Kesällä 1876 "seitsemässä Suomenmaan läänissä ja neljässätoista kaupungissa" käyneellä riitti kerrottavaa kirjoitussarjassa Muistelmia matkoilta kotimaassa (Karjalatar 05.01.1877 no 1, 12.01.1877 no 2, 26.01.1877 no 4, 02.02.1877 no 5, 02.03.1877 no 9, 30.03.1877 no 13, 27.04.1877 no 17, 15.06.1877 no 24, 27.07.1877 no 30, 17.08.1877 no 33, 02.11.1877 no 44). Kohdekuvausten lomasta on poimittavissa matkustus Raahesta Kuopioon:
Pari viikkoa Raahessa oltuani, nousin taas noihin tavallisiin kaksipyöräisiin rattaihin, jotka jo olivat mielestäni unohtua, kuukauden ajan rautateillä ja höyrylaivoissa kulettuani ja käänsin kulkuni kuuluisahan Kuopiohon. [...]
Raahesta kuuden peninkulman matkaa kulettuani jouduin Ranssilaan, jossa luemme vänrikki Stoolin Tarinoista urhoollisten isänmaamme puolustajain 69 vuotta sitte kiivaasti moittineen kunnotonta ylipäällikköänsä, sotamnarski Klingspor'ia, jonka kiistan lopetti "vanha Lode, jäykkäherra" noilla pontevilla sanoillaan: "Häpeä kun urhot kehtaa haastellakaan tuommoisista". Nykyjään on Ranssila Siikajoen emäpitäjän alle kuuluva kappeliseurakunta. Kirkko on 92 vuotta sitte puusta rakennettu ja kirkon kohdalla vetää heti matkustajan huomion puoleensa maantien varrella seisova puinen ukkorahjus, jolta kädet ja jalat ovat aikojen kuluessa lahonneet ja jonka rinnassa on haava, mihin matkustajalta markkoja ja penniä kilahtaa Ranssilan köyhien varaksi. Muutaman peninkulman päässä Ranssilasta kohtaa Kuopioon kulkijata Paavolan vähäinen kirkko, ja täältä pari holliväliä ajettua, saapuu Pulkkilan kirkonkylään. [...]
Mitä luonnon ihanuuteen tulee, niin en tuota tällä matkallani voinut huomata, ennenkuin pääsin rajan yli Pohjanmaalta Savoon, tuohon avaruudeltaan mainioon Iisalmen pitäjään. Sillä melkein Raahesta asti viimeksi -mainitun pitäjän rajalle, joka väli on noin kahdenkymmenen peninkulman pitkä, kävi maantie milloin yksitoikkoisilla kankailla milloin soilla, oikeata mäkeä ei näkynyt nimeksikään ja yksi ainoa järvi pisti tällä väkillä silmiini, vaan heti Pohjanmaan rajan yli Savoon tultuani, tuntui ikään kuin olisin toiseen maahan saapunut. Mäen rinteistä ei ollut puutetta ja tuo tuhatjärviseksi kehuttu Savon luonto näytti kohta ihanuutensa. [...]
Viime kirjoituksessani mainitusta Partalan kylästä puolen peninkulman etelään päin ajettuani, saavuin tuolle Suomen sotahistoriassa kuuluisalle Koljonvirralle. Kaksi siltaa viepi nyt virran yli ja sen itäpuolella seisoo mä'ellä iso musta hautapatsas venäjänkielisellä kirjoituksella rautaisen piikeillä ja sotakirveillä koristetun aituuksen sisällä, osoittaen paikkaa, missä Koljonvirran taistelussa kaatunut ruhtinas Nikolai Dolgorukoi oli hautansa saanut. [...]
Koljonvirralta vähän matkaa kulettuani, saavuin Iisalmen vanhan sata vuotta sitte puusta rakennetun kirkon kohdalle. Suora tie, jonka kumpaisellakin varrella korkeat pajupuut kohoovat taivasta kohden, viepi kirkolta aivan lähellä olevaan pappilaan. Rattaitten minua vielä täältä tärisytettyä noin virstan matkaa, sain vihdoin niille hyväiset jättää Iisalmen kauppalassa. [...]
Iisalmella yötä oltuani, astuin uuteen Ansio-nimiseen höyryalukseen, joka minut vei yhdeksän peninkulman päässä olevaan Kuopioon. Ahkionlahden ja Nerkon kauniit kanavat tällä välillä läpikulettiin ja samottiiu milloin soikeita saarista rikkaita selkiä milloin soman salmen solia, joita kirkasti kesäisen auringon säteet ja joiden rannoilta joko kuului koiran haukunta ja joutui talo viljavainioineen näkyville tahi kajahti korvihin laitumella kuleksivan karjalauman kilisevät kellot. Erittäin ihanat ovat Maaningan seudut. Täällä näkyy muun muassa eri rannallaan kirkko ja pappila, jotka toisistaan eroittaa 1¼ virstan levyinen selkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti