Vaan jatkakaamme matkaamme: Valpperin kylästä, joka on pohjoisin Nousiaisissa, läksimme erästä metsätorppaa kohden, joka oli lähes penikulman matkan päässä pohjoisessa mainitusta kylästä, koska halusimme nähdä, mitenkä täällä keskellä erämaata eletään. Pitkää matkaa emme olleet astuneetkaan, ennenkuin saavutimme erään ukon, joka istui kivellä maantien ääressä ja viritti savi-piippu-nysäänsä, josta ei ollut juuri muuta kuin pesä jälellä. Ajan kuluksi aloimme pakista ukon kanssa ja saimme nyt tietää että hän oli tavallisella kirkkomatkallaan, jollaisen hän tekee kerran vuoteensa, kun käy ripillä. Kun lausuimme kummastuksemme siitä, että hän ainoastaan kerran vuodessa käy kirkossa, kertoi ukko, että talvisin oli miltei mahdoton nuoremmankin kulkea heiltä kirkkoon, koska lähin paikka, josta kuljettu tie alkaa on penikulman päässä; suvella taas on niin kiire aika, ettei juuri mielellään voi, jos mielikin tekisi uhrata kahta viikon työ-päivää kirkkomatkaan. Lisäksi saimme tietää, että hän ei ikinä ollut käynyt missään kaupungissa, jonka tähden hän suuresti kummasteli, kun kerroimme olosta siellä.
Enimmän ihmetteli kuitenkin ukko revolveria, jonka kumppanini näytti hänelle. Ukko katseli sitä kaikilta puolin kuten outoa leikkikalua sekä nauroi halveksivasti, kun käskimme hänen pidellä sitä varovaisesti, se oli täydessä latingissa. Toiseksi muuttui kuitenkin ukon muoto, kun kumppanini laukasi yhtäpäätä 6 latinkia lähellä olevaan lauta-oveen. Totisena kuin patsas seisoi hän nyt lausuen: "Kyll' Rekola'n trenk' sitä kerra minul' sano", ett' semmossi piru' konstei jo' o' lörett', mutt' e' mnä hänt' ikä ois' uskon'." Vähällä oli ettei ukko kokonaan paennut seuraamme, niin taikamoinen vaikutus oli revolverilla häneen, etenkin kun huomasi reiät ohuessa lauta-ovessa; revolveria emme enää saneet häntä ottamaan käteensä, vaikka kuinka olisimme vakuuttaneet, ettei se nyt enää ole ensinkään vaarallinen.
Enemmän vielä kuin tämä kummastutti meitä se seikka ettei ukko ikinä ollut nähnyt papyrossia, vaikka nämät jo ovat aivan yleisiä maaseuduillammekin. Tarjottuamme ukolle sellaisen ja käskettyämme hänen seuraamaan esimerkkiämme ja sytyttämään valkean päähän. Ukko tekikin sen vaan sytytti valkean väärään päähän, kuitenkin kerran vielä vilkaisten sen sisään ja jupisten itsekseen: "kyll' se merkilist' o', jos tyhj'ki pala". Huomautettuamme ukkoamme erhetyksestään, kiitti hän sitä hyväksi, samalla kuitenkin huomauttaen, ettei tunne mitään makua; tämä olikin aivan luonnollista sen navetan taustan rinnalla, jota hän veti suoraan savi-pesästään.
Kun olimme tulleet ukon matalalle majalle ja astuimme ovesta sisälle, juoksi heti kaksi mustaa palleroista elukkaa iloisesti röhisten vastaamme ja alkoivat mitä ystävällisimmin tervehtiä meitä kahnaamalla ja pureskelemalla saappaitamme. Kun mökin emäntä korjaamalla astioita vaatteita lastuja j. n. e. lavitsalta oli tehnyt meille sijaa ja me olimme siihen istuutuneet, yhä ollen noiden nelijalkaisten ahdistamina, tarttui emäntä kumpaakin korvasta sekä vei nuot nyt kaikin voimin vastaan ponnistavat ja vinkuvat eläimet perä-sängyn alle samalla puhutellen niitä: "Te ollett' ain' semmose" porssa kutett' ann vieraste oll' raahass'". Samalla hän lisäsi kääntyen meidän puoleemme, että porsaat niin harvoin näkevät vieraita, jonkatähden ne eivät ymmärrä itseään ensinkään käyttää ihmisten tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti