AS14: Lapin metsämuseossa

Alkuperäinen Rovaniemen oleskelu oli aikataulultaan tiukka ja Lapin metsämuseo putosi ohjelmalistalta ensimmäisenä. Mutta kun suunnitelmat muuttuivat, sille oli hyvää aikaa. Onneksi.

Museossa esitetään 12 rakennuksella ja kahdella aluksella sekä savottojen että uittojen elämää ja historiaa. Tiedoissani paljastui huomattavia aukkoja, sillä ne taitavat pohjautua hajanaisiin havaintoihin, kuten taannoiseen nuortenkirjan lukemiseen. 

En ollut tiennyt/ajatellut, että pohjoisessakin merkittävä metsän kaato aloitettiin 1800-luvun puolella ja eteni rannikon sahoista ja satamista aina kauemmas itään. Että työhön rekrytoitiin miehiä kaukaa ja he joutuivat itse järjestämään asumisensa eli saattoivat talvella asua maakuopissakin! 1900-luvun puolella kämppien oloja järjestettiin laeilla, mikä kuullostaa aika järeältä.

Kerrossänkyjä ovat kaikki nähneet, joten niiden sijaan kämppäkirjasto.

Tekstivoittoiseksi metsämuseota ei voi haukkua. Joissakin kohdin tekstiä oli niin vähän, että ymmärtäminen jäi vähäiseksi. Suomen sanaa juontaminen en ymmärtänyt, mutta onneksi neljäntenä kielenä tässä tilassa sattui olemaan ranska, jolla oli väännetty rautalangasta.

Mutta toisista asioista taas selitys oli hyvinkin yksityiskohtainen ja jopa monenkertainen. Ajokampevarastossa oli vesipasa kummassakin huoneessa ja molemmissa selitettiin hieman eri sanoin, että vettä tarvittiin jäädyttämään varsiteitä, jotta nämä kestäisivät paremmin. Jotta vesi ei jäätyisi säiliöön, joissakin vesipasoissa oli oma kamiina lämmitykseen. Lämpimää vettä kului jäädytykseen vähemmän. 

Vesipasalla voitiin myös kuljettaa kämpälle talousvettä. Tämä toinen malli on hyvin saman näköinen kuin Mäntyharjun museon vesireki.

Museon tähtiesine on Sandbergin veturi. Lippukassa mainitsi sen erikseen ja kertoi, että jotkut tulevat museoon pelkästään nähdäkseen sen. Verkkoaidan takana.

Minä en ollut kuullut edes Sandbergista, joka on näissä piireissä ja tällä suunnalla kuuluisuus ilman veturiakin. Hugo Richard Sandberg oli Kemiyhtiön metsäpäällikkö, joka vaikutti monella tavalla. Höyryveturin ja toisen samanlaisen hän tuotti Amerikasta vuoden 1912 paikkeilla. Kumpikin painoi noin 16 tonnia ja muutamaan osaan jaettuna ne vedettiin hevosilla itärajalle Savukosken Tulppioon. Siellä niillä oli tarkoitus vetää tukeilla lastattuja rekipareja. Toteutuksessa oli monia ongelmia ja veturien hyödyntäminen lakkasi muutaman vuoden jälkeen. Toinen vetureista on esillä Savukoskella.