Ote August Ramsayn kirjasta Kesämatkoilla kanootissa (1891).
Tyrvään alapuolella oli kevätuitto päättynyt. Lohen ja siian pyynnin aika oli alkanut. Tukkien kanssa, meillä siis ei enää ollut mitään tekemistä, mutta koskia oli sitä runsaammin. Tyrvään kylän kohdalla laskimme ensimmäisestä, ja sen alla täytyi meidän vieläkin kovassa virrassa päästä joen poikki maalle, Hardolan köngäksen niskaan. Siitä ei ollut ajatteleminenkaan laskea alas veneellä, mutta maitse kantomatka oli lyhyt, ainoastaan muutamia syliä myllyn ohitse. Ja sitte taas edelleen. Joen juoksu teki soudun helpoksi, siellä täällä kiiruhti vauhtia vielä valkokuohuinen kovempi virta, ja varsinaisista koskista, joita ainakin oli puoli tusinaa, ajaa hurautettiin nuolen nopeudella. Ainoastaan Metsälässä ja Äitsinkoskessa Kiikassa täytyi meidän kantaa kanootit köngästen ohitse. Veden paljous syöksyy siellä melkein pystysuoraan alas kalliolta. Näiden edullisten asianhaarain tähden jouduijume hyvissä ajoin illalla Kokemäelle Vitikkalaan, vaikka olimme vasta myöhään aamupäivällä lähteneet Jaatsista.
Tämän päivänmatkan alkupuoli oli eittämättä juuri koskien tähden hauskempi. Laskettua alas viimeisestä Keikiön virrasta oli meillä edessämme yksitokkoista suvantoa, pitkin Huittisten soisia niittymaita. Kokemäen pitäjään päästyä muuttui maisemain luonne taas, ja Vitikkalassa oli meillä joen mitä miellyttävimpiä paikkoja.
Tehden jyrkän mutkan kääntyi joki täällä pohjoista kohti ja peninkulman päässä taas etelään päin kapean niemen toista sivua. Meillä olisi siis ollut melkoinen mutka pitkin jokea. Kun hyväntahtoinen Vitikkalan isäntä tarjosi hevosia viemään kanoottejamme 5 kilometriä Kokemäen kirkolle, otimme tarjouksen vastaan, varsinkin kuin tahdoimme mielellämme voittaa aikaa maaretkille. Sittemmin saimme sentään kuulla, että juuri se joen osa, jonka nyt laiminlöimme, on ihanimpia.
Kuitenkin saimme runsaan korvauksen tästä vahingosta tekemällä maamatkan Sisä-Satakuntaan. Kokemäeltä ajoimme Köyliönsaaren kartanoon ja sieltä teimme viehättävimmässä seurassa mukavilla vaunuilla retkiä Säkylään ja Euraan. Tämä syrjäretki tosin ei oikeastaan kuulu kanoottielämään. Mutta jos matkustetaan yksinomaan vain pitkin Kokemäenjokea, niin hyvinpä vähä saadaan tietoa seudusta, jonka läpi siten tullaan kulkeneeksi. Korkeat rannat enimmäkseen estävät näkemästä viljeltyjä seutuja. Nyt saimme asiantuntijain johdolla lyhyessä ajassa hyvästi katsella maamme mitä kehittyneintä maanviljelys-aluetta.
Kuin parin päivän päästä taas kävimme kanootteihimme istumaan, oli edessämme joen virtavin osa, Kokemäen ja Nakkilan kirkkojen väli. Me olimme nyt jo saavuttaneet jonkun verran tottumusta koskien laskemiseen ja saatoimme luottavasti lähteä kohti tulevia vaikeuksia.
Jo matkan päästä ilmoittaa tulevan kosken pauhu uhkaavaa vaaraa, soutu hiljenee, tähystellään ympärillensä. Jos koski on suora ja lyhyt, niin että jo matkan päästä näkyy koko sen juoksu, lasketaan ilman mitään valmistuksia siitä alas, mutta tavallisimmasti noustaan maalle tarkastelemaan ennen, kuin uskalletaan laskea. Varsinkin mutkikkaat kosket pakottavat tekemään tarkastusta edeltä päin. Jos on myllyjä ja sulkuja, täytyy samoin rannalta tarkastella edessä olevia vastuksia. Viimeinkin ollaan valmiit, tällä kertaa uskalletaan yrittää. Lyhyillä, rohkeilla vedällyksillä soudamme päävirtaan. Jo tarttuu virta kanoottiin, se vetää meitä koskeen, liian myöhä on kääntyä takaisin. Airo saa nyt levätä, kanootti pysyy ohjaamattakin oikeassa suunnassa. Katse kääntyy eteen päin virran uomaa pitkin. Katsoa sivulle päin, jäljelle jääviin, tanssiviin rantoihin ci ole luvallinen, täytyy joka silmänräpäys olla valmis torjumaan aavistamattomia esteitä. Terävät kivet huomataan jo etäämpää siitä, että ne synnyttävät pyörteitä tai kuohua. Suunta voidaan sen tähden hyvissä ajoin muuttaa muutamilla voimakkailla aironvedoilla. Petollisemmat ovat litteät paadet, niiden päällitse lipuu vesi tyynesti ja äänettömästi, usein ei niistä tiedetä mitään ennen, kuin ovat ihan keulan edessä. Silloin täytyy sukkeloilla liikkeillä selvitä pulasta; muutamat voimakkaat huopaukset tekevät siinä erittäin hyvää, vauhti hiljenee ja siten on mahdollinen kääntää ohitse. Jos tartutaan kiveen on enimmissä tapauksissa ainoa keino työntää pohjasta sysimällä kanootti karin päällitse; ennen kaikkea pitää varoa kanoottinsa kääntämistä virran poikki. — Onnellisesti olimme päässeet varsinaisesta koskesta ja huimaavalla vauhdilla syöksymme sen alla vasta-aaltoihin. Kanootti hyppii kuohuvilla harjoilla, korkeina ja tiheään käyvät aallot, purskuen kanootin kannellekin ja kastellen meidät kokonaan. Tällä kertaa ei ollut aikaa väistellä pahimpia harjoja. Emmekä myöskään uskalla liian jyrkästi kääntyä tyyneen veteensillä jos keula kovassa virrassa sukeltaa sivulla käyvään vastavirtaan, kääntyy kanootti niin äkisti, että se helposti voi kaatua.
Pienemmistä koskista olimme päässeet jatulimme pitkälle, polvikkaalle Merstolankoskelle. Perin pohjin punnittuamme asemaa kävimme taas kanootteihimme. Tosin rannalta vanha mies meille varoittaen huuteli, mutta kohta kohina sotki ukon sanat, arpa oli heitetty. Seuraavana silmänräpäyksenä olimme jo keskellä pyörteitä. Mahtavan suuret kuohu-aallot kantoivat kanootteja, oliko se uhoittelemista? Sekunti vielä, ja voitto oli saatu, suurin tähän asti.
Ihastus onnellisesta laskusta herätti uusien koetusten halua. Ikäväksemme sen tähden huomasimme, että Harjavallan kirkolla koski oli mahdoton laskea lohipatojen tähden, joita molemmilta rannoilta ulottui keskelle väylää. Pitkin rantaa koetimme soutaa niin alas kuin mahdollista, lyhentääksemme maitse kannantaa; ja alapäästä sitä lyhennettiin myöskin siten, että laskimme veneemme vesille jo paljon ennen suvantoon pääsemistä. Ainoastaan pahimman paikan ohitse astuttiin maitse, mutta sekin oli tässä pitkä. Toiveet pettyneinä kannoimme samoin kanootit maitse jyrkän Pirilän köngäksen ohitse. Jäännös Kokemäen kymeä oli tyyntä, hiljaan juoksevaa, majesteetillista jokea. Ainoastaan Arandilassa saimme vielä kerran maistaa pienen kosken riemua, ja ilman enempiä vastuksia saavuimme viimein Poriin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti