Lauantaina ilma näytti niin lupaavalta, että tartuin kesälomalla sateen vuoksi väliin jääneen kesäretken materiaaleihin ja houkuttelin autonkuljettajani ratin taakse.
Ensimmäinen kohde oli haastavin. Sydän-Satakunnan ja Jokilaakson kesänumerossa Nakkilan Rieskaronmäen esittelyn loppukappaleessa Harri Vallin oli todennut, että "Suomalaisentieltä jatkuvan peltotien varrelta paikalle opastaa vain vinossa oleva tienviitta, josta on vaikea edes päätellä, missä suunnassa kohde on."
Meidän piti jopa tienviitta löytääksemme turvautua niinkin rankkaan toimeen kuin paikalliselta kysymiseen. He olisivat todennäköisesti osanneet auttaa edemmäskin, vaikka "ei siellä mitään ole", mutta intoa lisähaastatteluun ei ollut ja niin hautaröykkiö ja pronssikauden asuinpaikka jäivät näkemättä. GPS ja suunnistuskartta seuraavalle muinaismuistometsästykselle. Kaksi hannunvaakunamerkkiä eivät riittäneet.
Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Matkalla ihailimme Anolan kartanon superhienoa tiilistä talousrakennusta.
Rieskaronmäki on mainittuna sivustolla
Aikamatkalla Satakunnassa ja sieltä taisin löytää kaikki muutkin retkikohteet, joista seuraavana oli vuorossa Reposaari. Edellisestä ja ainoasta käynnistäni oli reilusti yli vuosikymmen. Paikan päältä löytyneen esitteen mukaan siitä suunniteltiin aikanaan Suomen pääkaupunkia?! Jotain erikoisuuden tavoittelua voi sanoa olevat monikulmaisissa kirkossa ja tapulissa. Ja kadun suoruus voi olla vain suunnittelun tulos.
Erillisenä kohteena Reposaaresta mainittiin verkkosivuilla Linnakepuisto, jossa on jäänteitä 30-luvulla rakennetusta rannikkopuolustusasemasta. Luulin, että hyvällä onnella löytäisin metsästä jonkun betoninpalan, mutta kysessä olikin äskettäin kunnostettu kohde infotauluineen ja kulkureitteineen. En malttanut pysyä nuolien perässä, mutta kokemus oli silti positiivinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti