Rippeet 30-vuotisen sodan seminaarista

Eilen pidettiin Helsingin yliopistolla seminaari Tiekartta helvettiin. Kolmikymmenvuotisen sodan alku, vaiheet ja jälkivaikutus. Tien helvettiin sanotaan englanniksi olevan päällytetty hyvillä aikomuksilla: pääsin kyllä paikalle, mutta kuuntelemiseni ja keskittymiseni oli vähemmän täydellistä. Onneksi historian laitoksella (tms.) on oma blogi, jossa varmasti tulee informatiivisempi katsaus sisältöön.

Boer en soldaten, Rijksmuseum

Tietoni 30-vuotisesta sodasta ovat kauniisti ilmaistuna "luonnosmaiset", joten Jaakko Björklundin esityksestä 30-vuotisen sodan taustat ja jälkimaine olisin voinut oppia paljon. Käytännössä jäi mieleen, että sota kokonaisuutena on tulkinta, joka sattui jäämään elämään. Ja on merkityksillinen eri tavoin eri Euroopan maissa. (Oliko muuten niin, että yhdessäkään esityksessä ei mainittu hakkapelittoita hakkapeliittoja?)

Mirkka Lappalainen selitti Vasa-laivan merkitystä selkeästi ja mielenkiintoisesti. Kyseiseen aikaan vaan nähtiin hyvänä ideana tehdä epäkäytännöllisen arvokkaita laivoja, joilla piti olla vaikutus vihollisiin.

Henri Hannulan katsaus Alankomaiden uskonnon tulkinnan vaikutuksesta sisäpolitiikan kautta ulkopolitiikkaan oli niin monivaiheinen, että putosin kärryiltä. Voitaneen yleispätevästi todeta hämmästyttävän monien asioiden vaikuttaneen historian kulkuun?

Anu Lahtinen selitti Christina Regina von Birchenbaumin kirjoittamaksi attribuoitua runoa. Pääosa asiasta löytyy viimevuotisesta blogitekstistään. Yleisökeskustelussa pidettiin etunimiä Christina Regina epätodennäköisinä 1600-luvun alussa ja epäiltiin runoon liittyneen konteksti, jota on nyt vaikea/mahdoton tavoittaa.

Jälkimmäiseen ajatukseen yhdyn, mutta tutustuttuani Regina-nimen wikipedia-sivuun näkisin mielelläni jotain dataa nimen käytöstä Pohjolassa. Olisiko mahdollista, että nimi Christina Regina olisi annettu ja vain sattumalta valtakuntaan tuli myöhemmin "Christina Regina" eli kuningatar Kristiina?

Täysin epätieteellisenä dataeksploraationa tein Google-haun adelsvapen-sivustoon. Regina-osumia eri ajoilta on 475 suvussa. Päällimmäisten joukossa esimerkiksi suvussa Rosenhand vuonna 1628 syntynyt Catharina Regina ja suvussa Lillieberg ehkä hiukan nuorempi Anna Regina. Kun jopa turkulainen porvari on löytänyt 1600-luvun alussa Regina-vaimon, en pitäisi lähtökohtaisesti mahdottomana, että Karjalaan olisi eksynyt esim. Viipurin saksalaisen porvarin tyttärenä Christina Regina.

Kari Saastamoisen otsikko oli 30-vuotinen sota, Samuel Pufendorf ja moderni valtio. Keskittymiseni herpaantui Pufendorfin biografiatietojen jälkeen kun yritin epätoivoisesti muistaa oliko Jonas Nordinin väitöskirjassa selotettu suomalaisten dissaus hänen tekstiään. No, ukkeli kirjoitti m.m. kaksi aikansa bestselleriä De statu imperii Germanici ja Einleitung zu der Historie der vornehmsten Reiche und Staaten, so jetziger Zeit in Europa sich befinden. Edellisen hän joutui julkaisemaan salanimellä ja jälkimmäisen painoksiin ovat muut tehneet lisäyksiä Pufendorfin nimiin.

Lopuksi Maria von Hertzen esitteli Peter Hagendorffin vuosina 1625-49 pitämän päiväkirjan erityisesti palkkasotilaan perhe-elämästä antamia tietoja. Erinomaisen jännittävää, että näin varhaiselta ajalta on näinkin tavallisen ihmisen muistiinpanoja. Mistä tietenkin syntyi pieni keskustelu siitä, voiko erikoistapaus edustaa massaa.

Perinnönsaajat hukassa

Sanomalehdessä Inrikes Tidningar 24.2.1785 julkaistu ilmoitus

on aika selkeä. Turun katedraalikoulun kolleega Johan Wrang oli testamentannut kolmanneksen omaisuudestaan vaasalaisen kauppiaan Johan Sundelinin leskelle ja tämän rintaperillisille. Vaasassa tästä joukosta ei kuitenkaan tiedetty kuin, että leski oli (toisen ja myös kuolleen?) aviomiehensä kanssa muuttanut Tukholmaan. Näin ollen kuulutukselle tarvetta.

Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista selviää, että Wrangin äiti oli sukunimeltään Sundelin ja äidinisä pappi Anders Sundelin. Yhteyttä Vaasaan ei näy, mutta yliopistossakin on käynyt Johan Sundelin, joka oli "Porvari Raahessa. Muutti sittemmin Kokkolaan." Jatkanut sieltä Vaasaan ja vielä Tukholmaan? Vai eksynkö sivupolulle?

Mennään aivan toisaalle. Dahlströmin kortisto kertoo yllättävän paljon Wrangin Brita-äidistä, joka oli jäänyt leskeksi vuonna 1745. Kaksi vuotta myöhemmin hänen sanotaan elävän köyhyydessä, vaikka oli saanut oikeuden panna olutta.

Jo aviomiehensä eläessä hän oli tienannut leipomalla "kaikenlaista".Vuonna 1734 oikeudessa oli keskusteltu Britan "saksalaisista kangaspuista", jotka hän sai pitää, kunhan ei kutonut kuin itselleen. Monitaitoinen nainen, kuten moni aikalaisensa.

Huhti- ja toukokuuta

22.4.

• Tältä voi näyttää (historialliset) tilastot kartalla.

23.4.

• Sukkulalla ja neulalla: Hiitolan liinalakki - sen ihanuus ja pukeminen
• Aikakapselin mysteeri: Eliel Lagercrantz kätki tutkimuksensa säilöön Jyväskylän yliopiston kirjastoon 300 vuodeksi

25.4.

• Kun resepti vastaa taitojani keittiössä, ei ruokalaji itsessään houkuttele.

28.4.

• Kinopalatsissa aika ryysis. Onkohan jollain muullakin kuin minulla syksyn hullarilippuja käyttämättä? 7 lippua oli tullessa, nyt 6: Synkin hetki. [Hyvä historiallinen elokuva, paljasti merkittäviä aukkoja tiedoissani.]
• Onni on kun multiplexissä kävelee väärään saliin ja sattuu olemaan leffa, joka oli katsottavien listalla. Ja oli katsomisen väärtikin. Missattu: Ikitie, nähty: Gringo.

29.4.

• Eräs satakuntalainen ryijynkutoja
• Kommenttina Ruotsin akatemian tilanteeseen nähty: "Kirjallisuuden Nobelin voisi antaa Trumpille twiiteistään."
• 7. leffa kahdessa päivässä. Laadun jälkeen finaalina Avengers. En tunne hahmoja, toivottavasti ei ole vaikeaselkoinen...

1.5.

• The great war käsittelee jääkärimme Saksasta käsin

3.5.

• The miles of manuscripts in the Vatican Secret Archives have been impossible to transcribe at length—until now, @sam_kean writes

5.5.

• FYI, jos minä kirjoitan IMHO, niin tarkoitan "humble opinion". Sillä aloitin verkkoviestinnän vuonna 1990. #nuoriso [Järketyksekseni jostain BuzzFeed-artikkelista levisi tieto, että lapsukaiset tulkitsivat lyhenteen H:n sanaksi honest. Yikes!]

11.5.

• Palasin juuri runsaan viikon Ruotsin ja Saksan reissulta. @Gamla_Uppsala lasten kotileikkipaikassa roikkui tällainen riista.

13.5.

• Kakkosluokan kansalaiset eli kuurojen sterilointi 1900-luvun Suomessa
• Hups, tein varauksen, ennen kuin katsoin _kuinka_ myöhässä edellinen lainaaja oli palautuksensa kanssa.

14.5.

• Se tunne, kun huomaat tänä vuonna ilmestyneen väikkärin, jonka aihe on oleellinen kirjaprojektille... väikkärin, jossa on 500 sivua saksaksi, jota et osaa kahvilatilauksia enempää.

15.5.

• Kun elää sanojaan myymällä niin eihän niitä kannata ilmaiseksi jakaa.

19.5.

• Terveiset Sauvon kirkosta, jossa paikallinen esittelijä puhuu uskonpuhdistuksen yhteydessä kalkituista seinistä. [Koko päivän raportti blogipostauksena.]

Ensimmäinen suomeksi puhuva Helsingin valtuustossa

Nya Pressenin kronikoitsija on tuskin ollut aivan tosissaan kirjoittaessaan, että "viikon kiistatta tärkein tapahtuma" oli se, että 12.2.1895 kuultiin Helsingin valtuustossa ensimmäistä kertaa puhe suomeksi.

Äänessä oli koneenkäyttäjä Viktor Sohlman, joka oli valittu valtuustoon edellisen vuoden lopussa. Hänestä eivät verkkohakuni löydä lisätietoa, mikä tuntuu erikoiselta. Edes kaupunginvaltuuston painettuihin (ja sittemmin digitoituihin) asiakirjoihin kohdistuttu haku ei tuottanut tulosta.

Helsingissä julkaistun Työmiehen toimituskunnassa V. Sohlman mainitaan viimeisen kerran (OCR:n varassa) 7.11.1896. Helmikuun alussa 1897 Sohlman oli ammattiyhdistysten keskuskomitean vuosikokouksessa (Työmies 6.2.1897). Kautensa Helsingin kaupunginvaltuusmiehenä päättyi vuoden 1897 lopussa (Isänmaan ystävä 12.11.1897). Hämäläinen kertoi 21.6.1899, että "Koneenkäyttäjäksi Hämeenlinnan sähkövalaistuslaitosta varten on rahatoimikamari 23 hakijasta ottanut koneenkäyttävä V Sohlman'in Helsingistä."

Rikkaimman lähteen henkilöönsä tarjoaa Työväen lehdessä 10/1896 kuvan kera julkaistu biografia, joka paljastaa, että miehellä oli ajalle tavanomaista enemmän koulutusta ja liikkuvuutta. (Veljellään Otto Werner Päiviöllä on Wikipedia-sivu.)

"On syntynyt 8 p:nä tammikuuta 1857 Tervakosken paperitehtaalla, jossa isä [Matts Sohlman s. 1831] silloin oli ruukin seppänä. Sieltä muuttivat vanhemmat Hämeenlinnaan, jossa isä tuli rautatien-aseman sepäksi. Käytyään läpi ala-alkeiskoulun ja 4 luokkaa yli-alkeiskoulua antautui Vihtori Sohlman v. 1873 koneteollisuus-alalle saatuaan oppilaan paikan Kaasutehtaan konepajassa Helsingissä.

Opin käytyään työskenteli Jokioisten naulatehtaalla 2 1/2 vuotta, jonka jälkeen siirtyi Pietariin. Sieltä 4 vuoden perästä muutti perheineen, jonka oli Pietarissa perustanut, takaisin Helsinkiin. Suoritettuaan ensi luokan koneenkäyttäjä-tutkinnon v. 1885. lähti uudelle matkalle Venäjälle, nim. Bakuun koneenkäyttäjäksi Veljekset Nobelin höyrylaivoille. Oltuaan siellä 3 vuotta palasi takaisin Helsinkiin, jossa siitä pitäin on ollut.

On 8 vuoden ajan ottanut osaa Helsingin Työväen-yhdistyksen toimintaan. Konetehtaalais-ammattiosaston puheenjohtajana on ollut 5:tenä vuonna. Nykyään on Työväen-yhdistyksen varapuheenjohtaja. Raittiusseuroissa "Koitossa" ja "Tähdessä" on myös työskennellyt. Matkustellut ulkomaalla, etupäässä Saksassa, ammatti-oloja tutkimassa." [Työmies 13.7.1895 kertoo, että työnjohtaja V. Sohlman sai Helsingin käsityö- ja tehdasyhdistyksen matkarahan Lyypekin näyttelyyn.]

Arkeologisella kevätretkellä

Eilen upeassa säässä oli liikkeellä bussilastillinen arkeologian ystäviä SKAS:n ja SMTT:n kevätretkellä. Olin liittynyt joukkoon, sillä olin ajatellut kesällä käydä ekaa kertaa Rosalan viikinkikeskuksessa ja arvelin, että järjestetyllä reissulla se olisi hauskempaa. Olin oikeassa, sillä ryhmässä pääsin syömään lounaan yllänäkyvään hallirakennuksen rekonstruktioon.

Myös alueen muinaispolusta sain "enemmän" irti, kun kuuloetäisyydellä oli asiantuntevia kommentoijia. Lavastettu arkeologinen kaivaus ei saanut ammattiarkeologeilta kovin korkeita pisteitä.

Viikinkilaivan infokyltin maininta ruorista herätti yleistä hilpeyttä ja epätarkkuuksia löytyi joka puolelta. Ainakin yhdeltä ryhmäläiseltä (enkä tarkoita itseäni) loppui huumoritaju "muinaispolulla", mutta monet ymmärsivät sen viehätyksen lapsille.

Maastoon lavastettujen kohteiden lisäksi museokaupan tiloissa oli viikinkiajan arkielämää esittäviä dioraaamoja

ja valokuvia Kyrksundetista löydetyistä esineistä. Lisäksi kahdessa ulkorakennuksessa esitettiin esinekopioin aseita ja käsitöitä sekä soittimia.

Viikinkikeskuksesta jatkoimme juuri Kyrksundetiin, jossa seisoimme tovin entisellä kirkkomaalla, josta ei (nähdäkseni) ollut näköyhteyttä itse salmeen. Oppaamme Ilari Aalto selosti salmen pohjoispuolelta löytyneen, enimmäkseen metallinpaljastimella, viikinkikulttuuriin yhdistettävissä olevia löytöjä. Mutta samalta ajalta ei ole havaintoja lähiseudulla asumisesta, joka on todennäköisesti alkanut vasta ruotsalaissiirtolaisten ja kirkkonsa myötä.

Voi olla, että uusi tieto ei mennyt jakeluun, mutta lähdin paikalta suunnilleen samoin ajatuksin kuin sinne tullessa: viikingit ovat hädin tuskin pysähtyneet tässä saaristossa, joka puolestaan on kaukana "varsinaisesta Suomesta". Merkittäväksi kauppapaikaksi en Hiittistä hahmota.

Täysin uutta tietoa (eli helpommin omaksuttavissa) oli Riikka Tevalin aikapaineessa esittelemä Högholmen, joka on kuvani keskiosassa mahdollisesti erottuva pienehkö saari.

Saaren rannasta, veden pinnan alta on löydetty radiohiilellä vuoteen 1300 (plus-miinus 120 vuotta) ajoitettuja mittavia laiturirakenteita. Itse saarelta on löydetty jonkin verran tiiltä ja iso määrä luita. Näiden perusteella saari on käsitetty keskiaikaiseksi linnoitussaareksi, jota voi verrata Porvoon Husholmeniin.

Retken lopuksi poikkesivmme Sauvon keskiaikaiseen kirkkoon, jossa en ollut aikaisemmin käynyt. En odottanut mitään kummallisempaa ja ehkä juuri siksi monet isokokoiset maalaukset ja 1600-luvun hautavaakunat tekivät niin voimakkaan vaikutuksen. Jossain määrin onnistuneet otokseni tuskin pystyvät välittämään tunelmaa, pahoittelen.

Rotista

Eilen vierailin Helsingin yliopiston arkeologiaseminaarissa, jossa puhui englantilainen David Orton tutkimushankkeestaan. Hän on kiinnostunut kartoittamaan rottien leviämistä Eurooppaan ja ymmärtämään sitä kautta kunkin ajan kaupungistumista ja kauppareitittymistä. Aasiasta tulleena rotta ei pärjännyt ihmisyhteiskunnan ulkopuolella eikä omin voimin siirtynyt yhdestä paikasta toiseen.

Enpä ollut koskaan kuullut tai tullut ajatelleeksi, etteivät rotat ole olleet aina keskuudessamme. (Eivät myöskään hiiret, mutta ne mainittiin vain ohi mennen.) Nykyisin hävinnyt mustarotta, josta käsittääkseni yllä kuvaesimerkki, ilmaantui Etelä-Eurooppaan ajanlaskun alkua edeltävinä vuosisatoina. Esimerkiksi Englantiin se ehti 200-300 -luvuilla.

Ajoituksen yhteys Rooman valtakuntaan yhdyskuntineen ja kulkureitteineen on ilmeinen, varsinkin kun muut löydökset sitä tukevat. Mukaanlukien rotan häviäminen Rooman valtakunnan länsiosan lakattua olemasta.

Rotta teki paluun 900-luvulla, mutta on epäselvää tuliko se silloin Eurooppaan lännestä vai idästä. Keskiaikaan mennessä populaatioita oli varmasti Suomessakin. (Rottien yhteys ruton leviämiseen on edelleen kiistan aihe.)

Mustan rotan hävitti Euroopasta lopusta toinen rottalaji. Vaikka sen saapuminen on huomattavasti tuoreempi tapaus ja kirjallisia mainintojakin on, tarkkaa ajoitusta ei tällekään tulemiselle ole. Vuoden 1700 paikkeilla, ymmärtääkseni, mutta Suomessa vasta 1900-luvun alussa? Wikipedia tietää jotain samansuuntaista: "Isorotta on syrjäyttänyt monin paikoin mustarotan, joka hävisi Suomesta 1900-luvun alkupuolella."

Tosi mielenkiintoinen esitys ja toivottavasti Ortonin lopputulokset tarkennettujen ajoitusten ja muiden analyysien jälkeen tulevat jotain kautta eteen.

Valokuva Douglas English. National Science and Media Museum

Kasveista ja kasvimaista

Turussa juhlittiin eilen 30-vuotiasta Kuralaa ja kyllähän sitä ajaa Helsingistä ilmaisen kermakakun viipaleen syömään. Eikun kuuntelemaan mielenkiintoiset esitelmät puutarhahistoriasta.

Jens Heimdahlin viesti oli, että Ruotsissa oli puutarhaviljelystä ennen kristinuskoa ja luostareita. Riippuu ja roikkuu puutarhan määritelmästä, mutta todisteita muualla kuin pellolla viljeltävistä kasveista on ainakin runsaasti ajalta ennen vuotta 1050. Öölannin Sandby Borgista, jonka löytöjä näin alkukuun Ruotsin reissullani, on esimerkiksi löytynyt Pohjolan vanhin sipuli.

Hullukaali ilmaantui Pohjois-Eurooppaan ja Pohjolaan myös vuoden 500 paikkeilla. Sen leviäminen oli niin nopeaa, että todennäköisesti siihen liittyy joku kulttuurinen ilmiö. Eikä ainoastaan tieto sen hammassärkyä lievittävästä vaikutuksesta. Kolmas Heimdahlin esimerkkikasvi oli nukula, jota ei Ruotsin varhaisesa lääketieteellisessä kirjallisuudessa käsitelty, mutta Nya Lödösen kaivauksissa tehdyn löydön perusteella sitä on osattu käyttää synnytyksen yhteydessä. Tässä verkkovideopätkässä Heimdahl selittää lopussa samaa tapausta. (Jos haluaa kuunnella Heimdahlia pidemmän pätkän niin tarjolla on esitelmä Häxor och magi: Magiskt örtbruk från järnålder till medeltid.)

Luostarit tulivat aikanaan ja niillä oli puutarhoja. Näiden tutkimista Ruotsissa vaikeuttaa se, että kolmeen tärkeimpään kohteeseen on 1600-luvulta lähtien istutettu kasveja tavoittelemaan menneisyyttä ja samalla on tuhottu jäljet siitä. Muista luostareista on löytynyt pääosin samoja kasveja kuin luostarin muurien ulkopuoleltakin. Poikkeuksena muualla harvinaisemmat musta mulperi, timjami, musta viinimarja ja belladonna sekä luostarien ulkopuolella täysin tapaamaton laventeli.

(Arkeobotaniikasta tuli mieleen Oulussa pian väittelevä Annemari Tranberg, jonka työn otsikko on Ympäristön ja ihmisen suhteen muuttuminen Perämeren rannikolla varhaismodernina aikana: Makrofossiilitutkimus kasvien käytöstä muuttuvassa maailmassa.)

Toinen Ruotsista asti puhumaan tullut oli Karin Hallgren, jonka väitöskirjan En kåhltäppa eij at räkna. Köksväxtodlingen i 1700-talets jordbrukssystem olen täällä pari kertaa maininnut, mutta jättänyt avaamatta. Lähtemällä Turkuun sain siitä hyvän tiivistelmän.

Kasvimaat olivat pieniä, arkipäiväisiä ja enimmäkseen naisten vastuulla eli eivät ole olleet kiinnostava tutkimuskohde aiemmin. Lähdemateriaalia on olemattoman vähän, sillä kasvimaita ei verotettu, niistä ei ollut määräyksiä eikä niistä syntynyt riitoja. Aikalaiskirjallisuus vaatii huolellista lähdekritiikkiä, sillä säätyläisten kirjallisuudessa talonpoikien tavat on usein esitetty tarkoituksenmuksaisesti totuudellisuuden sijaan.

Todellisuudesta Hallgren kokee saaneensa otetta käymämllä läpi Uppsalan yliopiston tilojen katselmusasiakirjoja ja pari tuhatta 1700-luvun karttaa. Karttoihin ei aina nähty tarkoituksen mukaiseksi merkitä kasvimaata, mutta kirjauksia on sen verran, että niistä sai irti tavanomaisuuksia. Kasvimaat, joiden koko yhdelle taloudelle vaihteli 70-1500 neliömetrin välillä, oli sijoitettu peltojen ja niittyjen välimaastoon mielellään lähteen tai mun vesipisteen vierelle. Ei siis pihapiiriin.

Koska en koskaan osallistunut isäni puutarhaharrastukseen, minulle oli uutta tietoa, että kasvimaa vaatii välttämättä lannoitusta. Lannasta ei 1700-luvulla ollut ylitarjontaa, joten kasvimaa vei merkittäviä resursseja. Kitkeminen sopi parhaiten lapsille ja vanhoille naisille, joilla ei ollut tärkeämpää tekemistä.

Kotiinpäästyäni tarkistin Länsi-Suomen tuomiokirjakortiston. Kaalimaa on otsakkeena ja kortteja yli 40. Lisätietoa voisi siis löytyä 1700-luvun tuomiokirjoistakin, vaikkei riitoja alvariinsa ollutkaan.