Olen vuosia (vuosikymmeniä) kutsunut merkityksettömän kaukaisia serkkuja nanoserkuiksi. Siis sellaisia, joiden kanssa yhteinen esi-isä on elänyt esimerkiksi 1600-luvulla. Viime aikoina FamilyTreeDNA on vienyt käsitteen aivan uudelle tasolle tarjoamallaan mitokondrio-DNA:n lisätiedolla. Ryhmitykseni H1n4 ei ole tarkentunut (toisin kuin joillekin muille), mutta olen saanut hauskoja yhteyksiä menneisyyteen.
![]() |
Sven Estridinpojan kallo ja kasvorekonstruktio Tanskan Kansallismuseo, Wikimedia |
Valikoiman perusteella minun ja Birger jaarlin (1210-1266) yhteinen esiäiti eli vuoden 6300 eaa paikkeilla. Sama ajoitus on minun ja Tanskan kuninkaan Sven Estridinpojan (1019-1076) yhteisellä esiäidillä. Sama kivikauden nainen?
Hieman läheisempi sukulaiseni on Islannissa vuonna 1704 mestattu nainen Sigurður Arason, sillä yhteinen esiäitimme eli 4300 eaa. Ajallisemmin vielä läheisempi "sukulainen" on nimetön merimies, joka kuoli vuonna 1686 Texasin rannikolla haaksirikkoutuneessa ranskalaisaluksessa La Belle. Yhteinen esiäitimme eli 2100 eaa.
Yhtä läheinen sukulainen on yksi Saarenmaan Salmen venehaudan vainaja (1-6), joka eli 700-luvulla. Salmen vainajien 2-B, 2-C, 2-P, 2-W ja 2-Z kanssa yhteinen esiäiti eli 4600 eaa. (Salmen löytö on parhaillaan esillä ruotsalaisessa mediassa kuin uutena asiana, sillä siitä on esillä näyttely Tukholman Vrak-museossa).
Konkreettiset yhteydet eivät muuttaneet vanhaa tietoa H-linjan läntisyydestä, mutta konkretisoivat sitä kuitenkin hieman.
Oman hapuiluni jälkeen kuuntelin firman edustajan haastattelun, jossa kaikki oli mahdollista ja jopa sukututkimuksellisia ongelmia ratkennut, kun ryhmittely oli niin tiukkaa, että yhteinen esiäiti oli elänyt vuoden 1730 paikkeilla. Lisää testattuja niin tietoa tulee lisää...
P. S. Aikaisemmat tekstit aiheen tiimoilta: Ensivaikutelmat DNA-sukututkimuksesta (10.6.2023) ja Ääääää... (dna) (10.8.2023).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti