Kalevala ja viikinkiaika Suomessa

Tällä viikolla sain vihdoin käsiini artikkelikokoelman Fibula, Fabula, Fact. The Viking Age in Finland, jota olen hinkunut muutaman vuoden takaisesta seminaarista lähtien. Hinkumisesta huolimatta viiden sadan sivun akateemisuutta uhkuva kirja oli kotiini päästyä suuressa vaarassa päästä oitis osaksi lukemattomien kirjojen vuortani.

Olin toki hankintapäivänä silmäillyt pitkää ja perusteellista johdantoa, josta lähtökohtaisesti pitäisi lukeminen aloittaa. Vastarannan kiiskenä hyppäsin kuitenkin keskelle artikkeleja, joista Kalevalan päivän kunniaksi valitsin Joonas Aholan tekstin Kalevalaic Heroic Epic and the Viking Age in Finland.

Opin, että suomalaisen kansanperinteen suuret nimet ovat järjestään yhdistäneet eeppiset runot kuten Lemminkäisen ja Sammon viikinkiaikaan. Olihan niissä merta ja laivoja, ihan niin kuin viikingeilläkin.

Aholalla ei ole ajoituksesta edeltäjiensä kaltaista näkemystä. Hän argumentoi sekä runojen elementtien säilyvyyden puolesta että sitä vastaan. Termejä ja kirjallisuutta tuntematon lukija jäi ulalle. En myöskään osannut arvostaa Aholan omaa vertailevaa analyysiä sankarihahmossa islantilaisessa saagassa sekä suomalaisessa ja venäläisessä perinteessä.

Jäin ihmettelemään Viron puuttumista ja tekstissä vilahtanutta mainintaa yhteyksien katkeamisesta etelään. Pitänee tavata lisää tekstejä, jos haluaa ymmärtää enemmän? Tosin käsiin voi jäädä entistä enemmän kysymyksiä.

Kuvituksena Akseli Gallén-Kallelan piirros Pohjolan häistä kirjasta 'Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)' British Libraryn digitoimana ja Flickr Commonsissa jakamana.

Alkoholiongelma Hämeenlinnassa 1761

Yllänäkyvä tiedotus oli kirjoitettu Hämeenlinnassa 16.3.1761 ja julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 9.4.1761. Koko valtakunnan oli syytä tietää, että.

Hämeenlinnassa oli juopuvaisuuteen taipuvainen porvarin vaimo. Miehensä yritti katkaisuhoitoa estämällä vaimonsa pääsyn kellariin. Tämä ajoi naisen yrittämään itsemurhaa. Hänet löydettiin ennen kuolemaa, vangittiin ja tuomittiin 14 päivän vankeuteen vedellä ja leivällä.

Mamselli Maclean Porvoossa

Borgå Tidning kertoi 10.3.1841, että kaupungin tyttöjen sisäoppilaitoksessa oli uusia opettajia. Mamselli Maclean tulisi opettamaan käsitöitä ja syntyperältään ranskalainen äitinsä ranskaa, jota koulussa päivittäin puhuttiin. Kunhan oppilaita olisi 15, palkattaisiin opettaja huolehtimaan venäjän ja saksan opetuksesta.

Maclean kuullostaa aika skotlantilaiselta. Mitenkähän naiset olivat Porvooseen päätyneet?

Kaksi vuotta myöhemmin mamselli Maclean otti vetovastuun tässä piispa Carl Gust. Ottelinin perustamassa koulussa (Borgå Tidning 13.5.1843). Myöhemmistä ilmoituksista selviää mamsellin etunimi: Charlotte (Borgå Tidning 9.8.1843).

Vielä lukuvuosi 1844-45 oli käynnistymässä (Borgå Tidning 3.7.1844). Mutta jäikö aikomukseksi?

Syyskuussa 1847 mamselli Maclean Porvoosta on käymässä Turussa (Åbo Tidningar 22.9.1847), josta hänet löysin myös keväällä 1850 (Åbo Underrättelser 19.4.1850).

Google-haku kertoi, että mamselli mainittiin Petrus Nordmannin kirjassa Borgå barn och borgare (1917), joten kävin siihen kirjastossa tutustumassa. Selailun perusteella vaikutti herkulliselta tarinoinnilta ja muistitiedolta. Tyttöjen kouluista oli enemmänkin tietoa, mutta mamselli Macleanista melko vähän. Sivulla 256 puhutaan koulusta, joka joutui lopettamaan vuonna 1851, kun se ei enää pystynyt kilpailemaan mamselli Macleanin pensionin kanssa. Edelleen tuolloin voimissaan, siis?

Nordmannin mukaan paikalliset kirjoittivat nimen Maclean toisinaan Macklin. Mamsellin isä oli ruotsalainen, mutta isänisä skotti. "Hon hade ett särdeles lifligt temperament och kom med tiden i stort rop för sitt extravaganta uppträdande och stora kärleksfullhet." Selvästi siis kaupungin väestöstä erottuva nainen.

Edelfeltin piirros Porvoon vanhasta sillasta kirjasta 'Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)' British Libraryn digitoimana ja Flickr Commonsin välittämänä.

Ensimmäinen mamu-kansanedustaja?

Sosiaalisessa mediassa on tänään pyörinyt kommentteja Jussi Halla-Aholle, joka on mollannut maahanmuuttajataustaiset kansanedustajaehdokkaat. Facebookissa joku muistutti Hella Wuolijoesta, joka maahanmuutajana istui eduskunnassamme. Mutta oliko hän ainoa? Tai ensimmäinen?

Kansanedustajista on erinomainen sivusto, jonka hakumahdollisuudet ovat kuitenkin rajatut. Esimerkiksi pelkän syntymäpaikan mukaan ei pääse tekemään hakua. Lisäksi synnyin- ja kuolinpaikkoihin ei aina sisälly maan nimeä. Ainakin Tukholma esiintyy aina ilman sanaa Ruotsi.

Tukholmassa 2.8.1851 syntynyt Mauritz Hallberg on ehdokkaani ensimmäiseksi mamu-kansanedustajaksi. BLF:n mukaan hän oli 2-vuotias kun perheensä muutti Ruotsista Suomeen. Isän tupakkatehdas oli palanut ja tämä ryhtyi palkkajohtajaksi Borgströmin tupakkatehtaassa Helsingissä. Mauriz ja veljensä Carl menettivät isänsä jo vuonna 1857. Seuraavana vuonna paloi perheen koti.

BLF:n artikkeli ei selvennä miten tästä päästiin eteenpäin, mutta Mauritz kävi koulua sekä Helsingissä että Tukholmassa ja sai jo 17-vuotiaana paikan Osberg & Baden konepajassa Helsingissä vaunu- ja puusepäntehtaan isännöitsijänä.

Hän oli kansanedustajana varsin lyhyen ajan 1.3.1910 - 31.1.1911 eikä tätä edes mainita BLF:ssä.  Sanoi kuitenkin jotain painamisen arvoista (Ampiainen 18.6.1910).

Kansanedustajakautensa jälkeen Hallberg kunnostautui kirjoittamalla tutkielman Några anteckningar om Åbo mynten (1919) Turun 1400- ja 1500-luvun rahalöydöistä. Hänen lahjoituksestaan jaetaan vuosittain 16.5. palkinto ruotsiksi Suomessa julkaistusta tieteellisestä julkaisusta. Kielellinen kotoutuminen taisi jäädä vaiheeseen.

Sukututkimuksesta dekkari?

Haen toisinaan Amazonista sanalla genealogy ja esiin tulee usein joukko "sukututkimusdekkareita". Erityisesti sen jälkeen kun sorruin kaksi sellaista ostamaan testausmielessä.

Onnistuin valitsemaan hyvän otoksen. Vaikka kirjojen kannet ovat lähes samanväriset, niiden tyyli ja rakenne eroavat toisistaan täysin.

Nathan Dylan Goodwinin kirjassa Hiding the Past päähenkilö oli ammattisukututkija, joka saa tehtäväkseen selvittää henkilön alkuperää. Tavallista sukututkimusta oli jo yritetty, joten nyt otettiin käyttöön yksitysalueille meno ja taloihin murtautuminen. Tutkija joutui väkivallan kohteeksi ja sukututkimuksellisuus oli mielestäni kaukana.

Stephen Molyneuxin The Marriage Certificate oli paljon realistisempi. Lähtökohta sukututkimuksen harrastajasta, joka omasta ilostaan ostaa kirpputorilta avioliittotodistuksen ja lähtee hakemaan sukulaisia, joille sen luovuttaa, oli täysin realistinen. Tutkimuksen rinnalla kirjassa kulki takaumana todelliset tapahtumat ja ne loivat (englantilaista) sukututkimusta tunteva lukijalle ennakkojännitystä: miten ihmeessä tästä saadaan jälkikäteen asiakirjoista totuus irti.

Lisäjännitettä oli luotu sillä, että tietämättään harrastaja kilpaili ammattilaisten kanssa. Nämä tavoittelivat rahapalkintoa kiinteistön omistussuhteiden selvittämisestä. Harrastajalukija tietenkin kannusti henkisesti harrastajaa ja nautti suuresti kun tiesi ammattilaisten tutkimuksen lähtevän väärään suuntaan. Ei väkivaltaa eikä konflikteja, mutta jännitystä.

Sukututkimuksellisia elementtejä on varmaan ollut pohjoismaisissakin dekkareissa, mutta en ole tömännyt kirjaan, jota myytäisiin sukututkimuksella. Nyt googlaus ruotsiksi heitti minut Tukholman kaupunginkirjaston hakuun "Deckare;Genealogi;Släktforskning", joka oli osunut Henning Mankellin kirjaan Handen (suom. Haudattu). Pääkaupunkiseutumme kirjastot eivät ole liittäneet siihen asiasanaa sukututkimus ja kyseessä on käsittääkseni poliisitutkimus eikä sukututkimus. Jotain odotettavaa kirjarintamalle?

Esi-isäni Ranskan armeijassa

Kun marraskuussa hyödynsin ArkivDigital-jaksoa m.m. käymällä läpi sotilasrullien mainintoja esi-isästäni Joachim Hohenthalista (1695-1753) tuli vastaan Stralsundissa 25.1.1736 pidetyn katselmuksen yhteydessä tehty merkintä poissaolosta kuninkaallisella luvalla poissa ja olosta Ranskassa. Tämä ei ollut varsinainen yllätys, sillä olin vuosia sitten lukenut, että Joachim oli vuosina 1735-1737 palvellut Ranskan armeijaa ja oli mukana Reinin kampanjassa 1735.

Mutta oli kyllä päässyt unohtumaan. Hohenthal-kirjaa tehdessäni vuonna 2007 taustoittavat lähteet olivat olleet vähissä. Nyt kuulutin niitä 1700-luvun tutkijoiden FB-ryhmässä ja ensimmäinen vastaaja vinkkasi Margareta Beckmanin kirjan Under fransk fana! Royal Suédois - svenskt regemente i fransk tjänst 1690-1791 (1995). 

Tästä kirjasta selvisi, että 1.2.1733 oli alkanut Puolan perimyssota, johon Ranska osallistui. Ruotsalaiseen rykmenttiin alettiin rekrytoida lisää miehiä joulukuussa 1734. (s. 27) Kaupunkeihin levitettiin julisteita, joissa luvattiin materiallisia etuja sekä tietenkin kunniaa (s. 29). Miehiä palkattiin joka puolelta Eurooppaa ja Backman on löytänyt rullista vain muutamia ruotsalaisia nimiä (s. 28). Mutta tämä tuntuisi sopivalta selitykseltä Joachimin Ranskan keikan aluksi.

Vuonna 1735 Ruotsalainen rykmentti kuului Reinin armeijaan. (Yllä kuva Reininmaalta pari vuotta aiemmin. Gallica) Perimyssota oli jo loppumassa ja rauhanneuvottelut käynnissä. Vuoden aikana oli vain pienempiä yhteenottoja. Ranskan armeija lähti Itävallasta kuitenkin vasta toukokuussa 1736. Jo tätä ennen Ruotsalaista rykmenttiä oli supistettu ja tammikuussa 1737 annettiin ero 1.1.1735 joukkoihin tulleille luutnanteille ja vänrikeille (s. 30).

Joachim ylennettiin paluunsa jälkeen vänrikiksi Ruotsin armeijassa, mutta en tiedä mikä hänen asemansa oli Ranskan armeijan riveissä. FB-ryhmän keskustelussa muistutettiin, että Ruotsalainen rykmentti ei ollut ainoa mahdollinen yksikkö, johon ruotsalainen Ranskan armeijassa saattoi liittyä. Sain vinkin katsoa Charlotta Wolffin väitöskirjaa Vänskap och makt. Den svenska politiska eliten och upplysningstidens Frankrike (2004, SLS versio). Siinä todetaan, että tavallisesti ruotsalaiset hakeutuivat Ranskan armeijan saksalaisiin jalkaväkirykmentteihin (s. 148-152). Näissä saattoi pitää protestanttisen uskonsa ja pärjäsi saksallakin (s. 148). Saksa ei tässä vaiheessa ollut yksi maa ja joukoissa oli montaa eri kansallisuutta (s. 148-149).

Siitä opin, että aatelismiehet olivat pärjänneet Ranskan armeijassa ilman kovin kummoista kielitaitoa (s. 42-43). Aatelille (johon Joachim ei todellakaan kuulunut) ulkomaisen armeijan palvelu oli osa kasvatuksen hienosäätöä. Se myös edisti kotimaista sotilasuraa, mikä siis piti Joachiminkin kohdalla paikkansa (s. 146). 

Kun Suomea luisteltiin maailmankartalle

Päivälehdessä 25.2.1902 oli urheiluuutisen yksinkertaisena otsikkona Maailmanmestaruuskilpailut. Sisällöstä selviää, että kilpailtiin pikaluistelussa 500, 1500, 5000 ja 10000 metrin matkoilla. Maailmanmestariksi olisi päässyt voittamalla kolme neljästä matkasta. Lyhyemmät kaksi voitti norjalainen R. Gundersen ja pidemmät suomalainen J. Viinikainen. "Maailmanmestarin arvoa ja palkintoa ei voitu jakaa, vaan pysyy mestarina siis yhä Vathén."

Norjalaisia ja suomalaisia siis ainakin, mutta missä oli muu maailma? Wikipedia tietää kertoa, että Wathénin voittaessa edellisenä vuonna Tukholmassa, mukana oli ollut "12 miestä, joista Ruotsista seitsemän, Norjasta ja Suomesta kaksi ja Alankomaista yksi".

Helsingissä hyvin menestynyt Jussi Viinikainen oli kisojen aikaan vasta 17-vuotias. Kunto ei kestänyt: vuoden 1909 SM-kisoissa hän oli sijalla 7 ja vuoden 1910 MM-taistossa ei myöskään pärjännyt.

Yllä olevat kuvat Velikullasta no 5/1902. Kisat käytiin luonnonjäällä, joten olisi voinut käydä myös kuin tässä kuvassa Velikullasta no 24-25/1904.