En onnistunut selvittämään Hämeen Sanomissa vuonna 1888 jatkokertomuksena julkaistun muistelman nimetöntä kirjoittajaa (*). Sen alussa on ajoitus "Parikymmentä vuotta sitten", jolloin kirjoittaja oli päässyt lyseonsa salaseuraan, konventtiin. Konventin puheenjohtajan kuoleminen nuorena Heidelbergissa sopii Isak Castréniin, joka pääsi Oulun lyseosta ylioppilaaksi vuonna 1877. Riikka Väyrysen pro gradusta Tavoitteena todellinen sivistys ja kansallinen sivistyneistö. 1880-luvun aatteet Oulun suomalaisen yksityislyseon konventin jäsenten maailmankuvassa, selviää, että "Yksityislyseon konventin esikuvana oli Oulun ruotsalaisen valtionlyseon vuonna 1863 perustettu konventti, jonka lakien mukaan oppilaat laativat säännöt yksityislyseon konventille." Ouluun viittaavat myös mainitut pelien nimet. Kirjoittaja on siis ollut Oulun ruotsinkielisessä lyseon viidennellä luokalla aikaisintaan syksyllä 1872 ja viimeistään 1876.
Lisälähteitä hakematta kirjoittajan lisäksi nimettömäksi jäävät hänen esittämänsä minielämäkerrat epäonnistujiksi näkemistään koulutovereista.
Eräs toveri X., hyvä laulaja oli hyvä tuttu eräässä monineitoisessa perheessä. Vakuutettiin, että hänestä ja neidoista oli Helsingfors Dagblad'issakin ollut viivan alla novelli, jossa joku kumppali olisi kuvaillut ja ivaillut häntä ja hänen rakkauttansa neiti H:hon ja että neidin isä oli muka asettunut poikkipuolin hänen onnensa tielleen. Emme tiedä oliko tämä totta, mutta myöhemmin ainakin julkaistiin yht'äkkiä neiti H:n kihlaus erään virkamiehen kanssa. Silloin oli toveri X. lohdutellut itseään punssilla ja hoiperrellut kadulla. Konventti ei ehtinyt asiaan enää ryhtyä ja niin ilmoitti rehtori X:lle, että hänen on 48 tunnin kuluessa lähteminen kaupungista, jossa hänellä oli koti. Hän sai siis karkoituksen eli religatioonin. Rehtorin tuomio, ainoa laatuaan 4—5 vuoden kuluessa, pidettiin kyllä oikeana, mutta tavan mukaan saatettiin X:ää laululla vähän matkaa kaupungista. Tuskin hän enää sen koommin kouluun tulikaan, vaan jäi maalaisten puuhiin ja toimiin elinajaksi. [...]
Erittäin tulee minun vielä surumielellä muistaa rappiolle joutuneita saman koulun oppilaita ja tovereita. Valitettavasti on kaksi tuomittu pois kunnialta vekselinväärennyksestä. Toinen kävi kolme, toinen neljä luokkaa. Jälkimmäinen oli talonpojan poika ja väärensi naapurinsa nimen. Edellinen oli kaupungista mestarin poika, rupesi juomaan, retkalehti ja vetelehti siellä täällä, kunnes väärensi isänsä nimen ja menetti kunniansa.
Eräs nuorukainen kuuluva vanhempaan polveen haki itsensä mieheksi päästyä humalapäissään holhouksen alle! Hän kävi koulua kolmisen vuotta.
Erään työmiehen poika erosi seitsemänneltä luokalta, sai hyvän paikan konttoristina, rupesi ryyppimään ja menetti sen, oleskeli sitten kerjäläisenä Helsingissä, kohentui hiukan muutamain luokkatoverein avulla naituaan piian, mutta rupesi taas juomaan, joten menetti uuden paikkansa — ja hirtti itsensä ulkohuoneessa Helsingissä.
Olipa eräskin, joka koulussa alkoi panttailla turkkejaan ja takkejaan saadakseen juomia; hänkin kävi 3—4 luokkaa, kunnes erosi. Hän oleskeli sitten laiskana kotona komentaen vanhempiaan, kunnes koetti yhtä ja toista, mutta pantiin aina pois laiskuuden ja huolimattomuuden vuoksi. Sitten kerjäsi hän 20—25 v. parhaassa iässään. Helsingissä makasi hän kauan sairashuoneessa roistojen taudeista ja saatiin viimein Amerikaan.
Monesta koulutoverista on tullut ryyppymiehiä, niinikään laiskureita, mutta heitä en tahdo pitää rappiolle juutuneina kun on rappentuneempia.
Eräs sivistyneitten vanhempain poika kävi 3-4 vuotta oppikoulua, jatkoi ammattikoulua ja lähti karkuun piian kanssa, mutta estettiin. Tästä ynnä karttuvasta juoppoudesta hän elosteli niin oudosti, että ei pidetty järkevänä. Hän liikkui veljiensä nimessä, hurmasi ja kihlaili oudoilla tienoilla eteviä kaunottaria, kanteli sänkyvaatteitaan asunnostaan panttiin samoinkuin veljiensä palttoita, kunnes vietiin koetteeksi hulluinhuoneesen. Sinne hän ei kelvannut, mutta irti päästyä hän varasti, istui linnassa ja vietiin väkisellä Amerikkaan.
Eräs läksi ylioppilaaksi tultua nuoren naisen kanssa Amerikkaa kohti karkaamalla, mutta tyttö tuli matkalta takaisiin.
Ylioppilas oli jo muudankin toveri. Hän sai oivallisen viran, tuhlasi hänelle uskottuja rahoja, mutta kun päällikkö havaitsi sen, piti häntä virassa niin kauan että vaillinki tuli maksetuksi. Sitten hän erotettiin virasta, joi edelleen ja kuoli eli hirtti itsensä muistaakseni hulluinhuoneessa.
Tällaista synkkää luetteloa voisi jatkaa, mutta se kävisi yksitoikkoiseksi ja saattaisi vaan alakuloiseksi lukijankin. Olen tahtonut vaan esittää varoittavina muutamia esimerkkejä siitä, kuinka kasvatus ei onnistu aina ja että silläkin alalla olisi tarpeen enemmän harrastusta. Ehkäpä vuoro- ja yhteisvaikutus kodin ja koulun välillä voisi korjata tuollaiset tappiot ja kasvattaa yhä enemmän vakavia luonteita joista olisi kunniaa koululle ja iloa kodille.
(*) Koulumuistoja. 11.5., 15.5., 18.5., 22.5., 25.5., 29.5., 5.6., 8.6., 12.6., 15.6., 19.6., 10.8.1888 Hämeen Sanomat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti