Heräävä ajatus kiitollisuudenvelasta Ruotsille

Suometar 4.1.1856

Eilen käsitelty vuoden 1857 kristinuskon 700-vuotisjuhla toi väistämättä esiin historian. Suomettaressa oli Paavo Tikkasen kolme pitkää artikkelia, Helsingfors Tidningarissa pohdittiin jo 6.2.1856 oikeaa vuotta juhlinnalle ja 17.6.1857 kerrattiin historiaa jopa viitaten 1500-luvun kronikkaan. Tikkasen tulkinnat ensimmäisen ristiretken luonteesta ärsyttivät ainakin J. W. Snellmania, joka esitti kommenttinsa toimittamansa Litteraturbladin numeron 6/1857 kirjallisuuskatsauksen alaviitteenä ja Tikkanen vastasi Suomettaressa 25.9.1857. Suomeksi ilmestyi myös kristinuskon tuomia etuja esitellyt artikkeli (Suomen Julkisia Sanomia 11.6.1857).

Näissä ei noussut esiin suhde Ruotsiin tai kielikysymys. Jälkimmäinen näkyi juhlavuonna kuittailuna virsikirjasta, sillä "nyt kuin mainittuun juhlallisuuteen saatiin kuuluisalta Runebergiltamme parannettu virsikirja Suomenmaan ruotsalaisille seurakunnillen ilmi, niin luonnollinen toivo saada Suomalaisillenkin samankaltaisen edun kytee monen Isänmaatansa ja sen kirjallisuutta, uskoa, kieltä ja veisua eli kirkko-laulua rakastavan povessa" (Sanan-Lennätin 4.7.1857). "Milloinkahan suomea puhuva seurakunta saa semmoisen lahjan? Täytyneekö sen odotella toisen Runebergin syntymistä?! (Suomen Julkisia Sanomia 26.3.1857)"

Koska riemujuhlan päivä oli juhannuksen aikaan, Helsingin yliopisto juhli etukäteen, lukuvuotensa lopuksi. Suomettaren raportoinnin mukaan tilaisuudessa ensimmäisenä (ja suomeksi) puhunut professori Geitlin osoitti "Suomen tilan siihen aikaan, kuin kristinopin valo ensi kerran koitti tänne, jonka perästä hän lyhyesti vaan selkeästi jutteli koko kristinopin tuonnin historian, eikä unhoittanut näyttää, miten Ruotsalaiset eivät tehneet esi-isiämme orjiksensa vaan veljiksensä, eivätkä tahtoneet kuolettaa kansallisuuttamme vaan pyytivät sitä sivistyttää kristillisyyden ja tiedon valossa." Ruotsiksi puhunut professori Granfelt puolestaan "näytti, miten Suomalaiset heti tulivat osallisiksi samoista eduista kuin Ruotsalaisilla oli, sitä vastaan kuin muut heimolaisemme, jotka joutuivat muiden kansain valtaan, ovat jääneet pimeyteen ja vähitellen katoavat kurjuudessansa kansain joukosta." (Suometar 29.5.1857) Oululaisen tulkinnan mukaan Granfelt "kiitti Ruotsalaisten käytöstä Suomea kohtaan, että maamme valloitettua tekivät Suomemme osalliseksi oman maansa laista ja eduista." (Oulun Wiikko-Sanomia 06.06.1857) 

Kolmannen kuuntelijan mielestä "Molemmat esittelivät tämän riemujuhlan merkillisyyttä maallemme, samati miten kristinusko valollaan, lämpimällään ja voimallaan synnytti Suomen pakanuuden pimeydestä, raakuudesta ja raivoudesta uuteen elämään Jumalan tunnossa, keskinäisessä rakkaudessa, laillisuudessa ja sivistyksessä, ja sulatti sukukuntamme eroitetut ja usein toisilleen viholliset lahkot ominaisiksi, kansallisuuden väkevällä siteellä yhdistetyksi kansaksi." (Suomen Julkisia Sanomia 28.5.1857)

Juhlapuheiden ulkopuolella kristinuskon ja länsimaisen sivistyksen edistyksessä nähtiin myös puutteita.

Mahtaa kukatiesi monenki mielestä oudolta näkyä että vielä, kuin kohta aivotaan viettää riemujuhlaa kristinuskon maahamme tuonnin muistiksi, puhua maassamme löytyvistä pakanuuden jäänöksistä; mutta katsotaanko yhteistä kansaa heidän koto-elossaan, tutkitaanko heidän luulonsa ja ajatuksensa, ei semmoisina kuin ne pyhäpuvussaan kinkereissä ja muissa lukutiloissa nähdään, vaan semmoisina kuin ne tavataan jokapäiväisessä elossa, niin pian nähdään, ettei pakanuudella ole niin vähän seuraajia kuin ulkonaisesta seurakunnan kirkollisesta tilasta päättäen luulisi. (Suomen Julkisia Sanomia 19.2.1857)

Ajatelkaat tätä asiaa, Suomen talonpojat, kyllä on jo aika, erinomattain tänä vuotena, koska 700 vuotta jo on nautittu taivaallista oppia, mutta ei vielä, mikä pahempi, kaikki osaa puustavinkaan puolesta sitä lukea!! (Suomen Julkisia Sanomia 13.7.1857)

P. S. Vuonna 1872 Zachris Topelius kirjoitti runon Alkuperäinen velkakirja — Eräälle valtiopäivämiehelle, joka halusi nähdä alkuperäisen todistuksen Suomen kiitollisuudenvelasta Ruotsille.  Tunnetuin keskustelu kiitollisuudenvelasta alkoi kesällä 1875 August Ahlqvistin Olavinlinnan 400-vuotisjuhlassa pitämästä puheesta. Kun Yrjö Koskinen vuoden 1876 alussa Kirjallisessa Kuukauslehdessä viittasi puheeseen alkoi kirjoittelu useassa lehdessä.