Viikon tauon jälkeen jatkoin kevätlomaani osallistumalla Helsingissä pidettyyn keskiajan seminaariin Dies Medievales. Slarvasin kuitenkin sen verran, että torstain ensimmäinen sessio jäi väliin. Sillä arkipäivä ja arkistot auki.
Sessiossa Paikka, kauppa ja valta puhui ensimmäisenä Teemu Korpijärvi, joka analysoi keskiaikaisissa teksteissä mainittuja paikkoja merkityksineen. Tutkimuksensa tuntui olevan aika alkuvaiheissa. Sen etenemistä voi seurata Korpijärven merihistoriallisesta blogista maremirabilis. Seuraavana puhuneen Päivi Maarasen otsikko "Millainen on keskiajan pienempi keskuspaikka? Mietteitä muun paikan kuin kaupungin keskeistä asemaa osoittavista piirteistä" vastasi esitystä. Maaranen esitti uskottavan listan tunnusmerkkejä, joita testailin mielessäni Kokemäkeen. Mutta hän ei tehnyt mitään eroa tunnusmerkkeihin, jotka olisivat ennustaneet keskuspaikan syntyä, ja niihin, jotka syntyivät keskuspaikkana olosta.
Session viimeisenä Ilkka Leskelä mietti kivikirkkojamme paikallisina projekteina, jotka saivat vaihtelevan määrän apua tahi vaikutteita ulkopuolelta/ulkomailta. Hän esitti graafina sakastien kokoja ja hyötysuhteita ja hypotisoi, että tarpeettoman paksuja seiniä oli tehty taitamattomimmin voimin ja projektit jääneet siksi kesken. Näytti ja kuullosti järkevältä ja olisin niellyt oitis, ellei Kokemäki olisi ollut esimerkkien joukossa. (Ei muuten ole "Hämeessä"!) Tapio Salmisen Kokemäen historiasta muistan, että kirkon rakennuksen keskeytymiseen oli uskottava hypoteesi, joka ei liity taitamattomuuteen.
Yleisöstä kerrottiin tekeillä olevasta gradusta kiven louhinnan vaatimasta työstä ja mieleni hyppäsi Ella Viitaniemen tutkimukseen Kokemäen kivikirkon rakentamisesta 1700-luvulla. Yhtäläisyydet ja erot keskiajan rakennushankkeisiin?
Kahvitauon jälkeen puhuttiin pohjoisesta perspektiivistä. Sirpa Aallon esityksestä opin, että Pähkinäsaaren rauhansopimuksessa on mainittu majavien jako! Olivat niin merkittäviä turkiseläimiä. Harri Hihnala puhui saagojen kunnianloukkaus/kosto-kierteistä, jotka loppuivat vasta kun toinen puoli oli menettänyt kaiken. Tuli mieleen sekä historiallisia että päivän ulkopoliittisia ajatuksia. Kendra Willson tutkii suomen- ja saamenkielen mahdollisia esiintymiä riimukirjoituksissa. Toistaiseksi ei ole löytynyt, joten esityksessään oli hyviä esimerkkejä kriittisyydestä tutkimuksessa.
Jota käsitteli myös päivän päättänyt Marko Lambergin keynote "Kaunokirjalliset ja "oikeat" maailmat eli voiko keskiajantutkija oppia jotain Aku Ankasta?" Lamberg lähti liikkeelle Ruotsissa käydystä keskustelusta Disneyn piirrettyjen filmien sukupuolijakaumasta, joka Lambergin havaintojen mukaan näkyy myös Suomessa julkaistavassa Aku Ankka -lehdessä. Miehiä näkyy enemmän, heillä on taloudellinen, tieteellinen ja poliittinen valta. Naiset ovat kirjastonhoitajia, kotirouvia ja noitia.
Vastaavan tilanteen Lamberg on löytänyt keskiaikaisesta tarinakokoelmasta Järteckenboken. Keskiaikaisesta materiaalista puhuessaan hän oletti, että sukupuolten esitys näin oli tarkoituksellista ja tietoista patriarkaalisuuden korostamista. Mutta voiko samaa sanoa Aku Ankasta?
Aku Ankan julkaisuajalta meillä on käytössä monenlaista tilastotietoa, joka auttaa ymmärtämään kerronnan ja todellisuuden välisiä eroja. Vastaava vertailu ei ole keskiajan osalta mahdollista, mutta Lambergin viesti oli, että tällainen lähdekritiikki on pidettävä mielessä.
Aivan lopussa hän esitti vielä yhden Aku Ankka -opetuksen. Lehti on ollut Suomessa suosittu, mutta ei siitä kaikki pidä. Vastaavasti on voinut keskiajan tarina upota täysillä tai jäädä merkityksettömäksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti