitusta matkustajissa kuitenki herätti, että huolimatta „Nyslottin" vähävoimaisuudesta se raiska oli pantu "Vellamo“-kuormansa yli vetämään perässänsä jauhoilla ja sokerilla täytettyä, Kuopioon menevää laivaa, joka luonnollisesti paljo viivytti matkantekoa.

Varsinais-Suomen erämaassa 1882

Aurassa julkaistiin 19.6. & 7.7. & 14.7.1883 Matkamuistelmia Länsi-Suomesta. Kirjoittaja oli mielestään tehnyt "tavallisen turistimatkan" lähdettyään 9.7.1882 kiertelemään Varsinais-Suomea. Omien sanojensa mukaan "Matka Vahdon kirkolta Nousiaisen pohjoisen osan kautta Karjalan kappelin Vuolaisten kylään herättää matkailijassa omituisia tunteita. Hän tuskin voi uskoa, että tässä matkalla tapaisi täydellisiä eämaita, jotka imisille eivät ole mistäkään hyödystä." Kohtauksesta kyseisessä maastossa hän kirjoitti pidemmin.

Vaan jatkakaamme matkaamme: Valpperin kylästä, joka on pohjoisin Nousiaisissa, läksimme erästä metsätorppaa kohden, joka oli lähes penikulman matkan päässä pohjoisessa mainitusta kylästä, koska halusimme nähdä, mitenkä täällä keskellä erämaata eletään. Pitkää matkaa emme olleet astuneetkaan, ennenkuin saavutimme erään ukon, joka istui kivellä maantien ääressä ja viritti savi-piippu-nysäänsä, josta ei ollut juuri muuta kuin pesä jälellä. Ajan kuluksi aloimme pakista ukon kanssa ja saimme nyt tietää että hän oli tavallisella kirkkomatkallaan, jollaisen hän tekee kerran vuoteensa, kun käy ripillä. Kun lausuimme kummastuksemme siitä, että hän ainoastaan kerran vuodessa käy kirkossa, kertoi ukko, että talvisin oli miltei mahdoton nuoremmankin kulkea heiltä kirkkoon, koska lähin paikka, josta kuljettu tie alkaa on penikulman päässä; suvella taas on niin kiire aika, ettei juuri mielellään voi, jos mielikin tekisi uhrata kahta viikon työ-päivää kirkkomatkaan. Lisäksi saimme tietää, että hän ei ikinä ollut käynyt missään kaupungissa, jonka tähden hän suuresti kummasteli, kun kerroimme olosta siellä. 

Enimmän ihmetteli kuitenkin ukko revolveria, jonka kumppanini näytti hänelle. Ukko katseli sitä kaikilta puolin kuten outoa leikkikalua sekä nauroi halveksivasti, kun käskimme hänen pidellä sitä varovaisesti, se oli täydessä latingissa. Toiseksi muuttui kuitenkin ukon muoto, kun kumppanini laukasi yhtäpäätä 6 latinkia lähellä olevaan lauta-oveen. Totisena kuin patsas seisoi hän nyt lausuen: "Kyll' Rekola'n trenk' sitä kerra minul' sano", ett' semmossi piru' konstei jo' o' lörett', mutt' e' mnä hänt' ikä ois' uskon'." Vähällä oli ettei ukko kokonaan paennut seuraamme, niin taikamoinen vaikutus oli revolverilla häneen, etenkin kun huomasi reiät ohuessa lauta-ovessa; revolveria emme enää saneet häntä ottamaan käteensä, vaikka kuinka olisimme vakuuttaneet, ettei se nyt enää ole ensinkään vaarallinen. 

Enemmän vielä kuin tämä kummastutti meitä se seikka ettei ukko ikinä ollut nähnyt papyrossia, vaikka nämät jo ovat aivan yleisiä maaseuduillammekin. Tarjottuamme ukolle sellaisen ja käskettyämme hänen seuraamaan esimerkkiämme ja sytyttämään valkean päähän. Ukko tekikin sen vaan sytytti valkean väärään päähän, kuitenkin kerran vielä vilkaisten sen sisään ja jupisten itsekseen: "kyll' se merkilist' o', jos tyhj'ki pala". Huomautettuamme ukkoamme erhetyksestään, kiitti hän sitä hyväksi, samalla kuitenkin huomauttaen, ettei tunne mitään makua; tämä olikin aivan luonnollista sen navetan taustan rinnalla, jota hän veti suoraan savi-pesästään.

Kun olimme tulleet ukon matalalle majalle ja astuimme ovesta sisälle, juoksi heti kaksi mustaa palleroista elukkaa iloisesti röhisten vastaamme ja alkoivat mitä ystävällisimmin tervehtiä meitä kahnaamalla ja pureskelemalla saappaitamme. Kun mökin emäntä korjaamalla astioita vaatteita lastuja j. n. e. lavitsalta oli tehnyt meille sijaa ja me olimme siihen istuutuneet, yhä ollen noiden nelijalkaisten ahdistamina, tarttui emäntä kumpaakin korvasta sekä vei nuot nyt kaikin voimin vastaan ponnistavat ja vinkuvat eläimet perä-sängyn alle samalla puhutellen niitä: "Te ollett' ain' semmose" porssa kutett' ann vieraste oll' raahass'". Samalla hän lisäsi kääntyen meidän puoleemme, että porsaat niin harvoin näkevät vieraita, jonkatähden ne eivät ymmärrä itseään ensinkään käyttää ihmisten tavalla.

 

Lentiiran kirkonkylä 1892

Akseli Gallen-Kallelan
maalaus Lentiirasta 1890
Gallen-Kallelan museo

Santeri Ivalo matkusti Pohjois-Suomessa kesällä 1892: "Pohjois-Karjalan Nurmeksesta poiketaan Kuhmoon, sieltä Lentiiraan, Kiannalle, Hossaan, Kuusamon kirkolle, Alakitkaan, Paanajärvelle, Tavajärvelle ja taas vaikka eri jälkiä Kiannan, Hyrynsalmen ja Ristijärven kautta Kajaaniin." Joulumarkkinoille ilmestynyttä kirjaa Tuokiokuvia matkan varrelta Ivalo ei halunnut kutsua matkakertomukseksi, mutta matkan havaintoihin se perustuu.

Lentiiran kirkonkylää katsellessa tulee mieli tahtomattakin tekemään epäileviä arveluita, tokko koskaan tulevaisuudessa, vaikka sivistys ja viljelys kuinka edistyköön ja levitköön meidän maassa, tuommoinen sydänmaan nurkkakunta voinee siitään elpyä ja seurata muiden askeleita vaurastumisen tiellä. Siltä näyttää puuttuvan kaikki mahdollisuudet siihen. Laiha ja hallainen maa ei voi elättää suurempaa asukasmäärää. Vuosittain täytyy liian väen joka talosta siirtyä pois, ja tavallisesti nuoret ja voimakkaat juuri muuttavat kotikulmalta hakemaan elantoaan Venäjän puolelta taikka muualta Suomesta, taikka, kuka suinkin pääsee, Ameriikasta. Luonnolla ei ole, metsiä lukuunottamatta, tarjottavana minkäänlaisia tuotteita teollisuuslaitoksiin, ja metsäinsä hävittämisestä pitää elävä sukupolvi jo kyllin huolta. Kalastus on huonoa, metsästys ei kannata… Lentiira näyttää todellakin olevan tuomittu elämään ja kuolemaan semmoisenaan erakolla kulmallaan.

Niin se näyttää, mutta voi se olla erehdyskin. Kenties untelo kansa vielä itse herää etuaan valvomaan ja ajamaan. Henkinen virkoaminen voi pian synnyttää vilkkaampaa aineellista toimeliaisuutta ja edistymistä, ja ensimmäisiä merkkejä siihen suuntaan on jo olemassa. Lentiiran kirkolta hiukan pohjoiseen päin rakennetaan parhaillaan kansakoulutaloa. Pojat ja tytöt saavat siellä tilaisuuden ammentaa tietoa ja valistusta, jota vailla heidän isien ja äitien on täytynyt olla, ja he voivat kasvaneina ainakin, siinä suhteessa asettua muiden kansalaisten rinnalle ja sovittaa tietonsa elämäänsä. Toisellakin, suoranaisemmalla, tavalla tulee Lentiira piakkoin vedetyksi muun maan yhteyteen: äsken on alettu rakentaa sinne maantietä Kuhmon kirkolta, ja se tulee epäilemättä valmistuttuaan tekemään liike välityksen helpommaksi ja vilkkaammaksi, varsinkin kun on tarkoitus jatkaa maantietä Lentiirasta rajalle asti, joten jonkunlainen väylä kääntyisi tällekin kulmalle. Kenties vielä joskus maailmassa kuivataan Lentiiran laajoja, kylmiä soita, kenties sen kansa oppii säästävämmin ja edullisemmin hoitamaan salojensa aarteita, metsiään, kenties vielä viljelys ja yritteliäisyys saa paremman jalansijan tässä nyt vielä raivaamattomassa sydänmaanseudussa.

Eihän sitä tiedä. Voipihan, jos olosuhteet ovat suotuisat, kansan vaurastuminen muutamissa vuosissa käydä enemmän eteenpäin kuin vuosisatojen kuluessa sitä ennen. Tämä kansa on ainakin vielä ytimeltään tervettä, voimakasta, pilaantumatonta; täytyyhän senkin kukoistusvuoron kerran tulla. Antaapas ajan kulua. Voipihan ehkä tulla aika semmoinenkin, jolloin Lentiiran kirkonkylä ei enää olekaan viimeinen Suomen kirkonkylistä eikä sen seutu sydänmaan seuduista synkin.