perjantai 18. heinäkuuta 2025

Mikkelin tiellä maaliskuussa 1859

Kootessani Abel Vartiaisen kirjoituksia väliin jäi nimimerkillä Ab. W-nen. varustettu Muistelmia matkalla näkemistä Pohjoissavosta Helsinkiin (Suomen Julkisia Sanomia  31.3. & 4.4. & 7.4.1859) mikä sopii erinomaisesti yhteenvetoni lauseeseen "Maaliskuussa 1859 Aapeli Vartiainen otti Kiuruvedeltä muuttokirjan Helsinkiin." Ote kertomuksesta:

Tällä matkalla, Kuopiosta Mikkeliin, kulkee maantie merkillisesti talottomia suuntia. Niin harvoin näyttäiksen taloa tien-ohessa, että matkaaja käypi ihmettelemään: missä ovat Suonenjoen, Pieksämäen, Haukivuoren ja Mikkelinkin seurakuntien talot ja kylät. Miten maantien varrella jollonkulloin näyttäypi, yleisesti sanoen ovat huonoja rähjä=taloloita. Kiire kulku esti minun tarkemmin katselemasta tätä väliä ja näiden seurakuntien elämää. Sen vaan kiireessäkin kulussani havaitsin, että esimerkiksi kartanoin rakennus huononi nähtävästi. Erittäinki kartano-järjestys näkyi peräti huononevan. Pellot niissä taloissa, jotka maantielle näkyivät, olivat aivan kivisiä, ja kivet vaan kokoeltuna raunioihin, joita pellolla köhötti aivan tiheässä. 

Vieras-huoneet kestikievariloissa alku=taipaleella olivat jokseenki siistiä ja kauniita, sekä kestikievarit hyvätahtoisia antamaan talonpoi'allen=ki kyydin. Mutta Mikkeliä lähetessä huononi vierashuoneet kestikievariloissa, samoin isännätki kävivät jäykempi-niskaisiksi matkustavaisellen. Viiminen kestikievari Mikkeliin päästessä ei luvannut ensinkään talonpoialle kyytiä, vieläpä kätki päiväkirjanki. Hevoisia sanoi kyllä olevan, mutta sanoi odottavansa herroja ja niille säästävän hevoisia. Me koimme hänelle vakuuttaa, kuinka se on nurista, kieltää kyytiä omalta säädyltään. Asianomaisten tulisi huomaita, että talonpoika toki olisi ansainnu saada kyydin, vielä ehkä enämmin kuin mikään muu, sillä hänpä kantaa hartioillansa hollikyydin-teon sekä valmistaa ja voimassa pitää maantiet. Kaikki puheemme olivat turhat; täytyi neuvotella muuten tämä viimeinen matka Mikkeliin.

Tälläkin matkalla näkyi merkillisesti useammin paikoin törkeys ja siivottomuus huone=kaluissa. Sen näki ensi askelesta kartanon sisälle astuttuansa. Ajokalutkin olivat kovin yksinkertaiset. Mutta oli kuitenkin muutamia taloja tällä välillä, joista tulisi kokonaan toista puhua, niinkuin esimerkiksi "Saksalan" kestikievari Haukivuoressa, jossa kartanokin oli aivan kauniisti rakennettu ja muu siisteys ja järjestys näkyi talossa elävän hyvin merkillisesti.

Mikkelin kaupunkiin tultiin aamupäivästä, ja, outo kuin oli meille, täytyi kysellä kyytimieheltämme neuvoa, jos tietäisi rauhallisen maja-talon eli korttierin. Kyytimies vei meidät muutamaan lahtariin (teurastajan taloon), vakuuttaen meidän siinä kyllä rauhallisen majatalon saavamme; me kuin ainaki oudot, uskoimme miestä ja pyydimme korttieria lahtarilta, kannoimme kalumme huoneeseen ja läksimme kaupunkia katselemaan. Illalla tulimme majataloomme, mutta havaitsimme tässä olevan vaan juoppoja miehen kötkäleitä, ja isäntä itse juoppo köykäs. Vähän ajan istuttua huoneessa ja puheltuamme kaikenlaisista asioista, ehkä humalaisien kanssa, syntyi isännän ja "huushollaskansa" välillä riitapuhe, joka myötänsä toi tappelun. Sen alku oli, että muutama vieraista valitti vyön häneltä varastetun. Tuosta "huushollaska" sanoi isännän olleen oven suussa sängyssä eikä katsoneen, vaan antaneen varastaa vieraalta vyön. Tuosta isäntä kimmastuen kimposi tämän emäntänsä tukkaan ja pian oli kova tukka-nuotta syntyny, jota piisasi liki puoli tuntia aivan vähillä levähyksillä. Tuonmoinen oli korttieri Mikkelissä ja aamua odotimme ikävällä. Sen tultua läksimme Porkolaisien muassa matkaamme jatkamaan. 

Mikkelistä lähdettyämme Helsinkiä kohti matkaamaan, kävivät jo mainitut suhteet vieläkin huonommaksi. Erittäinki Mäntyharjun pitäjäässä näkyi tämä. - Kartanoin rakennus oli perki surkean näköistä, ja järjestystä ei ensinkään näkyny huoneiden ja kartanon suhteissa. Huone-lukua kartanossa taisi kyllä olla kosolta, mutta mitäs niistä on, ne näyttivät pieniltä ja kelvottoman näköisiltä, että outo ajatteli ja luuli mitä niillä tehtänee. — Jos kartano oli päältäpäin surkean näköinen, vielä surkeampi oli, kuin astuit huoneen sisälle. 

Muutamaan taloon nousimma syöttämään hevoisiamme ja söimmä itsetkin. Talon emännältä pyysimme maitoa. Rieska-maitoa ei sanottu olevan "Mutta jos kelpaa kirnumaito niin sitä saatte. — "Tuokaa vaan!" oli vastauksemme. Nyt näimme emännän ottavan tikun, jolla hän alkoi horkia muudanta rumatekoista kirnua; kirnusta hän, näetsen, onki tikkunsa nenällä rusakoita, kärpäsiä ja muita eläväisiä, jotka hänen maitoonsa olivat suupuneet. Sen perästä otti emäntä mäntänsä ja surnautteli maitoansa, pani tuoppiin ja toi syödäksemme. "Hyvä, hyvä!" sanoimme emännälle; mutta emme sitä suuhumme inhomatta saattaneet panna. 

torstai 17. heinäkuuta 2025

Asemalle saapuminen 1880-luvulla

Vuonna 1888 nimimerkki Sampo kirjoitti Päivän uutisiin useita muistelmatyylisiä tekstejä. Suurin osa näistä oli koottu otsikon Kesämatkoilta alle (*). Kokonaisuus alkoi seuraavasti.

Juna vihelsi oikein pitkään, ja sitte sitä jätimme Herttaisen Helsingin tomuineen pölyineen ja kaikkine kaunistuksineen.

Saavuttiin tuosta sitten H—v—n asemalle jossa minun oli määrä köyttää reppu selkääni ja lähteä pois "tulivarsan tarakasta." Pistäysin kestikievariin hevosta pyytämään. Tupaan tultuani en nähnyt siellä muita kun erään miehen pöydän takana torkuksissa istuvan, joka kuorsnasi niin että puiseva hongasta tehty pöytä tärisi. Mutta samassa tuli sinne eräs vanhanpuoleinen nainenkin.

"Missähän täällä mahtanee olla isäntä, jotta saisi hevosta —?"

"Tuossahan tuo istuu, taitaa olla pöhnässä."

Minä tuuppasin kuorsnaajaa kylkeen ja pyysin "hollihevosta."

"Mitä — hmmmrrr," örisi hän vaan. Minua kiukutti ja samassa aloin nykiä kovempaa häntä käsivarresta huutaen: "nouskaa ylös minä tarvitsen kyytihevosta." Samassa nykäsin lujempaan ja — hän putosi kuin rätti yhteen läjään lattialle. Akka penkillä pärähti nauramaan, mutta minä pelästyin ja pudonnut rupesi ankarasti mölisten kiroilemaan. Silloin katsoin parhaaksi turvautua omiin parihevosiini ja lähteä pötkimään. Akka lähti myöskin ja sittepä sain edes puheseuraa, koska tiemmekin sopi aivan hyvin yhtäällepäin. Hänellä oli parin leiviskän painonen haarapussi täynnä jauhoja selässä. 

(*) I Kummituksia 09.08.1888 no 184; II Rosvoja 10.08.1888 no 185; III Rosvojen isäntä & IV Rautatiellä 11.08.1888 no 186; V. Kuokkavieras 15.08.1888 no 189; VI Kun ryssä maahan tuli 17.08.1888 no 191; VII Ahdistuksia elämässä 18.08.1888 no 192; VIII Aarnihauta 19.08.1888 no 193; IX. Tietäjä 25.08.1888 no 198; X. Omituinen rakkaus 29.08.1888 no 201; XI. Ratkaiseva hetki 31.08.1888 no 203; XII Eräs sunnuntai-ilta Hämeessä 01.09.1888 no 204; XIII Kärsimyksen kieltä 06.09.1888 no 208; XIV Uudistalon perhe - Hallayö 08.09.1888 no 21009.09.1888 no 21111.09.1888 no 21212.09.1888 no 21313.09.1888 no 21420.09.1888 no 22022.09.1888 no 222; XV Nälkäkivi 26.09.1888 no 22528.09.1888 no 227; XVI Talkookemut 07.10.1888 no 23511.10.1888 no 23812.10.1888 no 23913.10.1888 no 24014.10.1888 no 241; XVII Salapolttaja 07.11.1888 no 26109.11.1888 no 26310.11.1888 no 26414.11.1888 no 267; Jälkimuistelmia kesämatkoilta I 08.12.1888 no 288; Jälkimuistelmia kesämatkoilta II 12.12.1888 no 291

keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Rautateitse Turusta Hämeenlinnaan 1883

Matkamuistelmia Itä-Suomesta (Aura 1.9. & 6.9. & 8.9. & 11.9. & 23.10. & 25.10. & 27.10. & 1.11 & 22.11.1883) kertoo Turusta alkaneesta matkasta, jolle lähtivät kirjoittaja ja "joku".

Ensimmäinen vastus matkallamme on tapahtumaisillaan heti matkan alussa, sillä saavumme niin myöhään asemahuoneelle, että olemme vähässä jäädä pois junasta. Kiljuvassa kiireessä saamme kuitenkin piletit ostetuiksi ja maksetuiksi juuri samana hetkenä kun höyryveturi kimakkaalla vihellyksellä antaa merkin lähtöön. Juna on jo liikkeellä, kun hengästyneinä työnnämme erään kolmannen luokan vaunujen ovesta sisään. Ensimmäinen päätös, jonka puuta painettuamme teemme on se, ett'emme vast'edes ylenmäärin luota sellaisiin taskukelloihin, jotka yhtenä päivänä käyvät kymmenen minuuttia edellä, toisena tulla lotkottelevat neljänneksen tuntia jäljestä. "Joku" viisasteli, että paras, jonka voisimme tehdä sellaisille kelloille, olisi heittää ne seinään. Oivaltaen että kelloseppien täytyy elää työstänsä minä en suostunut tuohon esitykseen, vaan päätin asian siten, että vastaiseksi heitämme omat kellomme heidän oman onnensa nojahan ja tiedustelemme tietoa ajasta niiltä kansaveljiltämme, joidenka kellot eivät milloinkaan ole olleet kellosepän luona korjattavina. [...]

Ken matkustaa luonnon ihailiana, hänen tulee niin paljon kuin mahdollista välttää rautatiematkoja, sillä Suomen rautatiet kulkevat ani harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, hyvin rumannäköisten seutujen halki, jotta ne ulkomaalaiset, jotka vaan rautatievaunujen ikkunoista ovat nähneet ihanan isänmaamme, siitä saavat varsin väärän käsityksen. Eikä käynyt toisin "joku"llekaan, joka nyt ensi kerran matkusti rautatiellä. Noin tunnin aikaa vaiti ollessa vaunujen ikkunoista tirkistettyänsä, puhkesi hänen tyytymättömyytensä sanoihin. Lohdutin häntä sillä, että lähemmäksi Hämeenlinnaa kun tullaan, niin muuttuu seutukin, jonka kautta kuljetaan, kauniimmaksi. 

Tätä otti hän vasta uskoaksensa kun hän Toijalan pysäkkiä lähestyessämme näki Akaan pitäjään kirkon typypäisine kellokastarineen. "Joku"a suuresti miellytti katsella tätä kaikkea kauneutta puuttuvaa kirkkoa ja hän sai siitä aihetta monenmoisiin mietteisin. Olipa tuo kirkko hyvin monessa suhteessa samankaltainen kuin hänen kotipitäjäänsä kirkko, mutta sen ohessa peräti erinkaltainenkin. Toijalassa tavallisesti syödään, siinä kun juna viipyy lähes puolen tuntia, mutta "Joku"lle ei ruoka maistunut. Hän vaan tuumaili ja punnitsi Akaan pitäjään ja hänen kotipitäjäänsä kirkkojen yhtäläisyyttä ja erinkaltaisuutta. Aina väliin vakuutti hän minulle, että jos hän vaan saa nähdä paljon kirkkoja, niin on hän valmis matkustamaan vaikka mailman loppuun asti. 

Niinhän se on: rumimmannäköisinkin kirkko on joku"lle ja hänen veljillensä mitä somin näky mailmassa. Tämän kirkko-ihailemisen takana piilee syvä ajatus ja hyvä on, että asian näin on laita, mutta vielä parempi olisi, jos joku"n ja hänen veljiensä silmät enemmän kuin tähän asti aukenisivat näkemään ja ihailemaan niitä luonnonihania kuvia, joita Luoja itse on piirtänyt heidän syntymämaansa pintaan. Heidän esi-isiensä silmät olivat tällaisille näyille erittäin tarkat. 

"Joku"a ei enää miellyttänyt luonnon ihanuus Hämeenlinnan tienoilla, mutta kun ehdittiin niin kauaksi, että itse kaupunki ja sen kirkko tulivat näkyviin, silloin unhotti hän Akaan pitäjään kirkon uteliaan innon valtaan hän ja alkoi Hämeenlinnan kirkkoa tähystellä suurella tarkkuudella. Sepä olikin kivestä rakennettu ja "vivahti vähän samaan muotoon kuin Ryssän kirkko Turussa". Kaupungin muihin rakennuksiinkin loihe hän pikaisen katseen ja onnistuipa Birger Jarl'in perustaman vanhan linnankin hetkeksi vetää hänen huomiotaan puoleensa. Hämeenlinnan asemalla viipyi juna ainoastaan jonkun minuutin. Tämä hätäisyys kiukutti "Joku"a syystä, ett'ei se sallinut hänen menemään kirkkoa likeltä tarkastelemaan. Hän oli tämän asian johdosta pahalla tuulella vielä silloinkin kuin saavuttiin Riihimäelle.

tiistai 15. heinäkuuta 2025

Saimaan kanavalla 1850-luvulla

Nimimerkki W. L. (V. J. Kallion mukaan Wilhelm Lavonius) oli kotimaanmatkailun varhaisia edistäjiä Sanan-Lennättimessä vuonna 1858 ilmestyneillä kirjoituksillaan Matka-muistelmia (*). Yhdessä näistä, kehuttuaan Monrepos'n puutarhaa, jota hän kutsuu Vanhan Viipurin metsiköksi, sekä "maakartanoita Kirjola, Kiiskilä, Saarela, Hämäläisenmäki, Lyykylänjärvi ja Näätälän järven ympäristöä" hän jatkaa

Mutta jos joku tahtoo saada todistuksen minun sanoilleni, että luonto tuhlaavalla kädellä täällä on levittänyt kauniita lahjojansa, niin matkustakoon Saiman kanavaa myöten Viipurista Lappeenrantaan taikka Viipurista Antrean pitäjän kirkolle ja sieltä Vuoksen virran vieritse Vuoksen niskalle. 

Kanavaa myöten tällä kertaa matkustin minä. Ennenkuin Viipurin kartanot ja tornit matkustajan silmä-piiristä ovat hävinneet, näkyy jo Suomen veden pohjan ympäristöltä koivujen ja leppien väliltä ihmisten iloisia asuntopaikkoja. Ja sitten kuin nämä ovat laivan jälelle jääneet ja tämä päässyt kanavaan, niin seuraa kauniita paikkoja, niin tiheästi toinen toisensa perästä että uupuisi kynä niiden suloisuutta selittäissä. 

Se vaan olkoon sanottu — vaikka muistutuksella että nämä kauniit paikat kaikki luonnostansa ovat niin omituiset, että vertominen niiden välillä ja parhaan valitseminen olisi lapsellista työta — että jos täällä matkustavainen tahtoo ihailla jotain erittäin kaunista, niin seisattukoon, koska on tullut Lavolan salmen lävitse ja yläpuolelle Juustilan järveä Juustilan sulkujen rinnalle. Siinä näkee korkealta mäeltä nimitetyn järven ja tämän järven rantoja. Oikealla kädellä siintä synkkämielisten koivuin väliltä Juustilan kartano ja toisella puolella kohoaa honkava metsä. Puiden välillä näkyy vihertävä nurmi, joka ruohonpäisenä penkereenä piirittää järven pintaa. 

Hjalmar Munsterhjelmin näkemys Juustilasta
Museovirasto

Juustilasta jatketaan tie kanavaa myöten Särkijärvelle ja Rättijärvelle, josta taas kanavaa myöten päästään Lietjärvelle ja Nuijamaajärvelle siksi kuin viimein matkustamisella kanavaa myöten tullaan Lauritsalan laiturille. Mainittavat ovat tällä tiellä kauneutensa puolesta taipale Särkijärven ja Rättijärven välillä ynnä näkyalat Rättijärveltä ja Räihältä Nuijamaan järven rannalla. Muutoin on merkillinen Suoskuanjoki, joka virtaa yhdessä laaksossa kanavan vieressä niin alhaalla, että koska Nuijamaan järven yläpuolella Kansolan kylän tienoilla tapasi kanavaa, niin oli tämän pohjaa alempana. Siitä syystä valmistettiinkin joelle kivikattonen tie kanavan alatse.

(*) Viipuriin tultuani (Sanan-Lennätin 09.07.1858), Saiman Kanava (Sanan-Lennätin 16.7.1858), Savonlinna (Sanan-Lennätin 30.07.1858), Varkaus (Sanan-Lennätin 06.08.1858), Maanviljelyksestä (Sanan-Lennätin 27.08.1858)

maanantai 14. heinäkuuta 2025

Tervaveneessä Oulunjärvellä 1889

Nimimerkki Esko vietti kahden toverinsa kanssa kesää Vaalassa (kartan vasen yläkulma). Ajankuluksi he päättivät lähteä Oulusta palaavien tervaveneiden kyydissä itään. Kokemuksesta kirjoittamassaan artikkelissa Tervaveneessä Vaalasta Suomussalmelle ja sieltä takaisin (Uusi Suometar 17.8. & 21.8.1889) Esko kuvaa matkantekoa ennen pysähtymistä Neuvosenniemen Kallion talossa (kartan oikeassa alakulmassa) muun muassa näin:

Kaivannossa kävimme maalla ja siellä hankittiin veneisin kiviä sekä puita ja syttyjä, sillä eihän tahdottu hyvässä purjetuulessa kuivin suin olla. Kun oltiin taas uudestaan vesillä, pantiin kolmen naapuritalon veneet rinnatusten kulkemaan, jolloin niitten purjeet näyttivät yhdeltä ainoalta isolta ja leveältä purjeelta. Sitten kunkin veneen keulaan otettujen kivien päälle tehtiin nuotio ja pantiin kahvepannut tulelle. Ilma oli jo melkoisen hyvä. Taivas oli kyllä pilvessä, mutta ei kuitenkaan enää satanut, ja tuuli oli isosti tau'onnut. Tasaisesti kiitivät aluksemme isoa Ärjänselkää pitkin ja me istuimme kaikki tyytyväisinä veneissämme rauhallisen iltayön vaaleassa hämärässä, katsellen kauniisti loimottavia nuotioita, puhellen ja pakinoiden. Kun kahve oli aikansa kiehua lirissyt ja valmiiksi joutunut, annettiin sitä meille juotavaksi niin hyvin vierusveneestämme kuin omalta väeltämme, ja hyvältäpä tuntui kahve maistuvan aavalla selällä. Kun kukin oli tätä suosittua juomaa saanut, tulivat he heti paremmalle puhetuulelle. Oli tosiaan hupaista kuunnella ylimaan rahvaan luonnollisia puheita ja vakaisia keskusteluja, nähdä heidän teeskentelemätöntä esiintymistään ja oppia tuntemaan heidän hyvää mielenlaatuaan. 

Hiukan totisemmaksi tuli mieli, kun sitten äkkiä kuuro kohosi ja alkoi puhallella vastaan, jotta oli pakko laskea purjeet alas ja ruveta soutamaan. Se kuuro meni kuitenkin pian ohitse ja sitten tyyntyi. Kävi vielä hyvän aikaa loikka selällä, vaan aallot pienenivät pienenemistään, kunnes lopulta niiden pauhaava ääni vaikeni ja maininki lakkasi. 

Nuori isäntämme istui veneen perässä huopaelemassa ja hänen vaimonsa ja veljensä istuivat rinnakkain etuteljolla soutajina. Viereisessä veneessä taas istui isäntä ja hänen rotevakasvuinen somavartaloinen tyttärensä soutajina ja nuori poikansa huopaajana. Toisinaan vaihetettiin kyllä sijoja, mutta yleensä ei suvaittu naisten kau'an perässä olla, sillä sanottiin, ett'eivät ne osaa laskea suoraan kuitenkaan, ja kyllä olivatkin miehet kärkkäät naisia muistuttamaan, jospa toisiaankin. Mekään emme aina joutilaina istuneet, vaan kävimme käsiksi airoihin mekin vuorostamme, jolloin vakituiset soutajamme saivat vähän huokaista.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2025

Kohti Kemiä kesällä 1876

Wikimedia
Åbo Underrättelser raportoi 11.8.1876 kaupungissa oleskelevana pastori Henry Lansdellin, joka oli Lontoon irlantilaisen lähetysseuran sihteeri. Hänen oli tarkoitus jatkaa matkaansa Tukholmaan. Lansdellin kirjasta Through Siberia (1882) selviää, että hän oli käynyt Suomessa jo vuonna 1874, mutta kirja keskittyy nimensä mukaisesti Siperian matkaan.

Jossain on kuitenkin julkaistu Lansdellin kertomus matkastaan vuonna 1876, sillä sen ote ilmestyi ruotsiksi Helsingfors Dagbladissa 28.2.1878 alkaen ja suomeksi Pohjois-Suomessa (30.03.1878 no 26 & 03.04.1878 no 27). Ote: 

Ajoneuvoni saapuivat viimein, valjaissa tulinen hepo, joka vei minut ensimmäiseen muuttopaikkaan ilman pahempaa tapaturmaa kuin että kerran puoliavoimesta veräjästä kulkiessamme tämä kovasta kolauksesta särkyi. 

Pian tulin toiselle joelle, vaan en voinut lahjoilla enkä viittauksilla saada lautturia kuljettamaan minua joen poikki; senvuoksi minulla ei muuta neuvoa ollut kuin odottaa iltaa, niinkuin muuan norjalainen parka, joka ennen minua oli sinne saapunut, toivossa että tuuli auringon laskiessa asettuisi. Leipää en ollut muassani tuonut, vaan tahoin nyt valmistaa päivällisen niin hyvin kuin voin. Otin senvuoksi esille "RobRoy" kyökkini lautturin tuvassa, sytytin lamppuni ja keitin kupillisen soppaa, ja tarjosin sitä hämmästyneille suomalaisille, jotka eivät milloinkaan olleet sellaista (!) nähneet. 

Viimein näkyi vene tulevan joen poikki ja minä luulin soutajain käytöksestä ymmärtäväni, että jos heidän kanssa tahtoisin joen ylitse kulkea, voisin saada hevosen toisella rannalla. Tämän tein; vaan ei ollut helppo päästä ylitse eikä sitten hevosta saada, sillä sen omistaja selitti äreästi, ettei hän tahtonut minua kyyditä. Kuitenkin hän muuttui kohteliaaksi ja nöyräksi, kun taputin häntä olalle ja tarjosin hänelle markan ja annoin hänen ymmärtää, että hän saisi sen kokonaan, jos hän tahtoisi viedä minun hollimatkan päähän. 

Ilta oli jo tulossa, kun saavuimme lähimmäiseen muuttopaikkaan, Kemiin, jossa oli kauppapuoti, postikonttori ja sahalaitos. Minun ei ollut koskaan ennen ollut niin vaikea saada ihmisiä ajatuksiani ymmärtämään kuin siellä, vaan käytettyäni kaikkia mahollisia ja pelkäänpä mahottomiakin viittauksia tuli viimein sanomattomaksi ilokseni muuan telegrafisti, joka osasi puhua englannin kieltä. Minä päätin heti jäädä tänne yöksi, erittäinkin senvuoksi, että ystäväni, telegrafisti, minulle kertoi, että sahanhoitaja osasi puhua englannin kieltä ja että hänellä oli useita ruotsalaisia työmiehiä. 

lauantai 12. heinäkuuta 2025

Kävelymatkan aloitus toukokuussa 1878

Aitassa 5/1927 julkaistiin Alfred Ferdinand Tikkasen päiväkirjaa serkkunsa Johan Jakob Tikkasen kanssa kevätkesällä 1878 tekemästä jatkamatkasta Kaakkois- ja Itä-Suomeen. Ote alusta:

29 p. Toukok. Lähdin matkalle Lahdesta ja yhdyin Jaakon kanssa. Junassa ukkoset iloisia kuin kalat. Lappeenrannassa jätin tavarani höyrylaiva Elias Lönnrotiin Ståhlbergin vietäviksi Kuopioon. Sitte jalkaisin Lauritsalaan. Ilma kaunis; iltasilla vetäytyi pilven kietaleita yli taivaan. Näköala erinomainen. Yötä Lauritsalassa, Hotel de Saima. Iltanen: voita, leipää, 2 munaa ja lasi maitoa. 2: 10.

30 p. Toukok. Jo noustessamme satoi. Huolimatta siitä läksimme kävelemään. Veimme Jaakon remmit korjattaviksi. Niitä odottaissamme kävelimme kaunista kanavan vartta sateessa toiselle lussipaikalle asti. Palatessamme otimme remmit. Joimme putelin olutta ja läksimme sateessa ajamaan Joutsenon kestikievariin — kurjaa, vettä, kovaa tuulta vasten silmiä ja kuivia kankaita. Märkinä kuin kuikat saavuimme Joutsenon kirkolle. Paikalla riisumaan aivan Aadamin pukuun ja kuivaamaan vaatteita. Iloa ja riemua. Kirkosta tuli juuri väki, vaimot valkeat hunnut ja tykkilakit päässä, ensimäiset puvut sitä lajia, mitä nähtiin. Aamiainen: voita, leipää, kalaa, juustoa, läskiä, munia ja maitoa - suurellisesta! 

Kuivattuamme ja ilman asetuttua läksimme jalkaisin Siitolaan. Näkyalana kattilamaisema Salpausselänteiden välillä, joskus Saimaan selkä kuumotti metsän läpi. Jo 9 virstan puuhan kuului Imatran pauhu. Kolme virstaa tällä puolen Siitolaa söimme puolisemme ja samalla illasemme: voita, leipää ja maitoa. Jaakko piirsi muutaman vaimon kuvan, tykkimyssy päässä. Tapasimme muutamia pohjolaisia matkalla Helsinkiin. Tulimme Vuokselle ja suuressa lossissa yli. Jäimme yöksi itäpuolelle. Näköala virtaiselle joelle. Molemmissa huoneissa ryssän bohut nurkassa. Tietämättäni muka kysyin emännältä, josko olivat avainkaappia. Ei, ne ovat Jumalan kuvia! Mitä varten? Matkustavat herrat niin tahtovat. Ei suinkaan niiden tautta ole pakkoa niitä pitää, vaan ehken on talossa kreikkalaisia. On isäntä. Jasoo, vai niin, oli viatoin vastaukseni. Yösijana: systersänky Jaakon vieressä.