lauantai 13. helmikuuta 2016

Lontoossa kuolleet

Yllä Lontoo 1760-luvulla. Library Company of Philadelphia, Flickr Commons

Lontoossa oli ruotsinkielinen/ruotsalainen seurakunta 1700-luvun lopulla!? Sen pastori S. C. Nisser ilmoitti sanomalehdessä Posttidningar 1.6.1797 julkaistussa kirjoituksessaan kaupungissa erilaisista merimiehiin liittyneistä asioista. Heille lähetetyistä rahoista ja heidän kuolemistaan, ainakin.

Suomesta mainitaan Pernajasta merimies "Povin", jonka jäämistössä oli jotain jaettavaa.


Ruotsinkielinen Wikipedia kertoo, että seurakunta perustettiin 1710 ja oma kirkkorakennus oli käytössä vuodesta 1728. Sen kuva on Erik Dahlbergin klassisessa Suecia antiquassa.

ArkivDigitalin mukaan seurakunnan historiakirjoja on säilynyt 1700-luvulta: kastetut ja haudatut vuodesta 1724 ja vihityt vuodesta 1730. Mahdollisesti muutama suomalainen näissäkin?

Kun minulla nyt sattui olemaan AD:n tilaus voimassa niin silmäilin ja parissa minuutissa löytyi 30-vuotiaana 19.2.1760 kuollut Eric Thomsson, joka oli englantilaistyylisestä nimestään huolimatta Suomesta (Ulrika Eleonora församling (London) CI:1 (1724-1894) Bild 840 (AID: v787763.b840, NAD: AD/LONDON/0001)) Saman sivun muissa hautausmerkinnöissä ei ollut tietoja "alkuperästä".

perjantai 12. helmikuuta 2016

Niin juo, ja laula! ja juo, ja laula, ja juo?

Gottlundin Sammossa (1847) on useita laulettavaksi tarkoitettuja/sopivia tekstejä, mutta niille annetut "Lauletaan kuin"-ohjeet eivät saaneet melodiaa soimaan päässäni. Ei myöskään ruotsista suomennetun Veisun "Lauletaan kuin: "Min son, om du vill sällheten nå, så drick" &c.", mutta itse teksti tuntui hämärästi tutulta.
    Jos tahot iloa nauttia, niin juo!
    Jos tahot vältteä tautia, niin juo!
    Sill' viinapa iloiseks' teköö sun mieleis —
    Mutta niin kauvan kuin liikkuu sun kieleis,
    Niin juo, ja laula! ja juo, ja laula, ja juo!
Melodiakin tuli mieleen, vaikken teekkarivuosina lauluilloissa varsinaisesti kunnostautunut. Minkä osoituksena piti turvautua Googleen löytääkseni laulun, johon tekstin olin yhdistänyt: Jos eukkosi kieltää sua juomasta.

Google löysi myös ruotsalaisen ensirivikortiston, jossa on Gottlundin mainitsema alkuteksti. Ei muuta, mikä viittaa siihen ettei Gottlundin alkuteksti enää ole elävää kulttuuria Bernadottelandiassa.

Onko yhdistämäni melodia sitten oikea? Säkeistön rakenteessa on minusta selvä yhteys ja ammatteja tuodaan esille, mutta eihän se varsinaisesti mitään todista. Linkittämässäni Teekkarilaulun alkulähteillä esittelyssä laululla on erittäin lyhyt historia: "Berliiniläisen Wilhelm Lindemannin kynästä viime vuosisadan alkupuolella syntyi melko sovinistinen juomalaulu, jonka suomentaja on valitettavasti jäänyt tuntemattomaksi." Lauluartikkelit julkaistiin alunperin TEK:n lehdessä, muistaakseni tällä vuosisadalla, eli tarkoitettaneen 1900-luvun alkua? Jawohl, sanoo Wikipedia.

Muuta neuvoa kuin Gottlundin välittämä? Lauletaan loppuun. Vaikka melodia olisi päin mäntyä, on kosketus menneisyyteen aidon oloinen. Niin minä nuorena kuin hekin.
    Jos Leäkärit kielteä sun juomasta, niin juo,
    Hyö makoovat itekkin juovuksissaan, ja juo —
    Mä kymmentä Leäkärii jo olen nähnyt,
    Ja kaikki on samalla tavalla tehnyt.
            Ja juo, ja laula! etc.
    Jos sull' on yksi ystävä, niin juo!
    Out ystävyyvess' pysyvä, ja juo!
    Taputak tyttöis, ja ann' hänell' suuta,
    Ja jos sinä soat, niin tiek vielä muuta.
            Ja juo, ja laula! etc
    Jos olet vanha ja voimatoin, niin juo!
    Jos olet nuori ja naimatoin, niin juo!
    Sill' juoma vanhallen voimoa lisää,
    Ja nuori ei tarvihtek neuvoa iseä.
            Niin juo, ja laula! etc.
    Jos olet isältäis talon soanut, niin juo!
    Jos noapurit ovat sen velaks' ta'anut', niin juo!
    Sill' juoman aineet sull' moasta kasvaa,
    Etk' tarvihtek viinasta rahoa maksaa
            Niin juo, ja laula! etc.
    Tuomari pännänsä viinahan kastaa, ja juo —
    Riivali talonpojan asiaa vastaa, ja juo —
    Kas' herra, kuin hyvin hään asians' käytteä;
    Koska hään, rahalla laskunsa täytteä.
            Ja juo, ja laula! etc.
    Sotamies tappelee niin kuin poika, ja juo —
    Ja kuin hään vihollisensa voittaa — hään juo;
    Hoavat ja kunnia-merkit hään kantaa,
    Sielun, ja syämmens, likoillen antaa.
            Ja juo, ja laulaa! etc.
    Pappi se soarnaa kyll' voimastaan, ja juo,
    Hään soalins' pitäjält' toimittaa, ja juo —
    Juustot ja pellavat rouallens' kantaa.
    Ja sielunpa autuuen sairaillen antaa,
            Ja juo, ja laulaa! etc.
    Lukkari pitäjäll' häissä käyp', ja juo —
    Hään suonta iskee ja laulele, ja juo;
    Viinalla kurkunsa karkaiseepi,
    Ja pyhänä, kirkossa, parkaiseepi,
            Ja juo, ja laulaa! etc.
    Mittar' hään tikkujaan pistelee, ja juo —
    Hään pyyki-kiviä viskelee, ja juo —
    Hään pituuven, syvyyven, levyyven mittaa
    Ja ketjujen jatkoksi veäntelee vitjat,
            Ja juo, ja laulaa! etc.
    Nimismies rästiä kantelee, ja juo —
    Hään lehmän korvia leikkelee, ja juo —
    Välisten antaa hään viikon aikaa,
    Ja siitten hään laittaa ett' vasarat paukkaa,
            Ja juo, ja laulaa! ja juo, ja laulaa, ja juo!
Gustave Dorén piirros pahoinpitelemänäni

Munkkiniemen kartano vuonna 1742

Alex Snellman muistutti sunnuntaisella kommentillaan Anna Ripatin kanssa kirjoittamastaan kirjasta Munkkiniemen kartano. Maaseudun aristokraattiasunnosta Koneen kaupunkikonttoriksi, joka ilmestyi viime vuonna. Onnekkaasti se tuli vastaani Kaisan K4-kerroksessa jo ennen kuin ehdin sitä alkaa hakemaan.

Kirjan fokuksessa on kartano merkityksessä kartanon päärakennus, kuten kirjan nimestäkin on pääteltävissä. Sundit ja muu edeltävä aika on käsitelty lyhyesti ja perustuen kirjallisuuteen, jonka olen lukenut, joten siinä ei tullut mitään uutta. "Merkittävästä helsinkiläisestä Sundien porvarissuvusta" voitaaneen olla paria mieltä. Sitä noteerattiinko Petterin Isak-pojan Carl Magnus-pojan Ulrica Christina-tyttären Ulrika Charlotta-tyttären yhteys Sundeihin hänen päätyessään Gustaf Adolf Mattheizenin vaimona Munkkiniemen kartanon emännäksi, en tarkistanut.
Ote kartasta Maanmittaushallitus : Maanmittaushallituksen uudistusarkisto : Helsingin kaupunki : Munkkiniemi / Munksnäs; Kartta metsämaista ja kalavesistä 1732-1732 (B7Helsinki:19/3) 
Jos kirja olisi ollut toisen tyylinen, siihen olisi toki saanut pätkän Petterin Julius-pojan hallintakaudesta nojautuen Mari Rakkolaisen lisensiaattitutkielmaan Sallittu, siedetty ja sanktioitu. Sundin kauppiasveljesten oikeudellinen toiminta yhteisöllisten vuorovaikutussuhteiden kuvastajana vapaudenajan Helsingissä (2000).

Siinä kerrotaan, että Juliuksen appi Espoon kirkkoherra Abraham Collin "oli kerta toisensa jälkeen ja surullisin sydämin joutunut toteamaan kuinka kauppias J. Sund ulvotti hänen rakasta tytärtään, eikä pelkästään lyönneillään, vaan myös häpeällisillä lausumillaan" (s. 92). Tämä vuonna 1731 eli Petterin edelleen isännöidessä Munkkiniemeä. Hänen kuoltuaan "pariskunta asui suurimmaksi osaksi erillään: Julius Munkkiniemen rusthollilla ja Elisabet kaupunkitalossa, eivätkä he edes matkustaneet tapaamaan toisiaan" (s. 93).

Juliuksen talousongelmien vuoksi sekä hänen kaupunkitalonsa että Munkkiniemen säterirustholli kuvailtiin vuonna 1742 maistraatin pöytäkirjojen liitteisiin, joita ei ole vielä digitoitu. Jälkimmäisen "päärakennus oli punaiseksi ja siniseksi maalattu, hyvin rakennettu puutalo. Päärakennuksessa oli 16 lämmintä huonetta lukuunottamatta eteistä, useita kellareita ja ulkorakennuksia, joita ei ollut aikaa listata." Ilmeisesti listauksessa oli myös talouden arvokkaimmat tavarat, kuten "suuri kiinni muurattu paloviinapannu". (s. 45)

Alkukesästä 1742 Munkkiniemessä kävi varkaita, joiden kiinnisaamiseksi Julius listasi saaliin, jonka koruilla ja rahalla oli arvoa 2084 kuparitaalerin verran. "Hävinneiden korujen joukossa oli m.m. 500 kuparitaalerin arvoinen timanttisormus kolmella kivellä, 2 helmisormusta, joissa oli aviopuolisoiden nimikirjaimet, kaksi kultasormusta samoin kirjaimin, aito kolmirivinen helmikaulanauha ja Kaarle XII muotokuva kultakehyksissä." (s. 45)

Näin siis ennen aristokraatteja.

P. S. Sarjassa yhteensattumia. Juliuksen perhe-elämään puuttunut Helsingin kirkkoherra Johan Forskåhl päätti uransa Tukholman Maria Magdalenan seurakunnassa ja tapasi sekä mahdollisesti hautasi siellä Juliuksen velipuolen Erik Magnus Hielmanin.

torstai 11. helmikuuta 2016

Reformaation vaikutuksista

Eilisen yllättävän hedelmällisen luennon jälkeen rohkaistuin jatkamaan uskonnollisella linjalla ja lähdin kuuntelemaan yhden session symposiumista Legacy of the Reformation: Law, Democracy, Education.

Siinä puhui ensimmäiseksi Brad Gregory niin monimutkaisin sanankääntein, etten ollut ainoa, jolla oli ymmärtämisessä vaikeuksia. Jos sain oikeasta pointista kiinni, niin Gregory argumentoi, että tiedon ja yliopistojen sekularisoituminen ei ole kehittyneen tieteen ja relativistisen ajattelun heräämisen tulosta, kuten usein väitetään. Hänestä olennainen käänne oli reformaatio, joka muutti valtion suhteen yliopistoihin, joiden ulkopuolella kehittyi tieteelliset innovaatiot. Tai jotain. Kirjastaan The Unintended Reformation: How a Religious Revolution Secularized Society saanee parhaimman tiedon.

Patrik Hagman puhui luterilaisuuden ja Lutherin ajatusten näkymisestä tai näkymättömyydestä nykyajan Skandinaviassa ja Suomessa. Hän rohkeni väittää, ettei ole "luterilaisuuden" jatkumoa 1500-luvulta tähän päivään, vaan että Lutheria alettiin totisesti lukea ja tutkia vasta 1900-luvulla. Tähän esitettiin keskustelussa vastalauseita ja ainakin se on totta, että Suomessa Luther-kiinnostus heräsi jo 1840-luvulla. Sekä täällä että Saksassa osa nationalismia?

Reformaation näkyvän vaikutuksen Hagman puristi kahteen asiaan. Ensinnäkin virsikirjoihin, jotka olivat osa kansan kirjallistumista ja muodostivat yhtenäiskulttuurin. (Tosin Ruotsin valtakunnassa kaksi erillistä, kielten mukaan.) Toiseksi Lutherin luostarikritiikin mahdollistamaan luostarilaitoksen purkuun, joka vahvisti kruunun (sekä kirkon, joka oli omalta osaltaan kiinni kruunussa) suhdetta kansaan, kun ei ollut enää väliintulijoita. Tämä, Hagmanin mukaan, johti Ruotsin ja Suomen yhteiskunnan homoganisoitumiseen ja mukautumispaineeseen, jota voi kuvata jopa painostavana.

Viimeiseksi Kirsi Salonen kuvasi sitä, miten reformaatiota on itsenäisyyden ajalla kuvattu suomalaisissa oppikirjoissa ja suurelle yleisölle suunnatuissa kirjoissa. Esitys kuullosti hyvin tutulta, mikä selittyikin sillä, että Salosen mukaan stoori on ollut koko ajan olennaisesti sama, jokaisessa julkaisussa. Agricola aina esillä, Särkilahti toisinaan ja Juusteen on niin marginaalissa, ettei ollut edes Salosen kalvoilla, vaikka tuli kyllä mainituksi. Puhumattakaan muista Saksassa opiskelleista ja Suomeen palanneista. Lopuksi Salonen kannusti suomalaisia historioitsijoita tarkastelemaan aihetta uudelleen. Kauankohan minun pitää uutta tutkimusta odottaa, ennenkuin uskallan kirjoittaa oman versioni Paavali Juustenin elämästä?

Symposiumi oli osa reformaation merkkivuotta 2017, jolla on jo verkkosivusto. Lähtiessäni kuulin tätä esiteltävän toteavan, että blogin on tarkoitus tuoda sinne moniäänisyyttä.

Kuva: Konst och Nyhetsmagasin för medborgare af alla klasser 1818. Wikimedia Commons

Protestanttisen lähetystyön tuloksista


Pesunkestävänä ateistina en olisi uskonut poistuvani täysin haltioituneena esitelmätilaisuudesta, jonka aiheena oli protestanttisen lähetystyön vaikutus hyvinvointiin. Mutta näin kävi eilen, kun Robert D. Woodberry puhui otsikolla Aid that Works: Using Historical Data to Understand the Roots of Long-Term Economic Growth.

Käsiteltiin historiaa taloustieteen keinoin. Ilmeisesti yleisesti hyväksytty malli on se, että pitkäaikaista positiivista talouskehitystä tuottaa yhteiskunnan instituutiot, jotka suojelevat pääomaa ja asettavat rajoitteita, sekä inhimillinen pääoma eli koulutus ja osaaminen. Mutta päästäänkö käsiksi siihen, mistä nämä syntyvät?

Perusteellisen oloisella tilastoanalyysillä Woodberry todisti, että protestanttisten lähetystyöntekijöiden oleskelua jollain alueella on seurannut BKT:n kasvu asukasta kohden laskettuna. Lisävahvistusta tälle löytyi kahdesta "luonnollisesta kokeesta": Nigeriassa ja Kiinassa lähetystyölle oli asetettu alueellisia/ajallisia rajoituksia ja taloudellisissa mittareissa näkyi vastaavia eroja.

Woodberry ei suinkaan eikä tietenkään selittänyt tätä kristinuskon sanoman leviämisellä. Protestanttiset lähetystyöntekijät tyypillisesti kehittivät hyvin nopeasti paikalliselle kielelle kirjoituksen (ellei sitä jo ollut olemassa), perustivat koulun ja käynnistivät kirjapainotoiminnan. Kouluissa ja painotuotteissa välitettiin uskonnon ohessa tuoreinta tiedettä. Koulut tuottivat uutta keskiluokkaa, jonka siirtomaaisännät pitivät rauhallisena perustamalla heille uusia virkoja laajentuvaan hallintoon. Lähetystyöntekijät kirjoittivat kotimaahan ja julkisuudella luotiin lisää painetta hallinnon kehitykseen, kaupan rajoitteiden poistamiseen, orjuuden vastustamiseen, maareformiin yms.

Kuullosti täysin järkevältä. Oli mukava nähdä, että todellisella analyysillä on löydettävissä (tai todistettavissa) näinkin selvä vaikutussuhde, vaikka siitä ei taida olla suurempaa apua nykyisiin talousongelmiin. Lisätietoa tutkimuksesta sivustolla Project on Religion and Economic Change.

Alun kuva lähetyssaarnaajista on leike Flugsvampenin 1907 kuvaparista. Ylemmän kuvatekstissä todetaan Suomen lähetysseuran varoja kuluneen 15384,60 markkaa per kastettu kiinalainen. Rauhallisen näkymän alla on kuva edistyneen ja kristityn Suomen arkipäivästä. Ei ollut tämäkään asia sitten näin yksinkertainen.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Pakolainen Petter Stake

Satsasin rahallisesti ArkivDigitalin tilaukseen kuukaudeksi ja kyllähän se kannatti. Vanha muistiinpano Tukholman kaupunginarkiston henkikirjahakemistosta oli Hans Sundin paikantamiseen vuonna 1721 hyvä apuneuvo, mutta itse sivu (jota en arkistossa ehtinyt/älynnyt/viitsinyt katsoa) oli paljon parempi tiedon lähde.

Siitä, eli ruotsalaisella viitteellä
Överståthållarämbetet för uppbördsärenden G1BA:12:7 (1721-1721) Bild 167 / sid 163 (AID: v367124b.b167.s163, NAD: SE/SSA/003106)
selvisi, että Hans Sundin tontti oli Falken-korttelissa. Siellä asui sattumalta(?) helsinkiläinen porvari Petter Stake vaimonsa ja 3 tyttärensä kanssa.
Uusi nimi ja yhteys Helsinkiin. Pakolaisuutensa ei ole uutta tietoa, sillä Johanna Aminoff-Winbergin toimittamissa pakolaislistoissa hän on mukana vuoden 1715 avustettavissa:
2781Petter Stake, Chirurgus
b: 2. l: ja. d: II. _har ett skadeligit beenbråck.

Kirurgi! Eli suunnilleen välskäri ja näin (?) sama henkilö kuin Kotivuoren tuomiokirjapoiminnoissa:
KA mf. ES 1759 (cc 36) Halikon ja Uskelan käräjät 19.–21.10.1708 f. 679v (Crono Befallningzman Wälbetrodde Gabriel Cajander inlade en af des förra Swärmoder dygdesamme Hustru Anna Agricola och hennes Måg Fälltskiähren Petter Stake angående Befallningzmans Stiuff Barns Arf efter deras Moder framl:ne Hustru Anna Jstmenia den 12 Sept: nästl:ne uthgifwen skrift); KA mf. ES 1927 (mm 19) Kalannin käräjät 1.–3.8.1689 f. 36 (Fältskären S:r Petter Stake ... Krigz Auditeuren Wälbet:de Jacob Munselio på sin Swågers Petter Stakes wägnar);
Staken vaimo siis Erik Istmeniuksen ja Anna Agricolan tytär? Helsingissä vihittiin 1682 "Petter Jönsson Stake" ja "Helena Hindrichzdr: Funck". Helsingissä syntyi Petter Staken Elisabetta-tytär 15.8.1694 ja Petter-poika 26.9.1696, joille ei ole merkitty äidin nimeä. Stakella oli Helsingissä ennen isoavihaa tontti S 29.

Missä oli tontti Falken, jossa hän perheineen ainakin vuonna 1721 asui? Tukholman kaupunginarkiston sivuilla on Kvarters- och adressnyckel 1730–1810, joka on ajallisesti hieman liian myöhäinen, mutta antaa Falken-korttelin tonteille katuosoitteet Kaptensgatan, 4,6,8, Riddargatan 9,11,13,15 ja Skeppargatan 4. Armémuseumin ja iki-ihanan Svenskt Tenn -myymälän naapuristossa siis.

Ajattelin, että Fastighetsregister 1675-1875 voisi tarjota tarkemman tonttitiedon, mutta se antoikin enemmän:
Yhteys Hedvig Eleonoran kasteluetteloiden Hans Hansson Sundin ja Hans Sundin välillä tiivistyy ja hypoteesiani vahvistavat todisteet lisääntyvät...

tiistai 9. helmikuuta 2016

Mahdollinen itsemurha

Koska aamulla satoi, jäi suunniteltu suuntaaminen yliopiston kirjastoon väliin ja keskityin hiomaan Hjelman-perheen tietoja. Ne eivät historiakirjoja läpikäymällä aiemmasta olennaisesti muuttuneet, mutta löysin yhden merkityksellisen kummitiedon ja hätkähdyttävän kuolinsyyn.

Edellisen aukeaman oikassa alakulmassa oli kerrottu, että perheen pää Erik Magnus Hjelman oli kuollut kuumetautiin 26.8.1760 ja haudattu kolme päivää myöhemmin. Käänsin (virtuaalisesti) sivua ja ensimmäinen hautausmerkintä koski hänen leskeään, joka oli sairauden vallassa (under sjukdom) hukkunut Södermalmin rannalle yöllä 31.8.-1.9.1760. Erityisellä päätöksellä hän oli saanut "kunniallisen hautauksen " uuteen sakaristoon, jonne useimmat perheen jäsenet oli haudattu.
Maria Magdalena FI:2 (1744-1765) Bild 198 (AID: v88301.b198, NAD: SE/SSA/0012))
Ajoitukset, kuolintapa ja päätöksen tarve viittaavat siihen, että itsemurhaa oli epäilty ja päätöksestä huolimatta se tuntuu todennäköiseltä.

Kirjassani Petter Sundin toisen vaimon ensimmäisestä avioliitosta syntyneen pojan vaimon kuolintapa ei ole olennainen eli ei tule siellä mainituksi. Onko sitten eettistä esitellä se tässä? Jää mietittäväksi ja saa kommentoida. Tarkoituksenani oli lähinnä muistuttaa itselleni ja teillekin peruslähteiden läpikäynnin tärkeydestä.