lauantai 1. marraskuuta 2014

Naisista ennen 1900-lukua

Raiskaus
Ja muu historia
Kuvat

perjantai 31. lokakuuta 2014

Kamarimetsästäjät

Kamariherra ja kamarineito kuuluvat yläluokan kulttuuriin, joten kamarimetsästäjä on varmaankin myös jotain tosi hienoa. Tämä oli ensiajatukseni kun Turun ulkomaalaisten kortistossa tittelin kohtasin. Mutta samassa tanskalaisen D. Gillinin kortissa luki myös "Reser för att fördriva råttor." ja vilaisu verkossa saatavilla oleviin sanakirjoihin vahvisti, että kamarimetsästäjän jahtina olivat rotat ja muut tuholaiset.


Ainakin sanomalehtien perusteella puuha tämän tittelin alla jätettiin ulkomaalaisille. D. Gillin, joka matkusti vaimonsa ja kolmen alaikäisen lapsen kanssa, saapui Turkuun Tukholmasta 19.7.1837. Saatuaan kaupungin lääkäriltä suosituksen hän mainosti 2.8.1837 ilmoituksessaan Åbo Tidningissä myrkyttömiä metodejaan, joissa kuitenkin oli kyse jonkinlaisista "annoksista".

Gillin (ilmoituksissaan myös Gilling) jatkoi Hämeenlinnaan 17.8.1837 ja julkaisi ilmoituksia Finlands Allmänna Tidningissä 28.8.1837, 30.8.1837 ja 13.9.1837 (asumassa Liisankadulla porvari Forsbergin luona, Helsingissä?). Liekö sitten hän vai joku lapsistaan ollut kööpenhaminalainen kamarimetsästäjä D. Gillin, joka mainosti rotanmyrkkyjään vuonna 1860 (Åbo Underrättelser 2.10.1860, 11.10.1860, Finlands Allmänna Tidning 15.11.1860, Wiborg 17.12.1860.)

Wieniläinen kamarimetsästäjä Josep Meyer mainosti Åbo Underrättelserissä 1.4.1840 oheisella tekstillä. Hän lienee sama kuin J. A. Meyer, joka asui maaliskuun lopussa ja huhtikuussa kapteeni Ekmanin talossa Helsingin Esplanaadilla (Helsingfors Tidningar 28.3.1840, 4.4.1840, 11.4.1840).

Hampurilainen Adolf Jacobs saapui Turkuun Tukholmasta 26.5.1843, mainosti (Åbo Tidningar 17.6.1843, Åbo Underrättelser 21.6.1843) ja jatkoi kohti Oulua 22.7.1843.

Ainakin yhden helsinkiläisen silmissä nämä kiertäjät rinnastuivat nuorallatanssijoihin, päälläänseisojiin ja liikavarvastohtoreihin (Helsingfors Tidningar 19.6.1841). Liekö heistä sitten ollut hyötyä tai edes iloa asiakkailleen?

Rotan kuva Collection of National Media Museum, Flickr Commons

torstai 30. lokakuuta 2014

#kulttuuriwiki

Kuvallinen todiste osallistumisestani ensimmäiseen sessioon Ylen arkistossa.
Kuvaaja Teemu Pirhiö, lisenssi CC BY-SA 2.0.
Tänään oli neljäs tapaaminen muokkaustapahtumasarjassa Tuo kulttuuri Wikipediaan. Olen ollut jokaisessa ja räpeltänyt parhaani mukaan.

Tätä ennen Wikipedia-muokkauksiani oli tehokkaasti hillinnyt se, etten tuntenut käytäntöjä. Joillain sivuilla oli tarkat lähdeviitteet, joillain vain lähdeluettelo ja minä en ymmärtänyt, mikä oli oikein tai edes tarpeeksi hyvin. Tapaamiskertojen opastuksesta jäin siihen käsitykseen, että yksityiskohtaisempi on parempi, mutta vähänkin voi rittää.

Kuvallinen todiste osallistumisestani toiseen sessioon Rikun kirjastossa.
Kuvaaja Teemu Pirhiö, lisenssi CC BY-SA 2.0.
Eli olenko nyt vapautunut ja innokas Wikipedia-kirjoittaja? En todellakaan. Selväksi nimittäin tehtiin (ja oli ennestäänkin tiedossani), että Wikipediaan viedään vain olemassaolevaa tietoa aiheista, joita "on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä". Kirjoittaen hajuttomasti ja mauttomasti.

Kun olen nyt seitsemän vuotta huvikseni kirjoittanut tänne blogiini nimenomaan asioista, joita muut nykymediat eivät ole noteeranneet, käyttäen (kykyjeni rajoissa) elävää tyyliä, niin Wikipediaan kirjoittaminen maistuu duunilta.

Ja kun tänään jaksoin a) valittaa viikon takaisesta editointini kumoamisesta ja b) vielä äänekkäämmin siitä, että joku päätti parissa sekunnissa, että Kustaa III:n sodan meritaisteluista tehdyt maalaukset ovat tarpeettomia Kustaa III:n sodan artikkelissa, niin lienee selvää, että en ole oikeassa paikassa. Mahdollisesti tekee minusta perin kehnon ihmisen, joka ei ole valmis oppimaan uutta, mutta harjoittelen palautteen vastaanottoa mielummin toisaalla. (Kommenttilaatikko edelleen tuossa alhaalla.)

Kuvallinen todiste osallistumisestani
kolmanteen sessioon Ateneumissa.
Kuvaaja Teemu Pirhiö, lisenssi CC BY-SA 2.0.
Artikkeli Engendering Online History. Wikipedia vs. Ancestry.com: Historianship at a crossroads tarjoaa analyysiä sukututkijoiden (ja ehkä myös historiantutkijoiden) suhteesta Wikipediaan ja sopii omiin ajatuksiini:
Or perhaps the trait [an independent streak] is a function of the arcane nature of most genealogical research—it is a deeply personal quest to understand the quotidian lives of largely unremarked-upon ancestors; unlike on Wikipedia, there is no “notability” threshold in genealogy.
Kurssin hienoimmat hetket muuten koin viimeisen valokuvan tunnelmissa Ateneumin arkistossa. Pääsimme näkemään Werner Holmbergin Hämeen matkallaan tekemiä luonnoksia eli saimme editoimattoman näkymän menneeseen. Aah! Alkuperäinen materiaali...

Ei meidän datalla saa leikkiä!

SSS:n kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainio linkitti eilen FB:ssä Aalto-yliopiston tiedotteen Tiedonlouhija lähtee Berliiniä valloittamaan. Tiedonlouhija eli Eric Malmi tiivistää hankkeensa siinä seuraavasti
Minulla on käytössäni Suomen kirkonkirjat 1600-luvun alusta 1900-luvun alkuun digitaalisessa muodossa. Tavoitteeni on ratkaista, miten niistä voitaisiin muodostaa koko Suomen sukupuu automaattisesti sekä pystyä myös analysoimaan sukupuuta niin, että esimerkiksi sotien ja luokkaerojen vaikutusta voitaisiin tutkia
Rutinoitunut sukututkija hämääntyi täysillä. Kirkonkirjoja ei ole Suomessa tallessa 1600-luvun alusta. Sanasta kirkonkirja tuli ensimmäisenä mieleen digitaaliset kuvat, joista ei ole täytä settiä olemassa. Eikä niistä saa millään louhinnalla sukupuuta. Eli mitä tässä oikein ollaan tekemässä?

Parissa tunnissa aivoni ruksuttivat tausta-ajona ehdotuksen: kyse on HisKi-datasta. Malmi vahvisti tämän Twitterissä.
Lisäksi hän vastasi Sam Kaislaniemen reaktioon "Heh. Ja kätevästihän se puu syntyisi, kun kerran samoja nimiä ei esiinny, ja kaikkien syntymä-ajat ja -paikat tunnetaan. #not"
Menetelmiä on moneen menoon. Ikäni muistan kun ulkoinen taho analysoi työhöni liittyvää dataa "hianolla" menetelmällä ja sai selville että A korreloi B:n kanssa. Tämä ei varsinaisesti ollut tulos, sillä B oli johdettu A:sta ja menetelmän oikeassa käytössä tämä olisi otettu huomioon jättämällä toinen muuttuja pois.

Yritän siis sanoa, että olen edelleen (kiitos koulutukseni, työkokemukseni ja historiaharrastukseni) siinä uskossa, että datan tuntemus on ensiarvoisen tärkeää analyysille. Tuntematta Malmin tekniikoiden hienouksia, totean, että sukupuita ei voi rakentaa pelkkien historiakirjojen varaan. Piste. Yrittää toki saa, mutta olen suuresti yllättynyt, jos lopputulokseen saadaan mukaan sukunimettömät ja liikkuvat ihmiset. Ja jos he jäävät puuttumaan tai ovat merkittävästi väärin kiinnitettyjä, ainakin luokkaerojen vaikutuksen tutkimus on täysin vääristynyttä.

Kuva kirjasta "Skämtbilden och dess historia i konsten" (1910). Internet Archive, Flickr Commons.

Takaisin farmille

Kun keväällä huomasin, että BBC:n historiallisesta maaseutuelämästä tekemiä ohjelmia oli kaksi DVD-pakettia katsomatta, ryntäsin ostamaan. Mutta meni syksyyn ennenkuin katsoin molemmat kokonaan läpi.

Yritin Wartime farmia heti tuoreeltaan, mutta sankarillinen musiikki tökki niin pahasti, että jäi kesken. Tyylilaji ei miellyttänyt toisellakaan yrittämällä. Joka jaksossa muistutettiin, miten brittien selviäminen sodasta oli kiinni maataloudesta. ”The plow had become a weapon of war.”

Mikä pitää paikkansa, mutta jotenkin elo farmilla tuntui varsin vaivattomalta. Naispäähenkilö jaksoi nauraa kaikelle. Traktorin käynnistysvaikeuksista kortilla olevaan ruokaan.

Voitaisiinko suomalaisesta kotirintamasta kertoa samoin? Ainoa kuvaus jonka muistan on parin vuoden takainen naisiin keskittynyt dokumentti, jossa elämä saatiin vaikuttamaan niin rankalta, etten itse olisi siitä selvinnyt.

Tudor farm oli ajankohdaltaan kiinnostavampi. Maatalouden perusta 1500-luvun alun Englannissa oli erilainen kuin ajan Suomessa, mutta tarjosi kuitenkin jotain tuttua.

Savutuvasta alkaen. Olin kuvitellut, että vain meillä oltiin tuolloin niin alkeellisia. Virhe. Englannissa oli tulipaikka oli keskellä huonetta kuin kiviajan rekonstruoiduissa asumuksissa.

Ohjelman tekijät kyntivät härkäparilla. (Tai oikeastaan lehmäparilla, joka oli ainoa tehtävään sopiva Brittein saarilla.) Olin ajatellut, että meno olisi tuskaisen hidasta, mutta miehet joutuivat lähes juoksemaan auran takana. Kävikö näin ennenkin?

Esiteltiin puuastian tekoa sorvilla. Kuinka suuri osa suomalaisista puuastioista tehtiin kotona ja kuinka paljon ostettiin? Herneet niitettiin viikatteella ja puitiin. Minulla ei ole mitään käsitystä miten Suomen alueella hernerokan ainekset koottiin, perattiin ja kuivattiin. Onko jätetty selittämättä kirjallisuudessa vai olenko lukenut huolettomasti?

Maataloudellista 1500-lukua olisin katsonut mielelläni enemmänkin, mutta valitettavasti sarjaa oli ”rikastettu” kuvaamalla luostarikulttuuria: käsikirjoituksen ja ikkunamaalauksen tekoa. Farmilla elämisen maku, joka viehätti ensimmäisissä sarjoissa, jäi tästä puuttumaan samoin kuin Wartime Farmista.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Joki ei ole viiva

Joki ei ole viiva. Sillä on rannat. Niitä voi seurata teillä, jotka eivät aina ole samalla etäisyydellä rannasta. Rantojen välillä voi kulkea - helpommin tai vaikeammin.

Ulvilan kohdalta ote kartasta Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Pori - Koko kunta; Kartta ja selitys Kokemäenjoen kalastuslaitteista (Laatikko 127, kartta N:o 25) . Viivat joen rannoilla teitä. Etusivunsa mukaan kartan ajoitus 1844/57. Valitettavasti loppui Kokemäen rajalle.

Kotiopettaja Hartolan pappilassa

Rakennushallitus - Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) -Kirkot, kappelit, rukoushuoneet, tapulit, hautausmaat ja seurakuntatalot - 1. [Hartolan vanhan kirkon korjaus ja muutos]. (RakH II Iaa. 24:/- -)

Sunnuntaisin esittelemieni palkittujen opettajien elämänkerroista voi vetää johtopäätöksen, että monille opettaminen oli tarpeellinen tulonlähde, johon ei välttämättä ollut suurta intoa tai taitoa. Sama asiantila saattoi esiintyi yhteiskunnan ylemmissäkin luokissa.

Ernst Jakob Valdemar Bonsdorff muistelee suuremmin kaunistelematta kirjassaan Elämäni varrelta (1933, 2p.) lapsuutensa kotiopettajaa. Tämä leskirouva Tavaststjerna oli "pelastettu pappilaan poikansa, Venäjän palveluksessa raaistuneen kapteenin säälimätöntä käytöstä pakoon".

Hartolan rippikirjaan kurkistus kertoo, että kyseessä oli Eva Sofia Tavaststjerna (s. 1778, o.s. Ingman). Hänellä oli aikuisikään elänyt poika Johan Sigfrid Tawaststjerna (1819-1876), joka aateliswikin mukaan oli sotilasuralla.

Rouva Tavaststjernan antamasta opetuksesta, 1840-luvun lapsen silmin nähtynä Bonsdorff kirjoittaa
"Hän oli jo 70 vuoden ikäinen ja hampaaton, joten oli vaikea ymmärtää hänen soperteluaan. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta oikeasta opetustavasta. Määräaikana kokoonnuimme hänen ullakkokamariinsa joka päivä."

"Lukukirjoina käytettiin Raamattua ja pientä maantiedon oppikirjaa. Tuossa oppikirjassa oli muun muassa myös lyhyt esitys Ranskasta. Kun ei eukolla ollut aavistustakaan ranskankielen lausumisesta, luettiin ranskalaiset paikannimet aivan niin kuin ne oli kirjoitettu. Kerrankin luimme Loire-virrasta. Kun sitten luimme läksymme äidin kuullen, oikaisi hän sanan Loariksi. Siitä opettajatar kovasti suuttui ja nuhteli äitiäni, kun opetti lapsiaan lukemaan väärin. Äitini selitti, että ranskalaiset lausuvat sanan siten, mutta eukko vastasi: "Kyllä ranskalaiset osaavat lukea oikein kieltään." Siihen se jäi ja yhä edelleen loirittelimme. Paitsi sisälukua luimme katkismusta, luullakseni isompaa, koska siinä oli niin mahdottoman paljon raamatunlauseita."