tiistai 28. helmikuuta 2017

Aseellinen pankkiryöstö helmikuussa 1906


Fyrenin 6/1906 kuva pankkiryöstöstä alaotsikolla Kauniin Elsan seikkailu herätti tietenkin mielenkiintoni. Perusteellinen selvitys tapahtumista oli suomeksi esitetty ainakin Tyrvään sanomissa 2.3.1906. Kyseessä oli Venäjän valtiopankin haarakonttorin ryöstöstä Helsingin Pohjois-Esplanadi 7:ssä 26.2.1906. Poliisin saapuessa paikalle
oli pankin toimitushuone tyhjä, mutta eräässä pienessä huoneessa heti käytävän vieressä oikealla makasi suullaan lattialla pankin Vahtimestari Palandin verissään ja eräässä samantapaisessa huoneessa olivat kaikki pankin virkamiehet teljettyinä. Pankin telefoonijohto oli katkaistu. Pankin virkamiesten kertomuksen mukaan oli 10—12 tuntematonta henkilöä noin klo 2 aikaan tunkeutunut pankkiin, paljastaneet heti revolverinsa ja ampumisen uhalla pakottaneet kaikki huoneessa olijat nostamaan kätensä, karkottaen heidät sen jälkeen toimitushuoneesta yllämainittuun sivuhuoneeseen. Vahtimestari Palandin ei liene tyydyttävästi totellut käskyä, jonka vuoksi häntä heti ammuttiin. Ruumista tarkastettaessa huomattiin, että häneen oli sattunut 3 laukausta, yksi vasempaan korvaan, yksi rintaan ja yksi vatsaan; viimeksi mainittu oli murskannut täydellisesti vainajan kellon ja tunkeutunut ruumiiseen, sitäpaitsi huomattiin ruumiissa 3 teräaseen, otaksuttavasti tikarin iskua, joista yksi oli sattunut rinnan oikeanpuoliseen osaan ja 2 selkään. Kielenkääntäjä Gawrilowin käteen oli sattunut laukaus, joka otaksuttavasti oli osunut harhaan.
Kuvan keskellä oleva Elsa Zilliacus oli töissä Yhdyspankissa ja oli valtiopankin konttorissa liikeasialla. Häneltä venäjää ja saksaa puhuneet ryöstäjät veivät rahasalkun, mutta mitään muuta erityistä ei tapahtunut. Fyrenin piirrokseen hän pääsi varmaankin sukupuolensa tähden.

Piirros Fyrenissä 9/1906 on kuin pysäytyskuva toimintaelokuvasta. Käynnissä on kahden ryöstäjän kiinniotto Keravalla (ks. esim Åbo Posten 2.3.1906). Arviolta 15 hengen ryöstäjäjoukosta saatiin kuusi epäiltyä kiinni ennen kuin Tyrvään Sanomat juttunsa julkaisi. Varastetun rahasumman suuruudesta ei ollut vielä varmuutta, mutta kassassa arveltiin olen 120000 ruplaa ja 80000 markkaa.

Onkohan missään markan ja ruplan kurssihistoriaa autonomian ajalta? Ainakin Perä-Pohjolainen on rahakursseja julkaissut ja 27.1.1906 Suomen sisällä käytetty kurssi oli 37,5 kopeekkaa = 1 markka eli 120000 ruplaa vastasi 320000 markkaa. Koko ryöstösumma arvioitu siis 400000 markaksi, mikä on nykyeuroina noin puolitoista miljoonaa. Riitti siis jaettavaa.

Kalevassa 7.3.1906 osattiin jo kertoa, että
Näyttää sangen varmalta, että tuon hurjan rohkean Venäjän valtiopankin ryöstön Helsingissä, teon, jonka vertaista tuskin tavataan muualla kuin "kaukaisen lännen" rikoskertomuksissa tai Venäjällä vallankumousliikkeen yhteydessä, ovat tehneet muutamat maassamme oleskelevat venäläiset, vallankumoukselliset pakolaiset. Joskin heillä mahdollisesti olisi ollut rikostoverina tai neuvonantajana joku suomalainen, ei se pääasiaa muuttaisi. Vastuu tapahtuneesta ei ole suomalaisten kannettava. 
Tekoa arvostellessa ei voi tietysti olla siitä kuin yksi mielipide: se oli raskas, kauhea rikos. Raskaammaksi tavallista sen tekee vielä sekin, että sen ovat tehneet täällä Suomessa turvaa hakeneet — ja löytäneet — pakolaiset.
Kas, kuullostaa ikävän tutulta tekstiltä.

P. S. Ryöstö mainitaan Lenin-museon uudistetussa perusnäyttelyssä bolshevikkien pankkiryöstönä.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Kaukaiset Hedmansson-sukulaiset

Siivosin tänään Petter Sund -käsikseen vaimonsa Anna Helena Bockin aiemman avioliiton pojan Erik Magnus Hjellmanin sukutaulua. Lähteiden tarkistuksessa ei tullut suurempia yllätyksiä, mutta olin unohtanut, että vaikka miehellä oli kahdesta avioliitostaan 16 lasta, ei tiedossani ole kuin yksi lapsenlapsi. Hienosti hän sattui saamaan etunimensä isoisältään.

Tämä Erik Magnus Hedmansson kuoli Tukholmassa 74-vuotiaana 12.9.1819. Hän on minulle erittäin kaukaista sukua, mutta kun satuin törsäämään ArkivDigital-kauteen ja aamun jäljiltä oli Tukholman perukirjat jo (lähes) rutiinia, niin tutustuin hänenkin jälkeläisiinsä.

Näitä oli elossa vaimonsa Lovisa Ulrika Segelingin kuollessa 1809 vielä kuusi ja kymmenen vuotta myöhemmin viisi.
  1. Ebba Gustava, syntynyt noin 1790 ja kuollut vuosien 1809-1819 välillä
  2. Johanna Wilhelmina, syntynyt noin 1791. Aviomies Pehr Adolph Granberg ja Wikipedian mukaan tyttäriään näytelmäkirjailijat Louise Elisabeth (1812-1907) ja Jeanette Charlotta Stjernström (1825-1857), jotka ovat myös SBL:ssä yhteisen aviomiehensä sivulla. Wikipediaan eivät ole päässeet Granbergin perukirjassa näiden kanssa mainitut sisarukset Augusta Wilhelmina (s. 19.4.1814), Hilda Adolphina (s. 17.7.1815) ja Sophia Elisabeth (s. 4.9.1827).
  3. Lovisa Albertina, s. 26.1.1792, k. ~1870
  4. Anna Maria, syntynyt noin 1794. Aviomies Johan Törneman, jonka perukirjoituksessa elossa avioliiton ainoana lapsena Carl Johan Törneman s. 26.5.1822, k. 19.4.1849. 2. aviomies Johan Gabriel Björkegren, perukirjassaan ei rintaperillisiä.
  5. Johan Eric Hedmansson, s. 28.11.1796, kuollut mahdollisine rintaperillisineen vuoteen 1862 mennessä, sillä ei mainita Anna Marian perukirjassa
  6. Charlotta Elisabeth, s. 17.12.1798. Aviomies Axel Wilhelm Bolinder.
Erik Magnus Hedmanssonin perukirjassa oli yksi kiinteistö (Järnlodet 82, Ladugårdslandet) ja kurkistin sen kortteihin Tukholman kaupunginarkiston kiinteistökortistossa. Kiinteistö pysyi perillisten hallussa kortiston loppuvuoteen 1875 asti. Mukana oli joitakin perukirjaviitteitä, joilla etsityillä Tukholman perukirjoilla täydensin ylläolevaa vaivautumatta hakemaan kaikkea mahdollista perukirjakortiston kautta.

Paljon uusia nimiä, joten syntyi hetkellisesti vaikutelma, että suku oli voimissaan, mutta loppujen lopuksi Erik Magnus Hedmanssonin lapsenlapsista vain Johannan tyttäret elivät aikuisina. Tiesiköhän Jeanette näytelmää Finland : Dramatisk tidsbild i tre akter och fem tablåer kirjoittaessaan, että isoisänsä isoisä oli syntynyt Hämeenlinnassa ja tullut isonvihan aikaan Tukholmaan?

Uteliaisuuteni riitti vielä (tietenkin) tarkistamaan, missä tuo perintökiinteistö sijaitsi. Kartalle pääsemiseen tarvitsin kaupunginarkiston muuttuneiden kadunnimien kortistoa, jolla pääsin Riddargatanin ja Sibyllegatanin risteykseen. Yhdessä sen kulmassa on Armémuseum, joten olen aivan varmasti kävellyt tästä ohi ja seuraavalla kerralla voin paikalla muistella kaukaisia serkkujani. Jotta tuijotan oikeaan suuntaan, tarkistin vielä karttojen vertailusta oikean korttelin.

Anna Maria Finelius

Kirjasarjan Människor och minnen. Personliga hågkomster och släkthistoriska skildringar kuudennessa osassa julkaistiin Edvard Berghin En skvallerkrönika från Helsingfors 1855. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan Bergh erotettiin yliopistosta puoleksitoista vuodeksi osallistuttuaan ns. Töölön päivällisille 1855. Tämän tapahtuman kohdalla muutaman kuukauden merkinnät alkavat ja sisältävät monta mainintaa Tamelanderin tapauksesta. Mutta myös muuta.


Lokakuun 22. päivä 1855 Bergh toteaa ylioppilaiden keskuudessa olleen paljon keskustelua siitä, miten Klinckowströmin veljekset olivat kesällä Vihtjärven tilallaan Vihdissä seurustelleet vaasalaisen Marie Fineliuksen kanssa. Ilmaus "åtnjuta äran av en alltför nära vistelse" ei minulle aukea. "Den incest som man i början ämnade haka sig fast vid" on selkeämpi ja pahanenteisempi. Bergh lopettaa toteamalla, että veljesten äiti oli sanonut, että hänellä oli vaikeuksia muistaa kuka suvusta on hänen aviomiehensä.

Kirjan toimittaneen Paul Nybergin mukaan veljekset olivat kenraalimajuri Artur Vilhelm Klinckowströmin pojat Alexander Fredrik (s. 1837) ja Arthur Emil Wilhelm (s. 1835)Anders Ramsay toteaa muistelmissaan, että Arthur "piti isoisänsä hekkumallisia mielipiteitä ja elämää ihanteenaan ja koetti sitä jäljitellä". Veljesten isoisästä on Saara Hilpinen kirjoittanut gradun Aristokraatin maine : Otto Wilhelm Klinckowströmin (1778-1850) skandaalit. Arthur oli ylioppilas ja on marraskuussa 1855 saanut Berghinkin mainitseman kurinpidollisen toimen kesän tapahtumiin liittyen. (Yliopiston hallinnon pöytäkirjasta löytynee enemmän faktaa kuin tästä blogitekstistä.)

Nyberg ei ole onnistunut tarjoamaan lisätietoa Maria Fineliuksesta. Tai ei ole halunnut?

Vaasassa kastetuista sopivimmalta näyttää värjäri Gustaf Eric Fineliukselle 5.8.1837 syntynyt Anna Maria, jonka setä (?) oli pappi Kokkolassa. Varmaa on, että tämä Anna Maria Finelius ei jäänyt Vaasaan loppuiäkseen. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan hän avioitui vuonna 1882 (!) valtioneuvos Lars August Sackleenin kanssa. Tämän kuoltua kolme vuotta myöhemmin surijoina mainitaan vaimo ja poika. Verkon sukupuun ja hautakivikuvan mukaan pariskunnan poika Gösta August Larsson Sacklén syntyi 9.2.1864.

Kirkonkirjojen poika syntyi mukaan aviottomana. Rippikirjassa (II 1856-1869, s. 272) on merkintä siitä, että Anna Maria Finelius oli synnyttänyt myös kuolleena syntyneen lapsen ja saanut tästä kirkollisen anteeksiannon helmikuussa 1860. Viite muuttokirjaan kertoo, että Finelius oli tullut Vaasasta Helsinkiin jo vuonna 1853. Kun hän oli aikeissa palata sinne 10.1.1856 ei hänellä ollut mustia merkintöjä kirkonkirjoissa. Vuodet tukevat arvausta siitä, että kyse on Berghin päiväkirjan Maria Fineliuksesta, joka kesän 1855 suhteen (suhteiden?) jälkeen on vuoteen 1863 mennessä löytänyt Lars Sackléenin.

Mutta ei taloudenhoitajattarena tms. Osoitekalenterin 1880 mukaan Sackleenin osoite oli Andreegatan 11. Eli kartasta katsoen IV kaupunginosan kortteli 70, joka on nimeltään Papukaija. Näillä tiedoilla Sacklen löytyy poikamiehenä saman vuoden henkikirjoituksesta.

Anna Maria Finelius kuoli vasta vuonna 1921.

Kuva kirjasta Goaks and tears (1875)

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kastamattomat lapset


Harrastuksena sukututkimus FB-ryhmässä ihmeteltiin vuonna 1900 aikuisena evankelis-luterilaisessa kirkossa kastettuja. Paikkakunnan yleisiin oloihin liittyvä selitys löytyi sanomalehdistä, mutta sitä etsiessäni eteen tuli muitakin tapauksia eli mahdollisia syitä sille miksi eloon jäänyt lapsi ei ole tullut ajalle tavanomaisesti kastetuksi ja kirkonkirjoihin merkityksi. (Mukana ei ole papin hukkaamia muistiinpanolippusia. jotka ovat edelleen todennäköisin selitys kun rippikirjaan merkitylle henkilölle ei löydy kastemerkintää. )
Tampereen Sanomat 7.12.1875: Herranehtoollinen ennen kastetta. Tuonottain kerrottiin Kangasalla viime kesänä sattuneen tuo harvinainen tapahtuma, että nim. Herranehtoolliselle laskettiin semmoinen, jota ei oltu kastettu. Kun näytti niin hauskalta, niin pyysimme erään uskotun miehen kuulustamaan, olisiko puheessa perää. Kuulustelijamme vakuuttaa nyt asian tottakin tapahtuneen ja selitti sen käyneen seuraavassa järjestyksessä: Eräs vaimoihminen synnytti yksinäisessä metsätorpassa jalkalapsen, sukupuoleltaan oli lapsi tyttö. No, äiti, kait katsoen papin vahvistaman nimen vähemmän tarpeelliseksi, rupesi nimeämään omalla nimellään ja sinä se sitten meni. Tyttö joutui jo nuorena erään huolellisen rouvan palvelukseen. Tämä piti murheen tytön luvusta, niin että tyttö laskettiin Herranehtoolliselle. Mutta mitenhän juolahti kerran tytöllä mieleen se seikka, että äitinsä häntä joskus nimesi muillakin nimillä, ja tämä saattoi tarkastelemaan tytön ristimäkirjoja ja kun niitä ei löydetty, niin täytyi tyttö katsoa kastamattomaksi ja siis kastaa rippikoulun käyneenä noin 16 vuoden ijässä.
Aviottoman lapsen synnyttänyt nainen ei ilmeisesti ole halunnut olla papin kanssa tekemisissä ja näin lapsi jäi kastamatta. Miten olisi elämänsä mahtanut jatkua ílman palveluspaikan emännän väliin tuloa?
Satakunta 1.9.1877: Viasvedeltä elokuulla ... Muun ohessa on täällä eräässä torpassa muutaman vuoden vanhoja kastamattomia lapsia ja Jumalan palvellusta kuulutaan pidettävän samassa torpassa joka sunnuntai. Lahkolaisuus on tullut Luvialta, minne se muutamia vuosia sitte tuli Amerikasta. Viasvedellä sillä kuitenkin on ollut hyvin huono edistys. 
Aura 18.10.1883: Lahkolaisuuksista Närpiössä ... tunnustavat osaksi metodistein, osaksi baptistein oppeja, osaksi vaan Waldenströmin suuntaa ... Eroavien mielipiteiden vuoksi kasteesta, ovatkin muutamat lahkolaiset kieltäytyneet antamasta papin määrätyllä tavalla lapsiansa kastaa, vaan ovat osaksi vanhemmat itse kastaneet ne, osaksi kastattaneet ne jollakin johtajallansa tahi saarnaajallansa... Tähän asti löytyy tiettävästi kolme niin kastettua lasta.
Turun Lehti 12.10.1886: Olen ottanut selko oloista Pohjanmaalla ... Munsalassa ... enemmän kuin 20 kastamatonta lasta 
Waasan Lehti 1.12.1886: Luodon kansakoulussa on nykyään 52 oppilasta, joista 3 kastamatonta baptista-lasta. 
Päivän Uutiset 11.2.1888: Joku aika sitten tuli Helsingin kirkkoherran luo työmies, joka pyysi että hänen marraskuun 3 p:nä syntynyt lapsensa asianmukaisesti kirjoitettaisiin kirkonkirjaan, ilmoittaen ett'ei hän omantunnonsyisyä saattanut kastattaa lasta luterialaisen kirkon käsikirjan mukaan. Tämä kiellettiin. Myöhemmin uudistettiin pyyntö todistajien läsnäollessa, mutta nytkin tuli jyrkkä kielto. 
Keski-Suomi 10.10.1893: Laukaasta ... Seurakunnan kirkkoherra antoi kirjallisessa lausunnossa seurakunnan henkisestä ja hengellisestä elämästä mielestäni aiman oikean kuvan. Hän toi esiin valo- sekä varjo-puolet ihan niinkun ne jokapäiväisessä elämässä esiintyvät. Varjopuolien seassa mainitsi hän muiden muassa löytyvän uskon suunnan, joka tyyten hylkää kirkolliset toimet. Ompa esim. papin kastamattomia lapsia 18 ikävuotisia, jotka eivät ole missään kirjoissa. 
Suomeen tulleet erilaiset uskonnot olivat syy kastamattomuuden esiinnousuun ongelmana 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä. Sanomalehdissä käytiin keskustelua eriuskolaislaista ja kastamattomien kohtelusta. Tätä aikaa käsitellään Yrjö Talan väitöskirjassa Kirkon vai valtion kirjat? - Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904.
Aamulehti 19.7.1884: ... yliopiston voimistelunopettaja v. Heikel ... julisti Morgonblad'issa kirjoituksen, jossa hän valittaa katkerasti siitä, että hänen täytyy maksaa veroa luterilaiselle kirkolle, vaikka hän on julistanut että hän ei tunnusta sen oppia ja vaikka hänellä on 6 kastamatonta lasta.
Talan väitöskirjasta tekemieni muistiinpanojen mukaan Heikelin poika ei voinut kirjautua yliopistoon, kun hänellä ei ollut papintodistusta.
Savo-Karjala 21.10.1896: Yksi kumma tapahtuu kerrassaan, sanotaan. Karttulassa tänä syksynä poikain rippikouluun tuli poika, joka kirkon kirjoista päättäen oli — kastamaton. Ei muuta neuvoksi kun kastaa poika rippikoulutiellään. Tämä on tapahtunut armon vuonna 1896 — kirjoittaa kirjeenvaihtajamme. Olemme telefoonilla tiedustelleet asiaa Karttulan papistolta. Poika on oikeastaan Rautalammilta ja 17-vuotias. Äskettäin tullut Karttulaan. Kastettiin varmuuden vuoksi, kun ei tiedetty, onko kastamista ennen tapahtunut.
Kaste rippikouluiässä saattoi myös olla vain varmistelua.
Uusi Suometar 20.12.1894: Suomen mustalaiset ... Samalla tavalla kastettiin Isonkyrön kirkossa palmusunnuntaina 1855 mustalaispoika, joka oli 17- ja tyttö, joka oli 10-vuotias. Siikajoella elivät mustalaiset, provasti Sevoniuksen tieten, kastamattomina pakanoina. Hän aikanansa kasti vaan muutamia lapsia, jotka tuotiin hänen luoksensa, ja antoi siitä kastetodistuksen, jonka perästä heistä ei mitään tietoa ollut, sillä mustalaisia ei ollut kunnan kirjoissa. Kummina oli suomalaisia. Rautalammilla sitä vastoin eivät matkustavaiset mustalaiset v:n 1860 paikoilla saaneet kummeiksi pitäjäläisiä, mutta siihen suostuivat muutamat matkustavaiset herrat. Myöskin Pielavedellä ja Pihtiputaalla kasti provasti E. G. Lyra mustalaislapsia, mutta heitä ei merkitty kirkonkirjoihin, saivat vaan todistuksen. Kun hän kysyi mustalaisilta olilo kukaan heitä ristinyt, sai usein vastaukseksi: "Karstulan pappi (Wollerus)".
Isoin kastelistoista puuttuva ryhmä todennäköisesti on romanit, ”joilla ei ollut omaa papistoa pitämässä väestökirjaa” (Talan väitöskirjan mukaan). Oli siis mahdollista elää kastamattomana, mutta silloin oli "varsinaisen yhteiskunnan" ulkopuolella.

Kuva Fyren 17/1900

lauantai 25. helmikuuta 2017

Kaupunkien asutuksen yleisluettelot

Suljetussa FB-ryhmässä ystävällisesti tiedotettiin/muistutettiin, että "SAY:ssa on Turun kaupungista jaksot 1722-1741 ja 1742-1760. Ensimmäisestä näkyy myös hakemisto". Itselleni tämä oli uusi tai perusteellisesti unohtunut tieto.

Hakemiston näkymisellä ei toki tarkoitettu nimihakemistoa, kuten ehdin ruusunpunaisin silmälasien läpi ajatella, vaan maantieteellistä jakoa. Tästä olisi ollut vuosien varrella kyllä hyötyä. Tosin ainakin akatemian osalta kokoaja on säästänyt paperia niin, että esivanhempani ovat kolmessa eri rivissä samalla aukeamalla, mikä ei ole luettelon perusmallin mukaista.


Tonteittain esitetyn tiedon kohdalla rivit näyttävät suoremmilta.

Sinänsä hoopoa, etten ole tullut tarkistaneeksi asutuksen yleisluettelon olemassaoloa muista kaupungeista, sillä Helsingistä olen näitä
kyllä ahkerasti käyttänyt. Rippikirjan aukkojen kanssa kun on elettävä.

Silmäilyn perusteella ainoat muut kaupungeista tehdyt asutuksen yleisluettelot ovat

perjantai 24. helmikuuta 2017

Suomi ja viikingit - tulkinta vuodelta 2012

Eilen paperikasasta löytämäni kirjoitus oli kai jäänyt odottamaan kuvitustaan. Kyseistä postikorttia en muista viime aikoina nähneeni, joten julkaistaan ilman. Päivitykset hakasulkeissa.

Birkan museokaupassa myytiin viikinkien maailmankartaa postikorttina. Keskustelussa myyjän kanssa selvisi, että kuvan oli piirtänyt Historiska museetin pitkäaikainen museopedagogi.

Oleellistahan on, että miltä Suomi näytti siinä. Tältä:

[Puuttuva kuva]

Tyhjää täynnä. Ja informaatioköyhäähän näkemyksemme Suomen viikinkiajasta on, kunnes tekeillä oleva arktikkelikokoelma valmistuu. [Ei se siitäkään paljoa rikastunut. Varsinkin kun kirjasta on suurin osa edelleen lukematta.]

Sitä odotellessa tai paremminkin museokaupassa seisoessani [ulkona muistaakseni satoi] kehittelin seuraavan tarinan.

700-luku. Proto-viikinki Östen tulee kotiin meriretkeltä ja klinkkaa jalkaansa. Vaimo kysyy, mitä sattui ja Östen selittää lyöneensä varpaansa kiveen Suomen rannoilla.

800-luku. Pikku-Östen ehdottaa isälleen, että matkalla itään voitaisiin poiketa Suomeen. Isä-Östen sanoo, että ei tule kuuloonkaan. Esi-isä Östen oli maan mahtavin mies, jolle ei kukaan mahtanut mitään, mutta Suomesta hän tuli klenkaten. Sinne ei mennä.

900-luku. Östenin tytär kysyy isältään: "mikset hae turkiksia Suomesta, ovatko ne huionoja siellä?" Östen vastaa: "Ei sinne ole menemistä, siellä on noitia, jotka tekevät rammaksi."


1000-luku. Östen opettaa pojalleen maatietoa. "Venäjälle mennessä vasemmalla on Suomi, jossa on noitia. Oikealle jää Viro, jossa on helpommat rannat."

1100-luku. "Hei! Nyt olemme kristittyjä emmekä pelkää noitia. Lähdetään pojat Suomeen!"

Kuvat kirjasta A child's book of warriors (1907)

Ranskalainen jätti Turun ja turkulaiset naiset

Åbo Underrättelser julkaisi 24.8.1909 tekstimainoksen, jossa mukamas haastateltiin turkulaisen kielikoulun johtajaa Mr Warrenia. Toimittaja toivoi herra Nadaudin palaavan kouluun ranskan kielen opettajaksi, sillä "sehän olisi välttämätöntä rouvien ja nuorien neitien vuoksi".

Pariisilainen J. Nabaud palasi Turkuun viimeistään syksyllä 1910, jolloin hän avasi Uusien kielten opiston (Turun Sanomat 2.9.1910, 12.10.1910)

Kielikoulun toimittua kolme lukukautta Åbo Underrättelser juoruaa 23.12.1911, että Nadaud oli ennakkovaroituksetta lähtenyt Turusta maksamatta opettajiensa palkkoja. Yksi opettajista oli saanut häneltä jo kirjeen Moskovasta.

Tällaista sattuu, Turussakin, eikä tapaus olisi ollut mainitsemisen arvoinen ellei turkulainen Tuhkimus olisi numerossaan 6/1912 julkaissut kahta mainiota kuvaa.